maanantai 8. kesäkuuta 2009

Skanssi ja kuusitoistasorminen...

Skanssi ja kuusitoistasorminen...


Olin käynyt ennakkoäänillä, joten sunnuntai 7.6.2009 vaikutti sopivalta päivältä kohdata kaksi suurta mörköä Turussa. Skanssi ja Äiti-vainaan hauta ovat sopivasti samalla suunnalla. Jotkin asiat on kohdattava yksin, ennemmin tai myöhemmin ja ajan kanssa. Rakkaassa pääkaupungissamme
– Ts( Z)adissa asuessani vierailin ”Itiksessä” ja Sellossa. Jos on käynyt edellä mainituissa, tai Raision Myllyssä, tietää mitä on luvassa. Ero Hansakortteliin on se, että vanhojen talojen raiskaamisen sijaan nyt on rakennettu pellolle tai metsään. Kauppakeskukset haisevat aina samalle. Ne kai myös maistuvat ja kuulostavat samalle. "Arkkitehtuuri" näissä on myös yhdenmukaista, eli eksyminen ja harhautumisen mahdollisuus on maksimoitu. Näin saadaan viaton kuluttaja pysymään ostosmanalassa pidemmän aikaa, uskoisin. Monet nuoret tuntuvat rakastavan tällaisia avoimia ja ”värikkäitä”, valoisia ja toiminnallisia paikkoja. En kuitenkaan jaksa uskoa, että tällä alueella saisi tehdä mitään yleisistä kaavoista poikkeavaa, esimerkiksi rullalautailla, eli ”skeittaa” tai ”skedetä”... tai jotain/whatever... Näkemäni nuorisojoukko muuten yritti tukkia ison pihalla olevan vesialtaan pumput...
Miksi vihaan tällaista rakentamista niin kovasti? Onko syynä kauppojen kasvottomuus? Näin Kamputseassa ( Phnom Penh/Russian Market )ja Senegalissa
( Dakar/ Santiaba ) todella mukavia kauppahalleja. Surkeuden keskellä, kuten isäni varmasti sanoisi, oli valopilkkuja. Sellaisia ei nykysuomen elinkeinoelämän piiristä montaa löydy. Kauppahallit ovat kai ainut poikkeus, suomessakin. Hajuttomuus, samankaltaisuus, lasi ja kylmyys, koneellinen ilmanvaihto, muzak ja väsyneet keinovalojen altistamat kasvot puistattavat. Piste. Pyöräilin Skanssiin reppu selässä, urheilulliset vetimet päällä, varmana siitä mitä aion tehdä kyseiselle paikalle. Tuhota se, hävittää koko paska, edes mielestäni hetkellisesti, mielikuvaharjoituksen avulla kai..? Ero minun ja Myyrmäen pommimiehen välillä on se, että turvaudun ”toistaiseksi” kynään ja paperiin, sekä internetiin. Viimeinen sammuttaa valot.
Laskin, että Skanssin parkkihalleissa palaa yhteensä viidessä kerroksessa 9 X 17 loisteputkea, kellarikerroksessa pelkästään 300 kpl. Nämä vain autoille. Yksi lamppu ottaa kaiketi n. 0,25 kWh päivässä verkosta..? Matematiikka ei ole vahva alani, joten tämä kannattaa tarkistaa jostain..! Näissä halleissa luonnonvalo riittäisi mainiosti valaisemaan tilan, varsinkin jos se olisi otettu huomioon jo suunnitteluvaiheessa. Valot ovat päällä koko ajan, vaikka hallissa ei mikään liiku, paitsi hullu pommimies reppu selässä, laskemassa lamppuja...
Kauppa ei tosin kävisi yhtä vilkkaana, mikäli keskuksessa ei olisi valot päällä. Mihin siis tarvitsemme lisäydinvoimaa. Pyörittämään sunnuntai – aukioloako? Matin, Jyrkin ja Alexin mielestä kyllä, ilmeisesti. Luokkayhteiskunnan rajat korostuvat samalla kun kallioleikkaus ja parkkihalliestetiikka kukoistaa yhä laajemmin ympäri Suomenmaata. Suomi -brändiä ei tarvita, koska saamme tilalle keski –Eurooppa -brändin. Kiitos. Se valo, joka lankeaa Skanssin Citymarketin isoista ”etelään antavista” ikkunoista ei riitä valaisemaan tätä meidän pohjoista kansaamme, siihen tarvitaan 700 loisteputkea ja lisää Ydinvoimaa! Ei puhuta tässä pakasteista, koska ahdistus on kaiketi jo lukijallakin riittoisa..? Tulee soittaja kuusitoistasorminen, häviää hälle Torvinen, laulaa Eppu Normaali/Martti Syrjä laulussaan jäähyväiset rock’n’rollille vuonna 1980 Akun tehdas - levyllä.
Suomi-ilmiö, voidaan taas kaivaa esiin. Soitetaan sitä uusiutuvalla sähköllä, joo -ko?


Toni Hautamäki
Kuvataiteen maisteri
"Turun valtaaja"
tonihau@suomi24.fi
9.6.2009