Yritys kirjoittaa päihteistä ja vallasta...
Eikö olekin näin, että työnantajaansa turhautunut palkkatyöntekijä kokee suurta vapauden tuntoa ja jopa kapinan ja vallankumouksen tuntoa kun koittaa se armoitettu palkkapäivä ja perjantai, jolloin voi käydä ostamassa perjantaipullon Alkosta. Miten kaikki se työ ja nöyryytys, riisto tuntuvat vain pieneltä arvelta jossain näkymättömissä, kun pääsee lämmittämään sähkösaunaa rivitalossa, istumaan kolmen neliön kokoiselle takapihalle tupakka huulessa ja koskenkorva lasissa. Juuri näin meidät pidetään ikeessä. Juuri näin orjat pidetään tunteessaan siitä, että ”heillä” on vapaus. Tosiasiassa juuri viinalla kontrolloidaan koko orjakansaa, alaluokkaa, tai työväestöä, käyttäköön tässä kukin itselleen sopivinta termiä. Tällä tavalla tulee valutetuksi kapina alas viemäristä huomaamattomasti ja älykkäästikin. Tässä on kapitalistisen yhteiskunnan ydin. Eriävät mielipiteet ja työtä tekevän sorretun luokan ajattelu kukistetaan tasaisella vaan tappavalla annoksella viinaa. Tässä kaiketi myös syy, miksi kannabista ei voida laillistaa. Syy ei piile pelossa psykoositapauksista, vaan siinä, että ihmiset edelleen pystyvät ajattelemaan kriittisesti, vaikka ovatkin polttaneen jatsitupakkaa koko illan...?!
Mikä taas on positiivista, alkoholin seurauksena myös kriittisyys parittelukumppania kohtaan laskee. En kai muuten olisi koskaan itse päässyt parittelemaan, ellei ”uhrini” olisi ollut päihtynyt ensimmäisen tapaamisen aikaan. Tästä seuraa kuitenkin myös toinen ajatus, nimittäin minä itse olen myös vähemmän kriittinen päihtyneenä ja lisäksi hajuaistini on täysin poissa pelistä naarasta valittaessa, kun ollaan ravintolassa ja ympäri päissään, aiemmin vielä tupakan savun ympäröimänä. Lopputulema on se, että kaikki ne luontaiset avut, joilla meidät on valjastettu, ovat poissa pelistä suurimmassa osassa nykyisiä parinmuodostustilanteita erilaisten kemiallisten aineiden johdosta. Mikäli uskoo, että luojalla tai muulla suuremmalla voimalla on jokin merkitys sille, mitä elämän aikana tapahtuu, tai että parinvalinta perustuisi esimerkiksi evolutiivisille voimille, on tämä nykyinen kemikaalien täyteinen elämäntapamme uskoakseni aiheuttanut tuollaisten asianhaarojen mitätöitymisen.
Nyt kun olen antanut asialle aikaa ja tilaa, olen päätynyt lopputulokseen, jossa alkoholin vaikutukset ovat välttämättömiä! Kansa pitääkin kahlita, kahvilla, teellä, lihansyönnillä ja/tai viinalla... millä hyvänsä, jotta kaikenmaailman jästipäät pidetään kurissa ja aisoissa. Ehdin hetken toivoa, että yhteiskunnassamme oltaisiin selvin päin, vaan tarkemmin ajateltuna, asiat taitavatkin olla näin aika hyvin..? Kai aiemminkin, bakkanaaleissa ja muissa, ihmiset hirvijahdin jälkeen joivat jotain esi -kiljua ja sitten raahasivat sen naaraan luolaansa? Asiat eivät ole juurikaan muuttuneet, osapuolten voimasuhteet ehkä vain vaihtuneet? Nyt meitä on vain paljon, paljon enemmän. Kilpailu kiihtyy, kunnes seinä tulee vastaan...
Toni Hautamäki
Turussa 24.5.2009
Kuvataiteen maisteri
Elonkerä ry:n hallitus
tonihau@suomi24.fi
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
torstai 14. toukokuuta 2009
Autoilun autuudesta...
Autoilun autuudesta
Tämänhetkinen hallituksemme on koko maamme historian turmiollisin. Tämä kävi minulle ilmi, kun kuuntelin Markus Heikkisen isännöimää keskusteluohjelmaa ( Radio YLE 1 ) elintarvikekaupan nykytilasta. Huonompia, vielä enemmän ahneudelle perustavia liiketalouden suunnanohjaavia pitkän tähtäimen rakennepäätöksiä ei ole, jollei metsätaloutemme karmaisevaa historiaa ja nykytilaa lasketa lukuun, koskaan aiemmin tehty.
Oma poliittinen aktivoitumiseni alkoi edellisen laman aikana. Olin teini-ikäinen ja aloin soittaa punk-musiikkia. Silloin lauloimme eläinrääkkäyksestä. Se aihe ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, päinvastoin. Asiat olivat, ja ovat edelleen todella pahasti pielessä. Nyt soitan folkkia, eli kansanmusiikkia, ja laulan kateudesta. Kehitys kai kehittyy. Pakko on myös jonnekin purkaa ihmetystä, joka kasvaa pään sisällä vuodesta toiseen. Politiikka on täysin käsittämätöntä. Sen toimijat perustavat toimintansa uudelleen valituksi tulemiselle.
Lähestyn pää-aihettani kiertoteitse, olenhan Turussa syntynyt. Haluaisin tässä muuten käyttää ilmaisua kiertopoluitse, vaan se ei taida olla suomea?
Koko maamme on nyt siis rakennettu autoilun varaan. Ihmiset hoitavat mielenterveyttään autoilemalla. He/Me, matkustavat luontoon, ensin istumalla autossa satoja kilometrejä. Päälle päätteeksi heidät istutetaan moottorikelkkaan tai mönkijän kyytiin. Turussa Skanssi edustaa tämänhetkistä suurinta hulluutta kyläyhteisössämme. Yritin Vappuna löytää Alkoa Itäisen kaupungin puolelta. Kaksi myymälää oli lakkautettu, siirretty automatkan päähän Skanssiin. Ilmeisesti ajatellaan yleisesti ( Turun Kokoomus/Keskusta ajattelee ), että autoilijat soveltuvat paremmin kuluttamaan alkoholia kuin esim. jalkaisin tai pyörällä liikkuvat...!?
Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas kertoi juuri radiossa ( YLE 1 ), että Metsähallitus on hyvässä iskussa. Samalla hän myös myönsi, että luonnonsuojelussa päädytään usein kompromissiin. Olisiko hyvä, jos esimerkiksi suomalaisessa sananvapaudessa, tai vaikka ihmisoikeuksissa neuvoteltaisiin myös aina kompromissi päämääränä? Jokainen kyllä ruokkii kotieläimensä, koska sen hyvinvointi on jatkuvan tarkastelun kohteena, vaan luonnon hyvinvoinnin seuranta on jo ajat sitten päätynyt kompromissien oikkujen armoille.
Me menemme mökille, istumalla ensin autossa ( satoja ) kilometrejä. Me metsästämme ravintomme autoillen, usein keskellä yötä. Koko maailma on siis toisin sanoen kääntynyt ympäri, heittänyt häränpyllyä, tullut hulluksi, menettänyt otteensa ja ect...
Kaikki tämä on niiden muutamien leveisiin mustasankaisiin silmälaseihin varustautuneiden pukumiesten, isoilla mustilla autoilla kameroiden taakse kätkeytyvien oikeistopoliitikkojen tahto. Ideapark on paikka, jonne matkustetaan keskimäärin 15 kilometriä, koska aiemmin palvellut lähikauppa on siirtynyt ( mennyt konkurssiin ) jonkun pellon laidalle – riittävän kauas, jotta perheenäiti ei jaksaisi kantaa 10 litraa ( Tanskalaista ) maitoa kotiinsa, edes polkupyörän tarakalla. Näin saadaan bensa ( auto ) myydyksi, talouden rattaat pyörimään. ABC-ketju on Ideaparkin lähtölaukaisu. Se kaataa hitaasti, vaan varmasti kaikki pienet yritykset vähintään 2 kilometrin säteeltä.
On totta, että autoilu auttaa. Ex-puolisoni sanoi aina minulle, kun häntä ahdisti, varsinkin krapulassa, ”Lähdetään autoilemaan, matkustetaan metsään, poimimaan sieniä”. Tässä on koko jutun opetus ja itu. Mitään ei oikeastaan ole enää tehtävissä. Infrastruktuuri tälle tuhoavalle toiminnalle on jo luotu, eli sitä ei voi purkaa...!? Nyt kun ilmaisen mielipiteeni ja hartaan toiveeni siitä, että kaikki nämä ostoskeskukset ja maantiet tulisi purkaa ja hävittää, räjäyttää taivaan tuuliin, en saa kannatusta kuin joltain ääripäiltä, hulluilta toisin sanoen. Sehän olisi terrorismia.
Silti ja tuuri tämän takia monet tiedostavat ja oman tiensä valinneet ihailevat edelleen liikuttuneesti - kyynelehtien sitä näkyä ja näytelmää, jonka aiheutti kaksoistornien tuhoutuminen. Se oli tämän vuosituhannen mahtavin taideteko ja performanssi, rinnastettavissa Mona Lisaan, tai ainakin Guernicaan... Jossain, VHS -kasetilla minullakin on vielä tallessa uutispätkiä eventistä...
