sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Taistelusta paikasta auringossa...

Taistelusta paikasta auringossa...


Keskustelin eilen ravintolassa arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun totalitarismista parin vanhemman kollegan kanssa. Emme käsitelleet aihetta kovinkaan pitkään, mutta jonkinlaiseksi loppukaneetiksi muodostui kuitenkin toteamus, että ne joilla on ollut valta ja rahaa ovat aina myös näyttäneet sen muille. Turun Pääkirjasto on minulle monella tapaa ristiriitainen paikka. Sen ympäristö on pitkään ollut melko miellyttävästi rempallaan, vaan nyt se on siistitty näyttely(kulttuuripääkaupunki)kuntoon. Juuri tuo iänikuinen puunaaminen, jota kaikkialla toteutetaan, kuitenkin häiritsee minua, koska se luo harhan siitä, että kaikki valtakunnassa on hyvin, tai että ainakin joillain ihmisillä - kaikki on hyvin.

***

Tämän hetken suurimpiin kysymyksiin pääni sisällä lukeutuu, onko luonnon valinta (Darwin?) oikeassa, ja kuka on oikeassa siinä, miten luonnon valinnan tulisi toimia? Onko luonto aina oikeassa? Haluaako luonto – tai Jumala(t)?, että vain terveet ja vahvat selviytyvät, vai onko vähemmän vahvoilla ja terveille myös osansa ekosysteemeissä ja biodiversiteetissä? Jos vain kiiltävällä Alfa Romeolla ajavan on ”tarkoitettu” lisääntyä ja kukoistaa, täyttää maa, mikä on minun tarkoitukseni, olla "tervettä" kilpailua aikaansaava tekijä? Toisaalta, minäkin olen jo voittanut sen yhden uintikilpailun miljoonien siittiöiden välillä... Missä vaiheessa ihmisen on todettava että tämä askelma on riittävän ylhäällä, jään tälle istumaan ja annan muiden kivuta rauhassa korkeammalle?

***

Se miten rakennuskantaa restauroidaan ja se saadaan kestämään paremmin ajan armotonta hammasta, on positiivista toimintaan, kestävää kehitystä. Ne ihmiset, jotka kokevat kuuluvansa restauroinnin aikaansaajiin, saavat siitä myös omalle itsetunnolleen nostetta. Tilapäisesti omanarvon tunne kasvaa, kun tuntee liittyvänsä kehityksen voittokulkuun. Tämä on kuitenkin onneksi tilapäistä, ja hitaasti rakennukset alkavat rapistua, seiniin ilmestyy graffiteja ja nokea, loisto katoaa – ja rakennuskanta palautuu kaikkien omaksi (omaisuudeksi), kaupunkilaisten yhteiseksi kulissiksi.

***

Satuin radiosta (Yle 1, Horisontti) kuulemaan Australiassa syntyneen ekologian ja uskonnon yhteyttä etsivän ortodoksi-papin haastattelun, jossa hän puhui kestävästä kehityksestä, ja varsinkin sen mahdottomuudesta tai ristiriitaisuudesta. Nimeä en saanut ylös kirjattua, vaan eiköhän sekin selviä aikanaan..? (John Chrysakis?) Olen samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että meidän pitäisi sanoa itsellemme – kiitos, tämä riittää. Mikäli tyytyisimme kaikki, ja tässä tarkoitan (me tarkoitamme) ihan jokaista ihmistä maan päällä, siihen mitä meillä jo on, ja mieluummin vielä vähän vähempään, ilmastokysymykset voisivat alkaa ratkeamaan. Olen melko varma että esimerkiksi kaikki viihde-elektroniikka mitä maailma nyt kantaa päällään riittäisi jo sellaisenaan meille, vaan yritysten pitää tehdä voittoa ja myydä lisää tuotteita. Samoin esimerkiksi kaikki maailmaan jo julkaistu dekkari-kirjallisuus (tai sanotaan nyt vaikka että ylipäätään kaikki kirjallisuus) on mielestäni riittävää. En ole kirjallisuus-alan asiantuntija, vaan silti uskallan tässä väittää niin – voi olla että olen väärässä...? Voitaisiin lukea ensin ne vanhat ennen kuin vaaditaan julkaistavaksi uutta!