Ennen rappiotaiteilijat ( siis ne todelliset Nerot, kuten Paul Klee, Jean Dubuffet ect...) leimattiin mielipuoliksi ja alkoholisteiksi. Nykyään heidät leimattaisiin kai terroristeiksi? Itse kuitenkin käyttäisin mieluummin sanaparia vapaustaistelija! Olisin mieluusti käyttänyt syntymäpäiväni aamun johonkin muuhun kuin työntekoon, vaan inspiraatio ei odota. Taistelu on aloitettava sydämen ääntä kuunnellen, ei markkinoiden liikkeitä tunnustellen.
5.5.2009 Turussa
Toni Hautamäki
Kuvataiteen maisteri
Elonkehä ry:n hallituksen jäsen
tonihau@suomi24.fi
Tämänhetkinen hallituksemme on koko maamme historian turmiollisin. Tämä kävi minulle ilmi, kun kuuntelin Markus Heikkisen isännöimää keskusteluohjelmaa ( Radio YLE 1 ) elintarvikekaupan nykytilasta. Huonompia, vielä enemmän ahneudelle perustavia liiketalouden suunnanohjaavia pitkän tähtäimen rakennepäätöksiä ei ole, jollei metsätaloutemme karmaisevaa historiaa ja nykytilaa lasketa lukuun, koskaan aiemmin tehty.
Oma poliittinen aktivoitumiseni alkoi edellisen laman aikana. Olin teini-ikäinen ja aloin soittaa punk-musiikkia. Silloin lauloimme eläinrääkkäyksestä. Se aihe ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan, päinvastoin. Asiat olivat, ja ovat edelleen todella pahasti pielessä. Nyt soitan folkkia, eli kansanmusiikkia, ja laulan kateudesta. Kehitys kai kehittyy. Pakko on myös jonnekin purkaa ihmetystä, joka kasvaa pään sisällä vuodesta toiseen. Politiikka on täysin käsittämätöntä. Sen toimijat perustavat toimintansa uudelleen valituksi tulemiselle.
Lähestyn pää-aihettani kiertoteitse, olenhan Turussa syntynyt. Haluaisin tässä muuten käyttää ilmaisua kiertopoluitse, vaan se ei taida olla suomea?
Koko maamme on nyt siis rakennettu autoilun varaan. Ihmiset hoitavat mielenterveyttään autoilemalla. He/Me, matkustavat luontoon, ensin istumalla autossa satoja kilometrejä. Päälle päätteeksi heidät istutetaan moottorikelkkaan tai mönkijän kyytiin. Turussa Skanssi edustaa tämänhetkistä suurinta hulluutta kyläyhteisössämme. Yritin Vappuna löytää Alkoa Itäisen kaupungin puolelta. Kaksi myymälää oli lakkautettu, siirretty automatkan päähän Skanssiin. Ilmeisesti ajatellaan yleisesti ( Turun Kokoomus/Keskusta ajattelee ), että autoilijat soveltuvat paremmin kuluttamaan alkoholia kuin esim. jalkaisin tai pyörällä liikkuvat...!?
Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas kertoi juuri radiossa ( YLE 1 ), että Metsähallitus on hyvässä iskussa. Samalla hän myös myönsi, että luonnonsuojelussa päädytään usein kompromissiin. Olisiko hyvä, jos esimerkiksi suomalaisessa sananvapaudessa, tai vaikka ihmisoikeuksissa neuvoteltaisiin myös aina kompromissi päämääränä? Jokainen kyllä ruokkii kotieläimensä, koska sen hyvinvointi on jatkuvan tarkastelun kohteena, vaan luonnon hyvinvoinnin seuranta on jo ajat sitten päätynyt kompromissien oikkujen armoille.
Me menemme mökille, istumalla ensin autossa ( satoja ) kilometrejä. Me metsästämme ravintomme autoillen, usein keskellä yötä. Koko maailma on siis toisin sanoen kääntynyt ympäri, heittänyt häränpyllyä, tullut hulluksi, menettänyt otteensa ja ect...
Kaikki tämä on niiden muutamien leveisiin mustasankaisiin silmälaseihin varustautuneiden pukumiesten, isoilla mustilla autoilla kameroiden taakse kätkeytyvien oikeistopoliitikkojen tahto. Ideapark on paikka, jonne matkustetaan keskimäärin 15 kilometriä, koska aiemmin palvellut lähikauppa on siirtynyt ( mennyt konkurssiin ) jonkun pellon laidalle – riittävän kauas, jotta perheenäiti ei jaksaisi kantaa 10 litraa ( Tanskalaista ) maitoa kotiinsa, edes polkupyörän tarakalla. Näin saadaan bensa ( auto ) myydyksi, talouden rattaat pyörimään. ABC-ketju on Ideaparkin lähtölaukaisu. Se kaataa hitaasti, vaan varmasti kaikki pienet yritykset vähintään 2 kilometrin säteeltä.
On totta, että autoilu auttaa. Ex-puolisoni sanoi aina minulle, kun häntä ahdisti, varsinkin krapulassa, ”Lähdetään autoilemaan, matkustetaan metsään, poimimaan sieniä”. Tässä on koko jutun opetus ja itu. Mitään ei oikeastaan ole enää tehtävissä. Infrastruktuuri tälle tuhoavalle toiminnalle on jo luotu, eli sitä ei voi purkaa...!? Nyt kun ilmaisen mielipiteeni ja hartaan toiveeni siitä, että kaikki nämä ostoskeskukset ja maantiet tulisi purkaa ja hävittää, räjäyttää taivaan tuuliin, en saa kannatusta kuin joltain ääripäiltä, hulluilta toisin sanoen. Sehän olisi terrorismia.
Silti ja tuuri tämän takia monet tiedostavat ja oman tiensä valinneet ihailevat edelleen liikuttuneesti - kyynelehtien sitä näkyä ja näytelmää, jonka aiheutti kaksoistornien tuhoutuminen. Se oli tämän vuosituhannen mahtavin taideteko ja performanssi, rinnastettavissa Mona Lisaan, tai ainakin Guernicaan... Jossain, VHS -kasetilla minullakin on vielä tallessa uutispätkiä eventistä...
Ennen rappiotaiteilijat ( siis ne todelliset Nerot, kuten Paul Klee, Jean Dubuffet ect...) leimattiin mielipuoliksi ja alkoholisteiksi. Nykyään heidät leimattaisiin kai terroristeiksi? Itse kuitenkin käyttäisin mieluummin sanaparia vapaustaistelija! Olisin mieluusti käyttänyt syntymäpäiväni aamun johonkin muuhun kuin työntekoon, vaan inspiraatio ei odota. Taistelu on aloitettava sydämen ääntä kuunnellen, ei markkinoiden liikkeitä tunnustellen.
5.5.2009 Turussa
Toni Hautamäki
Kuvataiteen maisteri
Elonkehä ry:n hallituksen jäsen
tonihau@suomi24.fi
tiistai 12. toukokuuta 2009
Paskasta kultaa
Vietin tämän vuoden ( 2009 ) alkupuoliskon Mäntyharjulla taiteilijaresidenssissä, Taidekeskus Salmelassa. Luontoihmisenä harhailin lähiympäristössä ja tein erinäisiä havaintoja. Huomasin, että alueella on aivan tolkuttoman paljon kesämökkejä, myös monia, jotka muistuttavat enemmän ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettuja rakennuksia. Ensin koin kateutta –jota toki koen edelleen. Sitten, aloin pohtia, miksi nämä ihmiset, mökkien haltijat, eläkkeellä monet, eivät asu täällä ympärivuotisesti, paikallisia palveluja ja toisiaan tukien, ulkona liikkuen ja palvelukotien, koko yhteiskunnan lääkelaskuja vähentäen, pilkkien ja kotiruokaa yhdessä tuottaen ja nauttien?
Nyt vähän myöhemmin kuulin radiosta taas innovaatiokeskustelua...
Mieleeni tulvi kuvia Kiinalaisesta biokaasulaitoksesta, sen johtajasta, jonka tärkein toimitus oli heti aamulla käydä tuottamassa lisää materiaan kyteviin kattiloihin.
Tämä samainen johtaja ajeli lyhyessä dokumentissa Mercedes Benzillä, joka toimi myös ihmisten ulosteista saadulla biokaasulla. Yksi plus yksi on usein kaksi, joskus kolme. Nämä mökeillään kakkivat vanhukset voisivat toimia lehmien kaltaisesti biomaterian tuottajina mökeillään ympärivuotisesti. Kuitupitoista ruokaa nauttien he muistuttaisivat/olisivat tehotuotanto-karjaa. Kakka kiidätettäisiin järjen rajoissa olevan etäisyyden päässä sijaitsevaan voimalalaitokseen. Maitoautojen rinnalla kulkisi kakka-auto, jonka symboli olisi tietysti ruskea läjä. Tällainen innovaatio tuottaisi näille ympäri vuoden ”kultaisia vuosia” eläville sähköä riittävästi kahvin keittoon, kunhan heillä olisi myös tarvittavat muut kestävän kulutuksen energiantaltiointilaitteet, siis tuuli ja aurinkovoima ja niitä varaavat tehokkaat ja huipputeknologiaa edustavat akut talviasunnoissaan käytössä. Tätä mallia voisi toki soveltaa loaajemminkin yhteiskunnassa. Helsingistä, kuin myös Tampereelta ja Turustakin, paskaa irtoaisi monin verroin enemmän. Roskaruuasta johtuen se olisi toki huonolaatuisempaa, mutta kuitenkin...
Tepastelin muutamien tällaisten ”mökkien” pihoilla tammi-helmikuussa. Rauha oli lähes rikkumaton. Moottorisaha lauloi/laulaa tietysti lähimetsissä, vaan törmäsin minä johonkin isoon petolintuunkin samaisella retkellä. Ei kai ollut varautunut ihmiseen tuona aikana vuodesta? Jos alueella asuisi luonnonrauhaa etsiviä, eiköhän hakkuillekin alkaisi taas löytyä vastustajia. Varma keino saada ihminen arvostamaan luontoa, on viemällä hänet sinne. Luonto pitää olla vieressä, kuin kotieläin, jatkuvasti läsnä, muistuttamassa muusta kuin ihmisen elonpiiristä, jotta se tulisi huomioiduksi. Valitettavasti ikimetsä ei läähätä television edessä.
Luonnonrauhassa on eräs puoli, jota hallitsevat tahot ei voi sietää. Ihminen tulee näin, luonnossa kuljeksiessa hankkineeksi itselleen aikaa ajatella, ja tämä taas koetaan suurena vaarana yhteiskunnalle.
Ihminen usein sairastuu mieleltään, kun hän viettää tarpeeksi pitkiä aikoja eristyksessä, ja alkaa tuottaa kummallisia huomautuksia yhteiskuntajärjestyksestä. Näin kai yleisesti ajatellaan. Ehkä on kuitenkin parempi, että vanhukset pysyvät hoitolaitoksissa ja saavat edelleen yli kymmenkertaisia määriä systeemiinsä hyödyttömiä, ja haitallisia lääkeaineita, joiden vaikutuksesta heidän elämänsä muotoutuu tasapäiseksi, hallituksen haluamaksi, helposti kontrolloitavaksi lammaslaumaksi. Kultaiset vuodet ovat vaellus lääkehuuruissa kohti pääsiäisteurastusta...
Kyllä minä suosisin heidän, eläkeläisten, saattohoidossa olevien mieluummin lukevan vaikka ne lukemattomat kirjat talviasunnoillaan, vaikka sitten takkatulen loimutessa ja villasukkien lämmittäessä, sukulaisten sekä ystävien seurasta ja ulkoilmasta silloin tällöin nauttien?
Toni Hautamäki
Kuvataiteen maisteri
Turussa 13.5.2009
tonihau@suomi24.fi
Vietin tämän vuoden ( 2009 ) alkupuoliskon Mäntyharjulla taiteilijaresidenssissä, Taidekeskus Salmelassa. Luontoihmisenä harhailin lähiympäristössä ja tein erinäisiä havaintoja. Huomasin, että alueella on aivan tolkuttoman paljon kesämökkejä, myös monia, jotka muistuttavat enemmän ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettuja rakennuksia. Ensin koin kateutta –jota toki koen edelleen. Sitten, aloin pohtia, miksi nämä ihmiset, mökkien haltijat, eläkkeellä monet, eivät asu täällä ympärivuotisesti, paikallisia palveluja ja toisiaan tukien, ulkona liikkuen ja palvelukotien, koko yhteiskunnan lääkelaskuja vähentäen, pilkkien ja kotiruokaa yhdessä tuottaen ja nauttien?
Nyt vähän myöhemmin kuulin radiosta taas innovaatiokeskustelua...
Mieleeni tulvi kuvia Kiinalaisesta biokaasulaitoksesta, sen johtajasta, jonka tärkein toimitus oli heti aamulla käydä tuottamassa lisää materiaan kyteviin kattiloihin.
Tämä samainen johtaja ajeli lyhyessä dokumentissa Mercedes Benzillä, joka toimi myös ihmisten ulosteista saadulla biokaasulla. Yksi plus yksi on usein kaksi, joskus kolme. Nämä mökeillään kakkivat vanhukset voisivat toimia lehmien kaltaisesti biomaterian tuottajina mökeillään ympärivuotisesti. Kuitupitoista ruokaa nauttien he muistuttaisivat/olisivat tehotuotanto-karjaa. Kakka kiidätettäisiin järjen rajoissa olevan etäisyyden päässä sijaitsevaan voimalalaitokseen. Maitoautojen rinnalla kulkisi kakka-auto, jonka symboli olisi tietysti ruskea läjä. Tällainen innovaatio tuottaisi näille ympäri vuoden ”kultaisia vuosia” eläville sähköä riittävästi kahvin keittoon, kunhan heillä olisi myös tarvittavat muut kestävän kulutuksen energiantaltiointilaitteet, siis tuuli ja aurinkovoima ja niitä varaavat tehokkaat ja huipputeknologiaa edustavat akut talviasunnoissaan käytössä. Tätä mallia voisi toki soveltaa loaajemminkin yhteiskunnassa. Helsingistä, kuin myös Tampereelta ja Turustakin, paskaa irtoaisi monin verroin enemmän. Roskaruuasta johtuen se olisi toki huonolaatuisempaa, mutta kuitenkin...
Tepastelin muutamien tällaisten ”mökkien” pihoilla tammi-helmikuussa. Rauha oli lähes rikkumaton. Moottorisaha lauloi/laulaa tietysti lähimetsissä, vaan törmäsin minä johonkin isoon petolintuunkin samaisella retkellä. Ei kai ollut varautunut ihmiseen tuona aikana vuodesta? Jos alueella asuisi luonnonrauhaa etsiviä, eiköhän hakkuillekin alkaisi taas löytyä vastustajia. Varma keino saada ihminen arvostamaan luontoa, on viemällä hänet sinne. Luonto pitää olla vieressä, kuin kotieläin, jatkuvasti läsnä, muistuttamassa muusta kuin ihmisen elonpiiristä, jotta se tulisi huomioiduksi. Valitettavasti ikimetsä ei läähätä television edessä.
Luonnonrauhassa on eräs puoli, jota hallitsevat tahot ei voi sietää. Ihminen tulee näin, luonnossa kuljeksiessa hankkineeksi itselleen aikaa ajatella, ja tämä taas koetaan suurena vaarana yhteiskunnalle.
Ihminen usein sairastuu mieleltään, kun hän viettää tarpeeksi pitkiä aikoja eristyksessä, ja alkaa tuottaa kummallisia huomautuksia yhteiskuntajärjestyksestä. Näin kai yleisesti ajatellaan. Ehkä on kuitenkin parempi, että vanhukset pysyvät hoitolaitoksissa ja saavat edelleen yli kymmenkertaisia määriä systeemiinsä hyödyttömiä, ja haitallisia lääkeaineita, joiden vaikutuksesta heidän elämänsä muotoutuu tasapäiseksi, hallituksen haluamaksi, helposti kontrolloitavaksi lammaslaumaksi. Kultaiset vuodet ovat vaellus lääkehuuruissa kohti pääsiäisteurastusta...
Kyllä minä suosisin heidän, eläkeläisten, saattohoidossa olevien mieluummin lukevan vaikka ne lukemattomat kirjat talviasunnoillaan, vaikka sitten takkatulen loimutessa ja villasukkien lämmittäessä, sukulaisten sekä ystävien seurasta ja ulkoilmasta silloin tällöin nauttien?