Toni Hautamäki
18.10.2009, Turku

Vielä vapaa – ajasta

Vielä vapaa – ajasta


Viime aikoina on ollut paljon puhetta uskonnoista ja eri kulttuurien erilaisuudesta, sekä luonnonvarojen rajallisuudesta ja ylikansoittumisesta. On keskusteltu kestävästä ja ihan vain tavallisesta kehityksestä ja sen puutteesta, ihmisoikeuksista sekä työssä jaksamisesta. Tuntuu siltä kuin maailmamme olisi niin täynnä ratkaisemattomia ongelmia, että todellisia mahdollisuuksia rauhanomaisen elämän jatkumiselle ei oikeastaan enää ole. Johan Lahdenperän kirjan Maailman juoni, joka käsittelee kaikkia näitä ongelmia, lukeminen ei ainakaan tyynnyttänyt mielessäni kytevää myrskyä. Esim. kakluunissa polttamani puut muodostavat ”hiukkaspilven” joka laskeutuu ehkä Siperian ikiroudan lumipeitteelle, joka taas aikaansaa sen, että auringon säteet sulattavan lumen ja metaaniklatraatit purkautuvat yläilmakehään muodostaen kasvihuonekaasuja. Hyvän omantunnon aikaansaamiseksi tulisi olla jokin utooppinen olio joka ei kuluta, ulosta, eikä lisäänny. Elä tässä sitten ja nauti vapaa-ajasta, lukien esimerkiksi Risto Isomäen kirjaa 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen...

***

Omat ajatukseni ”pysähtyvät” usein pohtimaan eskapismin käsitettä tai olemusta. Haaveilen jatkuvasti jostain paremmasta, kuten luultavasti suurin osa meistä haaveilee, helpommasta elämästä. Faustinen hahmo ajattelee, että onni sijaitsee siellä, missä ei itse ole. Tänään sijoitin itseni hetkeksi trooppiselle ”lähes” autiolle saarelle keräämään simpukankuoria. Jatkoin unelmointiani ajatuksella kalastamisesta, maahan pudonneiden hedelmien poimimisesta, rannalle ajelehtineen ajopuun keräilystä, nuotion sytyttämisestä, perheen kutsumisesta koolle nauttimaan yhteistä ateriaa.... Saarellani olisi tietysti myös WLAN- verkko ja kauppa-laiva toimittaisi minulle viikoittain soija-"jogurttia" ja luomu-mysliä - ja kirjasto-laivakin piipahtaisi paikalle joka kolmas viikko...

***

Elämä ei kai koskaan ole ollut helppoa, ongelmatonta missään, aina on ollut uhkia? Naapurisaaren kannibaalit häiritsivät Sinisen laguuninkin asukkaita. Se on muuten edelleen eräs lempi – elokuvistani. Sellaisesta lemmestä kai moni edelleen haaveilee, vaikka trendivaateketjut yrittävätkin epätoivoisesti saada rättinsä näyttämään seksikkäämmiltä kuin jos mainoksissa esiintyvät kauniit ja vapaat kulkisivat pelkissä simpukankuoriasuissa... Voiko elämä olla hyvää jos koko ajan pitää paeta todellisuutta? Onko pakenemiseen käytettyjen keinojen välillä todellisia rationaalisesti perusteltavissa olevia eettistä tarkastelua kestäviä eroja?