Toni Hautamäki
Kuvataiteen maisteri
Turussa 13.5.2009
tonihau@suomi24.fi
Kasimir Malevits ( 1878 – 1935) Kubismista ja Futurismista Suprematismiin: Uusi realismi maalaustaiteessa
Malevits sulautti, tai omaksui, teki oman keitoksensa läntisen Euroopan avantgarde-taiteista ensimmäistä maailmansotaa edeltäneenä vuosikymmenenä. ( Impressionismi, Primitivismi, Kubismi, Futurismi). Yhteyksien katkettua länteen sodan johdosta syksyllä 1914, Malevits toteutti Suprematismin lähtölaukauksen näyttelyllään `0.10 Viimeinen futuristinen näyttely` Petrogradissa (ent. Leningrad/nyk. Pietari) joulukuussa 1915. Näyttelyn saatteeksi julkaistiin pamfletti, jonka nimi tuolloin oli “Kubismista Suprematismiin taiteessa: uusi realismi maalaustaiteessa absoluuttisen luomisen saavuttamiseksi”. Essee julkaistiin uudelleen laajennettuna nimellä “Kubismista ja Futurismista Suprematismiin: Uusi realismi maalaustaiteessa”, Moskovassa1916. Tämän suomenkielisen käännöksen lähteenä on käytetty englanninkielistä tekstiä teoksesta (Art in theory 1900-1990 :an anthology of changing ideas, Charles Harrison & Paul Wood) ,joka on T.Andersonin toimittamasta teoksesta (K.S.Malevich:Essays on Art 1915-1933, vol.1, Kööpenhamina,1969). (suom.huom.) Vain silloin kun tietoisuutemme tapa nähdä luonnon osia kuvissa, Madonnia ja julkeita Venuksia -lakkaa olemasta, voimme nähdä puhdasta ja elävää taidetta. Olen muuntanut itseni muodon nollatilaan ja vetänyt itseni pois akateemisen taiteen roskantäytteisistä altaista. Olen tehnyt lopun horisontin kehästä ja paennut asioiden/roinan ympyrästä – horisonttilinjasta joka rajoittaa taiteilijaa sekä/että luonnon muotoja. Tämä viheliäinen kehä, joka avaa uusia ja taas uusia näkymiä/mahdollisuuksia, ohjaa taiteilijaa pois hävityksen päämäärästä. Vain pelkurimainen tietoisuus ja taiteilijan vähäiset luomisvoimat tässä petoksessa, joka perustaa taiteensa luonnon muotoihin pelätessään kadottavansa sen pohjan jolle villi-ihminen ja akatemia ovat taiteensa perustaneet – tulee petetyksi. Jäljitellessään rakkaita objektejaan ja pieniä luonnon osiaan, he muistuttavat varasta jalkaraudoissa. Vain tylsä ja heikko taiteilija suojaa/projisoi teoksensa vilpittömyydellä. Taiteessa on tarve totuudelle, ei vilpittömyydelle. Asiat/tavarat ovat kadonneet savun lailla. Jotta voitaisiin saavuttaa uusi taiteellinen/pätevä kulttuuri, taiteen tulisi lähestyä luomista päämääränä/loppuna suhteessa itseensä ja ylivaltana suhteessa luonnon muodoille. Villi-Ihmisen taide ja sen periaatteet/prinsiipit Jo Villi-ihminen havahtui naturalismin prinsiippeihin. Muotoillessaan piirustuksiaan pisteistä ( viidestä pienestä tikusta/näitä apuna käyttäen ) hän yritti representoida/esittää oman kuvansa. Tämä ensi yritys loi pohjan tietoiselle luonnon muotojen imitoinnille. Tämän seurauksena tavoitteeksi muodostui pyrkimys päästä niin lähelle luonnon kasvoja kuin vain on mahdollista. Taiteilijan pyrinnöt näin kohdentuivat kuvaamaan äiti maan/luonnon muotoja erityisesti. Kollektiivisen, tai kopioivan/jäljittelevän taiteen alkuperä, oli villi-ihmisen ensimmäisen primitiivisen kuvan jäljittelyssä. Kollektiivisen, koska oikean ihmisen hienovaraisia ja vähäeleisiä tunteiden, psykologian ja anatomian kirjoa/valikoimaa ei oltu vielä havaittu tai ymmärretty. Villi ihminen ei kyennyt näkemään ulkoista kuvaansa/olemustansa, saatikka ymmärtämään sisäisiä tunnetilojaan. Hänen tietoisuutensa kykeni näkemään vain ihmisen, eläimen tai muun vastaavan muodon. Kun hänen tietoisuutensa ulkomaailmasta kehittyi, ohjelma/ järjestelmä, jolla hän kuvasi luontoa, muuttui, kehittyi hienostuneemmaksi. Mitä pidemmälle hänen tietoisuutensa omaksui innokkaasti, syleili luonnon kauneutta, sitä monimutkaisemmiksi hänen teoksensa muuttuivat ja hänen ymmärryksensä, sekä taitonsa kehittyivät. Hänen tietoisuutensa kehittyi vain yhdellä tavalla, luonnon luomisprosessien , ei taiteen uusien muotojen saralla. Siksi hänen primitiivisiä kuviaan ei tulisi pitää luovina teoiksina. Epämuodostumat hänen kuvissaan johtuvat teknisten kykyjen puutteista. Tekniikka, kuten myös tietoisuus oli vasta kehityksensä alussa. – hänen kuviaan ei tule kutsua/ei pidä kutsuman taiteeksi. Osaamattomuus ei ole taidetta. Hän ainoastaan/tämän seurauksena osoitti taiteen kehityksen suunnan. Tämän seurauksena alkuperäinen järjestelmä loi kehyksen, jolle sukupolvi toisensa jälkeen asetti/liitti uusia ja uusia luonnossa tehtyjä oivalluksia. Järjestelmä kasvoi monimutkaisemmaksi ja saavutti kukoistuksensa antiikin maailmassa, sekä renessanssitaiteissa. Tämän aikakauden mestarit kuvasivat ihmisen hänen koko ilmiasussaan, sekä sisäisessä, että ulkoisessa. Ihminen oli kasattu/koottu ja hänen sisäinen maailmansa ilmaistu. Huolimatta heidän kolossaalisesta mestarillisuudestaan, he eivät pystyneet toteuttamaan villi-ihmisen ideaa/pyrkimystä – peilinkaltaisesta heijastuksesta, luonnon kuvajaisesta maalauskankaalle. On erhe kuvitella/uskoa, että heidän aikansa olisi ollut taiteen kukoistavinta aikaa, ja että nuoren sukupolven tulisi kaikin voimin ponnistella kohti tätä ideaalia. Sellainen konsepti on virheellinen/väärä. Se ohjaa nuorta voimaa aikalaistensa virtauksia myöden, musertaen ja lannistaen sen. Heidän vartalonsa lentävät lentokoneissa, mutta heidän taiteensa ja elämänsä on puettuna Neron ja Titianin vanhoihin kaapuihin. Siksi he ovat kykenemättömiä näkemään uutta kauneutta menneissä ajoissa. He elävät menneiden aikojen kauneuden kautta. Joten realisteja, impressionisteja, kubisteja, futuristeja tai suprematisteja ei ymmärretty. Edellä mainitut taiteilijat heittivät menneisyyden kaavut päältään ja heittäytyivät aikalaiselämään löytääkseen uuden kauneuden. Ja minä sanon: Yksikään akateeminen kidutuskammio ei pidä puoliaan ajan kulkiessa vääjäämättömästi. Muodot liikkuvat ja syntyvät ja teemme uusia ja taas uusia löytöjä/havaintoja. Ja minkä minä sinulle paljastan - sitä sinun ei tule salata. On absurdia pakottaa meidän aikakauttamme menneisyyden pois pyyhkiytyneisiin/taantuneisiin muotoihin. Kopioimalla tai jäljittelemällä luonnon muotoja olemme täyttäneet tajuntamme virheellisellä ymmärryksellä suhteessa taiteisiin. Primitiivisten ihmisten kehittymättömät teokset on ymmärretty luoviksi/kekseliäiksi. Myös klassiset teokset, - uutta luovia. (…) ? Siirtämällä olemassa olevia objekteja kankaalle on taitavaa reproduktiota/jäljentämistä, vain jäljentämistä, - ei muuta. On merkittävä ero taidossa luoda uutta verrattuna taitoon kopioida jo olemassa oleva. Taiteilija voi olla luova vain silloin kun hänen tekemiensä kuvien muotojen ja luonnon välillä ei ole minkäänlaista yhteyttä. Taiteen luomisen kyky on konstruoida ( hahmotella, suunnitella, kehitellä, rakentaa…) - ei toisiinsa liittyvien muodon ja värin, tai esteettisten perusteiden, kauneuden ja komposition, vaan painon ja nopeuden, sekä liikkeen suuntaa. Muodoille tulee antaa elämä, sekä oikeutus itsenäiseen olemassaoloon. Taiteilijan velvoite on olla vapaa ja luova, ei FREEBOOTER/ "merirosvo". Taiteilijalle on annettuna lahja/oikeus, jotta hän voi antaa elämälle osansa luomistyöstään lisätäkseen sen, elämän virtausta. Vain absoluuttisessa luomistyössään hän kykenee saavuttamaan tuon oikeuden. Tämä on mahdollista ainoastaan, jos vapautamme taiteen sivistymättömistä aiheista ja harjaannutamme tajuntaamme näkemään kaiken luonnossa, ei oikeina muotoina tai objekteina, vaan materiaalimassoina, joista muodot täytyy valmistaa ja