***

Kirjoittaminen ja lukeminen ovat melko syväekologista toimintaa. Samoin musiikin tuottaminen soittimella on mielestäni kestävään kehitykseen rinnastettavissa olevaa toimintaa. Simpukoiden ja muun rantaan ajautuneen aineksen keräily ”voisi” myös olla ekologista. Itse tein sitä viime marraskuussa Utön saarella ja koin sen erittäin terapeuttiseksi ja hyödylliseksi. Paljon PVC -muovia tuli korjattua talteen. Asiasta kukkaruukkuun. Huomasin olevani esimerkki. Ohi pyöräilevä nuori poika näki minut tupakoimassa kadun kulmassa. Haluanko olla sellainen kuin olen, esikuvana nuorelle - tupakka suussa? Ehkä kaikki sellainen toiminta, jonka koemme syntiseksi, pitäisi tosiaan sulkea katseilta piiloon. Esimerkkinä toimikoot tässä nyt pääministerimme Vanhanen, joka ei ole enää pätevä edustamaan nykyihmistä. Hänet pitäisi siis kätkeä piiloon... Puutarhakaupunki-visio on totaalisen järjetön idea. Kaupunki on tarkoitettu ihmisille jotka haluavat asua kaupungissa. Huippu(Öky)risteilijät ovat hyvä esimerkki siitä, miten rahaa löytyy eskapismiin vaan ei ilmastotalkoisiin. Miksi ihmisen pitäisi voida harrastaa seinäkiipeilyä ja surffausta risteilyn aikana, tai asua sekä kaupungissa että luonnon helmassa samanaikaisesti? Kyseessä on kaiketi pyrkimys vahvistaa eliitti-yhteiskuntaa, jossa hain harvat ja valitut voivat toteuttaa elämäänsä kohtaamatta elämään kiinteästi liittyviä epäkohtia, kuten vähäosaisia.Pois silmistä, pois mielestä? On tietysti mahdottomuus, että kaikki olisivat samanarvoisia, tasa-arvoisia, vaan ei se kuitenkaan mielestäni ole huono tavoite. Nyt olemme ihmiskuntana valitettavasti menossa päinvastaiseen suuntaan...


Toni Hautamäki
18.10.2009, Turku

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Vapaa -ajasta

Vapaa-ajasta


Onko kellään enää vapaa-aikaa? Työtönkin simuloi työttömyydellään työttömyyttään. Miten vapaa - aika tulisi käyttää, jotta töihin tai opiskeluun palatessa olisi levännyt olo? Olen saanut eri lähteistä, ystäviä kuunneltuani sellaisen käsityksen, että monellakaan ei enää ole vapaa-aikaa. Erinäiset markkinatalouden mekanismit vievät aikaamme lähes huomaamatta. Harva tyytyy tuijottelemaan ulos ikkunasta tammen lehtien putoilua tai tiaisten hyörinää. Televisio ja internet vievät aikamme, ellei tilanne sitten ole niin paha, että työ, harrastus ja perhe-elämän vaatimukset eivät tarjoa lainkaan hengähdystaukoja. Osaa ihmiskunnasta tuntuu vaivaavan myös niin suuri huoli omasta ulkonäöstään, että ”harrastaminen” on jo sairastamisen kaltaista pakonomaista terveelliseksi miellettyjen asioiden toistoa. Liikunta muuttuu työn kaltaiseksi, ja pahimmillaan rutiininomaisiksi suorituksiksi peilisaleissa.