joilla ei ole mitään tekemistä/yhteyttä luonnon kanssa. Siten tapa nähdä Madonnat ja Venukset kuvissa, lihavine ja leikkisine Cupidoineen katoaa. Väri ja tekstuuri maalaustaiteessa ovat päätepiste/lopputulos itsessään. Ne ovat maalauksen ydin. Vaan tämän maalauksen ytimen, olemuksen, keskeisimmän sisällön on aina tuhonnut aihe. Jos renessanssin mestarit olisivat havahtuneet tarkastelemaan maalauksen pintaa, eli löytäneet maalauksen ytimen, se olisi paljon ylistetympi, arvokkaampi kuin yksikään Neitsyt - Maria tai Giaconda. Mikä tahansa ( puu ) – kaiverrus, pentagoni tai heksakoni ( viisi-tai kuusikulmio ) olisi arvostetumpi veistos kuin Milon Venus tai Daavid. Akateemiset realistit, he ovat villi-ihmisten viimeisiä jälkeläisiä. He ovat niitä. Jotka kulkevat loppuun kuluneissa menneisyyden kaavuissa. Ja kuten aikaisemminkin, jotkut heistä ovat heittäneet pois tämän rasvaisen kaavun ja antaneet Akatemian riepu-kauppiaalle iskun vasten kasvoja futurismin ohjelmanjulistuksellaan. He aloittivat suurena liikkeenä, iskuna tajuntaan, nauloina kiviseinässä. Irtautuakseen katakombeista, liittyäkseen ajan liikkeeseen. Minä vakuutan, että se joka ei ole tallannut Futurismin tietä, modernin elämän merkitsijää, on tuomittu ryömimään ikuisesti muinaisten hautojen keskellä, raviten itseään menneisyyden kuorilla. Futurismi avasi modernille elämälle uuden nopeuden kauneuden. Nopeuden avittamana me etenemme liukkaammin/sujuvammin, ja me jotka olimme eilen vielä futuristeja, me saavuimme nopeuden siivittäminä mukanamme tuoden uusien muotojen sekä luonnon olioiden uudet yhteydet. Me saavutimme Suprematismin, jättääksemme futurismin tuuletusaukoksi, josta perässä tulijat voivat meitä seurata - päästä läpi. Me olemme hylänneet futurismin, ja rohkeasti, uhmakkaina syljemme sen taiteen alttarille. Voivatko pelkurit tosiaan sylkeä päin idoleitaan, esikuviaan, niin kuin me teimme eilen!!! Kerron teille, ette pysty näkemään ennen uutta kauneutta tai totuutta, ennen kuin olette tehneet päätöksen sylkeä. Me emme kääntäneet selkäämme futurismille siksi, että se olisi riutuva, siksi että sen loppu olisi ollut lähestymässä. Nopeuden ja liikkeen kauneus, jonka se meille osoitti, on ikuinen ja sen uutuus paljastuu vielä monelle. Kun juoksemme kohti maaliamme, Futurismin nopeutta ja liikettä, ajatuksemme liikkuu sulavammin, ja kuka löytääkin itsensä Futurismista, tai Futurismin itsestään on lähempänä maaliaan – ja etäämpänä menneisyydestään. Sinun ymmärryksesi puute on luonnollinen. Miten voisikaan ihminen joka on aina kulkenut hevosrattailla ymmärtää sellaisen ihmisen kokemuksia ja tunteita, joka kulkee pikavuorolla tai lentää halki ilmojen. Akatemia on homeinen, sammaloitunut holvi, jossa taide särkee ja haurastuttaa itsensä. Suuret sodat, mahtavat keksinnöt ja innovaatiot – ilmateiden valloittajat, matkustamisen nopeus, puhelimet ja lennättimet, hyökkäysvaunut –sähkön aluepiirit, -vaan meidän nuoret taiteilijat yhä maalaavat Neroja sekä puolialastomia Rooman sotureita. Kaikki kunnia Futuristeille, jotka kielsivät naisten pakaroiden, muotokuvien, sekä kuunvalossa kylpevien kitaroiden maalaamisen. He ottivat suuren askeleen eteenpäin. He hylkäsivät lihan ja ylistivät/ihannoivat konetta. Liha ja kone ovat elämän lihakset. Molemmat vartaloita/kokonaisuuksia, joissa elämä liikkuu. Tässä kaksi maailmaa törmäävät - Lihan maailma ja raudan maailma. Molemmat muodot hyötykäytön/utilitarismin välikappaleita ja elimiä. Taiteilijan tulee tehdä selväksi itselleen suhteensa niihin muotoihin, joissa elämä on. Tähän asti taiteilija on aina tavoitellut jotain tiettyä. Siksi uusi Futurismi tavoitteleekin tämän päivän koneen nopeutta. Nämä ovat kahta erilaista taidetta: Uusi ja vanha Futurismi, ovat etenevien muotojen taiteen “taustalla”. Herää kysymys: Oikeuttaako tämä tavoite maalauksessa sen olemassaolon? Ei! Tavoitellessamme lentokoneiden tai autojen muotokieltä, me näin päädymme teknologian hylkäämiin ja meille luovuttamiin muotoihin. Toiseksi: Tavoittaaksemme muodon ytimen/olevaisen, emme voi havaita/löytää maalausta itsessämme jonkinlaisena loppuna tai umpikujana, vaan suuntana ohjata luomistyötämme. Maalaus tulee säilyttämään tarkoituksensa representoida/esittää sen tai tuon elävään elämään liittyvän muodon tilan. Futuristit kieltäytyvät kuvaamasta alastomuutta, ei siksi että he eivät antaisi maalauksen tai sanojen toimia lopputuloksena itsessään, vaan koska on tapahtunut muutoksia teknistyneen elämämme suhteen. Raudan ja koneen uusi elo, autojen huudot, sähkövalojen kimallus – propellien surina on herättänyt sielun, joka aiemmin oli kankeana järjen muinaisissa katakombeissa, ja joka nyt on ilmestynyt maanteille, joka sitoo yhteen taivaan ja maan. Jos jokainen taiteilija näkisi tämän taivaallisten polkujen risteämän, he voisivat käsittää nämä hirviömäiset kiihdytyskaistat, kiitotiet ja kiemurtelevat kehomme - taustanaan taivaan pilvet, he eivät enää maalaisi krysanteemeja. (mykerökukkais-sukuun kuuluva koristekasvi).-suom.huom. Liikkeen dynaamisuus/liikkeeseen pyrkiminen on ohjannut ajattelua tuottaakseen plastisen maalauksen dynaamisuuden. Futuristien pyrkimys valmistaa puhtaasti plastinen/ taipuisa/kaunisliikkeinen maalaus ei tullut kruunatuksi menestyksellään. He eivät kyenneet hylkäämään aihetta/tutkimuksen kohdetta, mikä olisi tehnyt heidän pyrkimyksestään helpomman. Kun he olivat puolittain kyenneet ajamaan järjen/ymmärryksen pois kuvapinnasta – (Parkkiintunut tapa nähdä kaikki naturalistisen tulkinnan tavalla) he kykenivät kuvaamaan uutta elämää, uusien esineiden eloa, - vaan ainoastaan edellä mainittuja. Vauhdin kuvaamisessa asioiden kokonaisuus katoaa, niiden välähtelevät partikkelit kätkevät itsensä toisten juoksevien/etenevien kehojen sekaan. Konstruoimalla eteneviä objekteja he pyrkivät kuvaamaan vain objektien liikkeiden vaikutelmia. Kyetäkseen kuvaamaan modernin elämän liikettä, täytyy sinun operoida siinä ilmenevillä/sen sisältämillä muodoilla. Tämä tekee maalaustaiteen maaliin saapumisen monin verroin vaikeammaksi. Vaan miten hyvänsä se tuli tehdyksi, tiedostaen tai ei, liikkeen tähden, tai vaikutelman kuvaamisen johdosta, asioiden eheyttä/täyteyttä häirittiin ja sopimusta rikottiin. Tässä hajaannuksessa ja kokonaisuuden rikkomuksessa piilee kätketty merkitys, jonka naturalistiset yhteydet olivat kätkeneet. Tämän tuhon ensisijainen piilotettu tarkoitus ei ollut asioiden liikkeen kuvaaminen, vaan tuho puhtaan maalauksen keskeisen sisällön puolesta, mikä tarkoittaa siirtymistä ei-esittävään/ei-objektikeskeiseen luomiseen. Syrjäytettyään järjen, Futuristit julistivat intuition alitajunnaksi. Miten vain, he eivät kuitenkaan luoneet kuviaan alitajunnan intuitiivisista muodoista, vaan työllistivät pelkästään hyötyä tavoittelevat utilitaristiset muodot. Intuitiivisen, mielestäni tulisi paljastaa itsensä muodoissa jotka ovat alitajuisia ja vastauksettomia/reaktiottomia. Käsittääkseni, oli välttämätöntä ymmärtää intuitiivinen taiteessa meidän valikoivien tunteidemme tavoitteina -suhteessa esineisiin/objekteihin. Ja se (intuitiivinen) seurasikin täysin tiedostavaa polkua, täsmällisesti, periksi antamattomasti ja pakottaen, kohti taiteilijaa. Se antaa itsensä ilmi kahtena tietoisuuden tasona, jotka käyvät taistoa keskenään. Tietoisuus, utilitaristisen järjen totuttama ja harjoittama, ei löydä yhteisymmärrystä sen järjen kanssa, joka johti objektien maailman hävitykseen. Taiteilija ei tätä pyrkimystä ymmärtänyt -alistuen tälle järjelle(utilitaristiselle) petti sen, vääristi ja rumensi muodon. Utilitaristisen järjen luomistyöllä on tietty eksakti tarkoitus. Vaan intuitiivisella järjellä ei ole tiettyä päämäärää. Tähän asti meillä ei ole ollut intuitiiviselle järjelle manifestia taiteissa. Taiteessa kaikki kuvat ilmaantuvat utilitaristisen luomisen järjestystä noudattaen. Naturalistin kuvissa on samat muodot kuin luonnossakin. Intuitiivisen muodon tulisi saapua ei-mistään. Samalla tavoin kuin Järki –joka luo asioita jokapäiväiseen elämäämme tyhjästä, vielä samalla täydellistään ne. Taiteilijan pitäisi nyt tietää mitä ja miksi – asioita tapahtuu hänen luomissaan kuvissa. Aiemmin hän eli tunnelmissa. Hän odotti kuun kohoamista, kuutamoa siis. Asetti vihreät varjostimet lamppuihinsa, ja tämä kaikki viritti hänen tunnelmaansa kuin viulun kaltaisesti. Mutta kysyttäessä miksi tämä naama oli käyrä/kiero tai vihreä, hän ei kyennyt antamaan eksaktia vastausta. `Halusin sen sellaiseksi, pidän siitä tuollaisena`. Lopulta tämän katsottiin johtuvan intuitiivisesta tahdosta. Ikävä kyllä intuitiivinen tunne ei ilmaissut itseään selkeästi. Siinä tapauksessa sen tila ei ollut vain piilotajuinen, vaan totaalisen tiedoton. Maalaukset olivat tämän konseptin sekasotkuja. Kuva oli puolittain todellinen, puolittain epämuodostunut. Ollakseni maalari, minun tulisi pystyä perustelemaan miksi kuvissani ihmisten kasvot on maalattu vihreäksi tai punaiseksi. Kuva – maali, väri – on organismeissamme. Niiden ilonpurskahdukset ovat mahtavia ja vaativia. Hermostoni on niiden värjäämä. Aivoni palaa niiden väreissä. Mutta väri oli talonpoikaisjärjen sortama, sen orjuuttama. Värin henki heikentyi ja kuihtui, kuoli pois. Mutta sen vallattua maalaisjärjen/terveen järjen – värit virtasivat kammottuun, oikeiden asioiden muotoon. Värit varttuivat, vaan niiden muoto tietoisuudessa ei kypsynyt. Siksi kasvot ja vartalot olivat punaisia, vihreitä ja sinisiä. Tämä oli se enne, joka ohjasi kohti muotojen luomiseen maalaustaiteessa, joka on päämäärä/umpikuja itsessään. Nyt on välttämätöntä antaa vartalolle muoto ja lainata sille näin ollen elävä muoto reaalisesta maailmasta. Tämä tapahtuu sillä edellytyksellä, että muodot tulevat esiin maalauksen massoista: joten nämä muodot nousevat esiin kuten utilitaristisetkin muodot nousivat ja nostivat päätään. Sellaiset muodot eivät ole elävien asioiden kopioita, vaan tulevat itsessään eläviksi. Maalattu pinta on todellinen, elävä muoto. Intuitiivinen tunne muuntuu näin tiedostavaksi, näin ollen se ei ole enää alitajuinen. Tai jopa juuri toisin päin –se oli aina tiedostava, taiteilija vain ei kyennyt tulkitsemaan sen vaatimuksia/vaateita. Suprematismin muodot, maalauksen uusi realismi, on todiste muotojen rakenteista luotuna ei mistään
- intuitiivisen järjen löytäminä. Kubismissa, yritys uudelleen muovata todellisuuden muotoja esineiden/objektien pirstaloiminen/särkeminen – representoi tahdon pyrkimystä niiden muotojen omavaraiseen elämään, jotka se itse on luonut.
Futuristinen maalaus
Futuristeille tärkein asia maalaustaiteessa oli kolmiulotteisen muodon dynaamisuus ja energisyys. Epäonnistuessaan hajottamaan objektien maailman, he saavuttivat vain asioiden tai olioiden dynaamisuuden. Siten futuristiset maalaukset, sekä ei-olennaiset taiteilijat voidaan palauttaa/supistaa kahdestakymmenestä väristä yhteen ilman että ne menettävät ilmaisustaan mitään. Ilja Repinin maalaama kuva Iivana Julmasta voisi olla tehty ilman värejä ( tässä tarkoitetaan ilmeisesti musta-valko-harmaa-asteikkoa, suom.huom. ) ja silti se kykenisi ilmentämään meissä samoja tunnetiloja, kuin mitä värillisenä. Subjekti/Aihe tappaa aina värin, ja tätä meidän ei tulisi huomioida. Kun kasvot maalataan vihreäksi tai punaiseksi tiettyyn pisteeseen, subjekti/aihe kuolee, ja väristä tulee huomioarvoisempi. Väri on se mistä maalaus elää: - mikä taas tarkoittaa sitä, että se on kaikkein tärkein. Tässä olen saavuttanut puhtaat värilliset muodot. Suprematismi on puhtaan taiteen maalausta, jonka itsenäisyyttä ei voida palauttaa yhteen väriin. Hevosen laukkaa voidaan kuvata kynästä saadulla yhdellä värillä, vaan on mahdotonta kuvata punaisen, vihreän ja sinisen massan liikettä suhteessa toisiinsa pelkällä kynällä. Maalarin tulisi hylätä aihe ja objekti, jos hän toivoo olevansa puhtaan maalaustaiteen maalari. Tämä dynaamisuuden vaade plastisessa maalaustaiteessa osoittaa maalauksen massojen ilmestymistä objektista ja saapumista kohti muodon dominointia yhtenä päämääränään sisällön ja asioiden ylitse Suprematistisessa maalaustaiteessa, uuden realismin ja absoluuttisen luomisen taiteissa. Futurismi lähestyy maalaustaiteen dynaamisuutta muotojen akateemisuuden kautta. Molempien voimien polut johtavat Suprematismiin maalaustaiteessa. Jos tutkimme kubismia taiteena ja kysymme itseltämme, mikä energia objekteissa nosti intuitiivisen tunteen aktiiviseksi, huomaamme että maalauksen energia oli toissijainen. Objekti itsessään, yhdessä olemuksensa, tarkoituksensa ja järkensä kanssa, tai presentaationsa kokonaisvaltaisuus, sekä kubistiset päätelmät, - olivat tarpeettomia. Tähän asti on vaikuttanut siltä, että esineiden/objektien kauneus on säilytetty, kun ne siirrettiin kokonaisina kuviin. Niiden todellinen olemus on näin paljastunut erityisesti ”ääri”- viivan raakuudessa , tai sen yksinkertaisuudessa, siinä käy ilmi, että yksi uusi objektin situaatio/tilanne on löydetty, ja se paljastaa meille uuden kauneuden. Nimittäin/siis: Intuitiivinen tunne löysi esineistä dissonanssista/riitasoinnusta aiheutunutta energiaa, joka on saatu kahden vastakkaisen muodon yhteentörmäyksen seurauksena. Objektit ilmentävät suurten massojen liikettä ajassa. Niiden muodot ovat lukemattomia, ja siitä seurauksena niiden kuvaukset ovat myös moninaisia. Kaikki nämä aspektit ajassa ja niiden anatomiassa – puun vuosirenkaat – ovat tulleet yhä tärkeämmiksi -kuin niiden olemus tai tarkoitus. Nämä uudet tilanteet ovat kubistien sovittamia/mukauttamia tarkoituksenaan kuvan konstruoiminen. Samaan aikaan nämä tarkoitusperät olivat niin konstruoituneita, että kahden muodon odottamaton kallistuma tarjosi dissonanssin, joka vastaa suurinta kuviteltavissa olevaa jännitettä. Jokaisen syntyneen muodon mittakaava/suuruus on mielivaltainen. Tämä oikeuttaa oikeiden/reaalisten objektien olemassaolon ilmentymät luontoon viittaamattomissa positioissa. Tavoitellessaan tätä uutta kauneutta, tai yksinkertaistaen energiaa, olemme vapauttaneet itsemme esineiden kokonaisvaltaisuuden impressioista. Myllynkivi kaulamme, sekä maalauksen ympärillä alkaa halkeilla. Kubismin prinsiippien mukaan maalattu objekti voidaan näin ollen todeta valmiiksi, kun sen dissonanssit ovat uuvutetut. Kuitenkin, taiteilijan tulisi lyödä laimin kopiona kaikki sellaiset muodot jotka toistavat itseään. Vaan, jos taiteilija löytää pienen jännitteen kuvasta, hän on vapaa – oikeutettu ottamaan sen toisesta esineestä. Tämän seurauksena kubismi objektin muuntelussa ei periaatteessa/teoriassa toimi. Kuva on tehty, vaan objekti ei muuntunut. Tästä voimme päätellä: Vaikka taiteilija onkin tuhansien vuosien ajan pyrkinyt kuvaamaan objekteja niin tarkkaan kuin vain mahdollista, esittääkseen sen olemuksen ja tarkoituksen, kubismin ajanjaksona taiteilija on tuhonnut/särkenyt objektit ja niiden tarkoituksen, olemuksen sekä funktion. Uusi kuva on ponnahtanut esiin fragmenteistaan. Esineet