***

Itse taistelen tupakointia vastaan. En kuitenkaan kovin menestyksekkäästi. Tiedän aiheuttavani itselleni pahaa oloa tupakoimalla. Lisäksi tiedän mitä myrkkyjä tupakka sisältää. Tiedän myös, että sademetsiä kaadetaan tupakkaviljelmien tieltä. Tiedän myös sen, että se vapauden tunne joka on yhdistyneenä tupakan polttamiseen, on täysin valheellinen kuva, visio eli harhanäky. Silti yhä sinnikkäästi tupakoin. Ostan lisäaineetonta tupakkaa, joka on maultaan aivan yhtä pahaa kuin tavallinenkin Yritän epätoivoisesti olla eettisempi. Joko ostan tätä keinotekoisesti parempaa - tai nikotiinipurukumia, joka tapauksessa olen markkinatalouden armoilla. Moni tupakoinnin lopettanut sanoo rahan menevän tupakan sijaan makeisiin tai jonnekin muualle - paikkaan X, eli säästöjä ei synny. Miten siis toimia, jos ei halua tukea omasta mielestään epäeettisiä yrityksiä, mutta haluaa silti tuntea olevansa vapaa vapaa-ajallaan? Missä vapaus piilee?

***

Viihteen tarkoitus on saada ajatukset pois ikävistä, masentavista asioista. Mieleeni tulee MTV 3 aamuohjelmien ja uutisten jälkeen tulevat kevennykset, joilla on tarkoitus pyyhkiä pois mielestä kuvat verilammikoissa makaavien lapsien ruumiista. On jokseenkin banaalia että väkivallan jälkeen valmistetaan sorbettia tai muuta painkilleriä -joka saa hyvälle mielelle. Tässä yleensä vedotaan siihen, että jo Roomassa oli leijonia ja orjia, sekä gladiaattoreita. Roomassa oli myös cloaca maxima... On tietysti vaikeaa samastua uhrin asemaan, koska kukaan ei halua kokea kärsimystä omalla kohdallaan. On kuitenkin varmaa, että niin kauan kun hyväksymme esimerkiksi Kiinan toimet Tiibetiä kohtaan, hyväksymme samalla loputtoman sorron ja väkivaltaisen alistamisen. Suomen valtio hyväksyy sen, että Kiina rakentaa patojaan kontrolloidakseen naapurimaidensa, sekä myös omien kansalaistensa mahdollisuuksia saada puhdasta – makeaa vettä. Miksi - miksi minun tulisi hyväksyä se? Viihteen tarkoitus on saada meidät unohtamaan ne asiat jotka viihdeteollisuus ja poliittinen johto haluaa saada meidät unohtamaan. Talous ajaa etiikan ohi. Sivistysvaltion määritelmä on kuitenkin edelleen se sama vanha. Sivistysvaltioksi voidaan kutsua vain sellaista valtiota joka huolehtii erinomaisesti ja ensisijaisesti vanhuksistaan ja lapsistaan, sairaistaan, eli heikompiosaisistaan.

***

Kävin jo vakiintuneen tapani mukaan polttamassa lisäaineettoman tupakan sekä juomassa espressokeittimellä keitetyn luomukahvini kotikatuni edustalla. Jo kirkkaasti punertavan vaahteran oksilla huusi kaksi sinitiaista, hätäänsä kaiketi, kun on talvi tulossa. Saakohan lähikaupasta jo talipalloja? Voinko kiinnittää kaupungin puistossa olevaan puuhun linnunruokaa? Koen vastuukseni selvittää asian ja jopa rikkoa lakia koska haluan edesauttaa elämän kukoistamista. Olen nimittäin aika varma, että myös punarinta ja pari muuta, mustarastaskin saa siitä osansa. Maailma ei muutu paremmaksi ennen kuin me tavalliset ihmiset alamme taas muistelemaan oikeuksiamme. Kansalaistottelemattomuus on kaiketi nyky-yhteiskunnassa ihmisarvoisen ja oikeudenmukaisen elämän välttämättömyys.

You never turned around to see the frowns on the jugglers and the clowns
When they all come down and did tricks for you
You never understood that it ain't no good
You shouldn't let other people get your kicks for you
You used to ride on the chrome horse with your diplomat
Who carried on his shoulder a Siamese cat
Ain't it hard when you discover that
He really wasn't where it's at
After he took from you everything he could steal.

How does it feel
How does it feel
To be on your own

Bob Dylan




Toni Hautamäki, Turussa 14.10.2009