ovat kadonneet savun lailla, uuden taiteen kulttuurin hyväksi. * * * Ei ole enää rakkautta luonnon pieniä kulmia/osia kohtaan. Ei ole enää rakkautta, jotta taiteen totuus olisi petettävissä. Neliö ei ole alitajunnan muoto. Se on intuitiivisen järjen luoma. Se on uuden taiteen kasvot. Neliö on elävä, kuninkaallinen (pikku)lapsi. Se on ensimmäinen askel kohti puhdasta luomista taiteissa. Sitä ennen oli vain naiiveja epämuodostumia ja luontokopioita. Meidän taiteemme maailma on tullut uudeksi, ei-esineelliseksi ja puhtaaksi. Kaikki on kadonnut, jäljelle on jäänyt vain runsaasti materiaalia, josta uudet muodot rakentuvat. Suprematismin taiteessa muodot elävät, kuten kaikki luonnon muodot. Nämä muodot tuovat julki sitä, että ihminen on saavuttanut tasapainon edetessään yhdestä järkeilyn tilasta sellaiseen tilaan jota voisi kutsua tuplajärkeilyksi. ( kahden, toisilleen `erilaisen/vastakohtaisen` järkeilyn tilaan ), utilitaristiseen, sekä intuitiiviseen järkeilyyn. Maalauksen uusi realismi on realismia siitä huolimatta, ettei se sisällä vuorten, taivaan tai vesien realismia… Tähän asti on ollut objektien realismi, vaan ei sellaista, mikä ei olisi ollut riippuvainen maalattujen yksiköiden määrästä, jotka on konstruoitu riippumaan, olemaan vaikutusyhteydessä huolimatta niiden muodosta tai väristä, tai sijainnista suhteessa toisiinsa. Jokainen muoto on vapaa ja individuaali. Jokainen muoto on maailma itsessään. Mikä tahansa maalauspinta on elävämpi kuin yksikään kasvo, josta virnistys ja silmäpari työntyvät esiin. Maalatut kasvot kuvassa on elämän säälittävää parodiaa ja tämä viittaus on vain muisto elävästä. Vaan pinta elää, se on syntynyt. Hauta muistuttaa meitä kuolleesta ihmisestä, kuvasta elävästä olennosta. Vastakkain asetettuna, elävät kasvot, maisema luonnossa, muistuttavat meitä kuvasta, ja se on jotain kuollutta. Tästä syystä on omituista katsella punaista tai mustaa maalattua pintaa. Tästä johtuu uusia tyylisuuntia/liikkeitä kohden osoittelu ja sylkeminen näyttelyissä. Taide ja sen uudet tavoitteet ovat aina olleet sylkykuppeina, vaan kissat tottuvat nurkkiinsa ja on vaikeaa opettaa ja osoittaa niille uusia. Sellaisille ihmisille taide on tarpeetonta niin kauan kuin on kuvia isoäideistä ja osia maisemasta, jossa on syreeni ja lehto-metsä. Kaikki kulkee menneestä tulevaisuuteen ja kaiken tulisi elää nykyisyydessä - tässä hetkessä, koska tulevaisuudessa omenapuut varistavat kukkansa. Huominen pyyhkäisee tämän hetken jäljet ja sinä et pysy mukana elämän tahdissa. Menneisyyden muta, myllynkivi vetää sinut kumaraan. Siksi vihaan niitä jotka toimittavat sinulle kuoleman monumentteja. Akatemia ja kriitikot ovat se myllynkivi. Kaulaasi kuristaa vanha realismi, ja liike joka tavoittelee luonnon ( elämän ) jäljittelemistä. Ne toimivat kuten suuri inkvisitiolaitos. Niiden tavoitteet ovat naurettavia, koska he haluavat hinnalla millä hyvänsä pakottaa sen, mikä elää luonnossa, elämään kankaalla. Samalla kun kaikki on käynnissä ja hengittää, kuvissa ovat heidän pysähtyneet poseerauksensa.
Tämä kidutus on pahempaa kuin murtuma kärryn pyörässä. Veistetyt patsaat – inspiroidut elävät, seisovat paikoillaan, poseeraavat liikkeessä. Eikö tämä ole kidutusta? Asettaa sielu marmoriin ja pilkata elämää/elävää, mutta sinun ylpeyden aiheesi on taiteilija joka tietää miten kidutetaan. Sinä laitat lintuja häkkiin nauttiaksesi. Tiedon tähden pidät eläimiä tarhattuina. Olen onnekas vapauduttuani inkvisition kidutuskammiosta, joka on siis Akatemiointi. Minä olen päässyt pinnalle ja voin ottaa elävän vartalon ulottuvuuden. Minun tulee käyttää dimensiota/ulottuvuutta josta voin luoda uutta. Olen vapauttanut linnut ikuisuuden häkeistään ja avannut portit eläimille tarhoistaan. Ne saattavat repiä palasiksi ja pistää poskeensa sinun taiteesi jäänteet. Vapautettu karhu pääsee kylpemään pohjoisen jäisissä vesissä, eikä riudu enää akateemisen puutarhan kuumavetisissä akvaarioissa. Saatat ilahtua maalauksen sommitelmasta/kompositiosta, vaan sommitelma on kuolemantuomio figuurille, jonka taiteilija on tuominnut ikuiseen asentoonsa. Sinun ilosi varmistaa tämän tuomion paikkaansa pitävyyden. Suprematistien joukko: K.Malevits, I.Puni, M.Menlov, I.Klyun, K.Boguslavskaja ja Rosanova, ovat johtaneet taistelua objektien/esineiden vapauttamisen puolesta, velvollisuutenaan taidetta kohtaan, ja pyytää Akatemiaa luopumaan luonnon - inkvisitioinnista. Kidutuksen instrumentteina ovat olleet idealismi sekä esteettisten tunteiden vaatimukset. Ihmisen muodon idealisointi on kidutuksen jäänne. Estetiikka on intuitiivisten tunteiden roskakori. Sinä haluat nähdä luonnon osia seiniesi koukuissa. Samoin kuin Nero vaati nähdä silvottujen ihmisten ja eläinten vartaloita. Sanon kaikille: Hylätkää rakkaus, hylätkää estetiikka, hylätkää viisauden kanto/runko, koska uuden kulttuurin myötä sinun viisautesi on naurettavaa ja merkityksetöntä. Olen avannut viisauden solmut ja vapauttanut tietoisuuden värit. Poistakaa itsestänne nopeasti vuosisatojen kovettunut ihokerros, jotta saavuttaisitte meidät vaivattomammin. Olen saavuttanut mahdottoman ja muodostanut virtauksia hengittämällä. Olet horisontin verkostossa – kuin kala. Me – Suprematistit, avaamme tien sinulle. Kiirehdi! - koska huomenna et meitä enää tunnista. Suomentajan huomautuksia: Nykyajan manifestien puute, sekä alkutekstin runollisuus ja ehdottomuus saivat minut aloittamaan tämän tekstin kääntämisurakan. Suosittelen myös lähdetekstiin tutustumista. Tavoitteenani oli ymmärtää lukemani täysin, joten jouduin suomentamaan sen kokonaisuudessaan. Malevitsin ajatusten saattaminen laajempaan tietoisuuteen oli myös pyrkimyksenäni. Kursivoinneille on useita syitä. Yhtenä monista esimerkkinä mainitakseni tekstin monipuolisen tulkinnan mahdollisuus. Suomennokseni lähde on suhteellisen vanha, ja jotkut siinä mainitut asiat voivat lukijasta tuntua täysin yhdentekeviltä/irrelevanteilta suhteessa nykypäivän taidekeskusteluun. Toisaalta se sisältää kuitenkin paljon huomioita, jotka ovat mielestäni hyvinkin huomionarvoisia myös tässä hetkessä. Toni Hautamäki 17.04.2008 Helsingissä
Malevits sulautti, tai omaksui, teki oman keitoksensa läntisen Euroopan avantgarde-taiteista ensimmäistä maailmansotaa edeltäneenä vuosikymmenenä. ( Impressionismi, Primitivismi, Kubismi, Futurismi). Yhteyksien katkettua länteen sodan johdosta syksyllä 1914, Malevits toteutti Suprematismin lähtölaukauksen näyttelyllään `0.10 Viimeinen futuristinen näyttely` Petrogradissa (ent. Leningrad/nyk. Pietari) joulukuussa 1915. Näyttelyn saatteeksi julkaistiin pamfletti, jonka nimi tuolloin oli “Kubismista Suprematismiin taiteessa: uusi realismi maalaustaiteessa absoluuttisen luomisen saavuttamiseksi”. Essee julkaistiin uudelleen laajennettuna nimellä “Kubismista ja Futurismista Suprematismiin: Uusi realismi maalaustaiteessa”, Moskovassa1916. Tämän suomenkielisen käännöksen lähteenä on käytetty englanninkielistä tekstiä teoksesta (Art in theory 1900-1990 :an anthology of changing ideas, Charles Harrison & Paul Wood) ,joka on T.Andersonin toimittamasta teoksesta (K.S.Malevich:Essays on Art 1915-1933, vol.1, Kööpenhamina,1969). (suom.huom.) Vain silloin kun tietoisuutemme tapa nähdä luonnon osia kuvissa, Madonnia ja julkeita Venuksia -lakkaa olemasta, voimme nähdä puhdasta ja elävää taidetta. Olen muuntanut itseni muodon nollatilaan ja vetänyt itseni pois akateemisen taiteen roskantäytteisistä altaista. Olen tehnyt lopun horisontin kehästä ja paennut asioiden/roinan ympyrästä – horisonttilinjasta joka rajoittaa taiteilijaa sekä/että luonnon muotoja. Tämä viheliäinen kehä, joka avaa uusia ja taas uusia näkymiä/mahdollisuuksia, ohjaa taiteilijaa pois hävityksen päämäärästä. Vain pelkurimainen tietoisuus ja taiteilijan vähäiset luomisvoimat tässä petoksessa, joka perustaa taiteensa luonnon muotoihin pelätessään kadottavansa sen pohjan jolle villi-ihminen ja akatemia ovat taiteensa perustaneet – tulee petetyksi. Jäljitellessään rakkaita objektejaan ja pieniä luonnon osiaan, he muistuttavat varasta jalkaraudoissa. Vain tylsä ja heikko taiteilija suojaa/projisoi teoksensa vilpittömyydellä. Taiteessa on tarve totuudelle, ei vilpittömyydelle. Asiat/tavarat ovat kadonneet savun lailla. Jotta voitaisiin saavuttaa uusi taiteellinen/pätevä kulttuuri, taiteen tulisi lähestyä luomista päämääränä/loppuna suhteessa itseensä ja ylivaltana suhteessa luonnon muodoille. Villi-Ihmisen taide ja sen periaatteet/prinsiipit Jo Villi-ihminen havahtui naturalismin prinsiippeihin. Muotoillessaan piirustuksiaan pisteistä ( viidestä pienestä tikusta/näitä apuna käyttäen ) hän yritti representoida/esittää oman kuvansa. Tämä ensi yritys loi pohjan tietoiselle luonnon muotojen imitoinnille. Tämän seurauksena tavoitteeksi muodostui pyrkimys päästä niin lähelle luonnon kasvoja kuin vain on mahdollista. Taiteilijan pyrinnöt näin kohdentuivat kuvaamaan äiti maan/luonnon muotoja erityisesti. Kollektiivisen, tai kopioivan/jäljittelevän taiteen alkuperä, oli villi-ihmisen ensimmäisen primitiivisen kuvan jäljittelyssä. Kollektiivisen, koska oikean ihmisen hienovaraisia ja vähäeleisiä tunteiden, psykologian ja anatomian kirjoa/valikoimaa ei oltu vielä havaittu tai ymmärretty. Villi ihminen ei kyennyt näkemään ulkoista kuvaansa/olemustansa, saatikka ymmärtämään sisäisiä tunnetilojaan. Hänen tietoisuutensa kykeni näkemään vain ihmisen, eläimen tai muun vastaavan muodon. Kun hänen tietoisuutensa ulkomaailmasta kehittyi, ohjelma/ järjestelmä, jolla hän kuvasi luontoa, muuttui, kehittyi hienostuneemmaksi. Mitä pidemmälle hänen tietoisuutensa omaksui innokkaasti, syleili luonnon kauneutta, sitä monimutkaisemmiksi hänen teoksensa muuttuivat ja hänen ymmärryksensä, sekä taitonsa kehittyivät. Hänen tietoisuutensa kehittyi vain yhdellä tavalla, luonnon luomisprosessien , ei taiteen uusien muotojen saralla. Siksi hänen primitiivisiä kuviaan ei tulisi pitää luovina teoiksina. Epämuodostumat hänen kuvissaan johtuvat teknisten kykyjen puutteista. Tekniikka, kuten myös tietoisuus oli vasta kehityksensä alussa. – hänen kuviaan ei tule kutsua/ei pidä kutsuman taiteeksi. Osaamattomuus ei ole taidetta. Hän ainoastaan/tämän seurauksena osoitti taiteen kehityksen suunnan. Tämän seurauksena alkuperäinen järjestelmä loi kehyksen, jolle sukupolvi toisensa jälkeen asetti/liitti uusia ja uusia luonnossa tehtyjä oivalluksia. Järjestelmä kasvoi monimutkaisemmaksi ja saavutti kukoistuksensa antiikin maailmassa, sekä renessanssitaiteissa. Tämän aikakauden mestarit kuvasivat ihmisen hänen koko ilmiasussaan, sekä sisäisessä, että ulkoisessa. Ihminen oli kasattu/koottu ja hänen sisäinen maailmansa ilmaistu. Huolimatta heidän kolossaalisesta mestarillisuudestaan, he eivät pystyneet toteuttamaan villi-ihmisen ideaa/pyrkimystä – peilinkaltaisesta heijastuksesta, luonnon kuvajaisesta maalauskankaalle. On erhe kuvitella/uskoa, että heidän aikansa olisi ollut taiteen kukoistavinta aikaa, ja että nuoren sukupolven tulisi kaikin voimin ponnistella kohti tätä ideaalia. Sellainen konsepti on virheellinen/väärä. Se ohjaa nuorta voimaa aikalaistensa virtauksia myöden, musertaen ja lannistaen sen. Heidän vartalonsa lentävät lentokoneissa, mutta heidän taiteensa ja elämänsä on puettuna Neron ja Titianin vanhoihin kaapuihin. Siksi he ovat kykenemättömiä näkemään uutta kauneutta menneissä ajoissa. He elävät menneiden aikojen kauneuden kautta. Joten realisteja, impressionisteja, kubisteja, futuristeja tai suprematisteja ei ymmärretty. Edellä mainitut taiteilijat heittivät menneisyyden kaavut päältään ja heittäytyivät aikalaiselämään löytääkseen uuden kauneuden. Ja minä sanon: Yksikään akateeminen kidutuskammio ei pidä puoliaan ajan kulkiessa vääjäämättömästi. Muodot liikkuvat ja syntyvät ja teemme uusia ja taas uusia löytöjä/havaintoja. Ja minkä minä sinulle paljastan - sitä sinun ei tule salata. On absurdia pakottaa meidän aikakauttamme menneisyyden pois pyyhkiytyneisiin/taantuneisiin muotoihin. Kopioimalla tai jäljittelemällä luonnon muotoja olemme täyttäneet tajuntamme virheellisellä ymmärryksellä suhteessa taiteisiin. Primitiivisten ihmisten kehittymättömät teokset on ymmärretty luoviksi/kekseliäiksi. Myös klassiset teokset, - uutta luovia. (…) ? Siirtämällä olemassa olevia objekteja kankaalle on taitavaa reproduktiota/jäljentämistä, vain jäljentämistä, - ei muuta. On merkittävä ero taidossa luoda uutta verrattuna taitoon kopioida jo olemassa oleva. Taiteilija voi olla luova vain silloin kun hänen tekemiensä kuvien muotojen ja luonnon välillä ei ole minkäänlaista yhteyttä. Taiteen luomisen kyky on konstruoida ( hahmotella, suunnitella, kehitellä, rakentaa…) - ei toisiinsa liittyvien muodon ja värin, tai esteettisten perusteiden, kauneuden ja komposition, vaan painon ja nopeuden, sekä liikkeen suuntaa. Muodoille tulee antaa elämä, sekä oikeutus itsenäiseen olemassaoloon. Taiteilijan velvoite on olla vapaa ja luova, ei FREEBOOTER/ "merirosvo". Taiteilijalle on annettuna lahja/oikeus, jotta hän voi antaa elämälle osansa luomistyöstään lisätäkseen sen, elämän virtausta. Vain absoluuttisessa luomistyössään hän kykenee saavuttamaan tuon oikeuden. Tämä on mahdollista ainoastaan, jos vapautamme taiteen sivistymättömistä aiheista ja harjaannutamme tajuntaamme näkemään kaiken luonnossa, ei oikeina muotoina tai objekteina, vaan materiaalimassoina, joista muodot täytyy valmistaa ja joilla ei ole mitään tekemistä/yhteyttä luonnon kanssa. Siten tapa nähdä Madonnat ja Venukset kuvissa, lihavine ja leikkisine Cupidoineen katoaa. Väri ja tekstuuri maalaustaiteessa ovat päätepiste/lopputulos itsessään. Ne ovat maalauksen ydin. Vaan tämän maalauksen ytimen, olemuksen, keskeisimmän sisällön on aina tuhonnut aihe. Jos renessanssin mestarit olisivat havahtuneet tarkastelemaan maalauksen pintaa, eli löytäneet maalauksen ytimen, se olisi paljon ylistetympi, arvokkaampi kuin yksikään Neitsyt - Maria tai Giaconda. Mikä tahansa ( puu ) – kaiverrus, pentagoni tai heksakoni ( viisi-tai kuusikulmio ) olisi arvostetumpi veistos kuin Milon Venus tai Daavid. Akateemiset realistit, he ovat villi-ihmisten viimeisiä jälkeläisiä. He ovat niitä. Jotka kulkevat loppuun kuluneissa menneisyyden kaavuissa. Ja kuten aikaisemminkin, jotkut heistä ovat heittäneet pois tämän rasvaisen kaavun ja antaneet Akatemian riepu-kauppiaalle iskun vasten kasvoja futurismin ohjelmanjulistuksellaan. He aloittivat suurena liikkeenä, iskuna tajuntaan, nauloina kiviseinässä. Irtautuakseen katakombeista, liittyäkseen ajan liikkeeseen. Minä vakuutan, että se joka ei ole tallannut Futurismin tietä, modernin elämän merkitsijää, on tuomittu ryömimään ikuisesti muinaisten hautojen keskellä, raviten itseään menneisyyden kuorilla. Futurismi avasi modernille elämälle uuden nopeuden kauneuden. Nopeuden avittamana me etenemme liukkaammin/sujuvammin, ja me jotka olimme eilen vielä futuristeja, me saavuimme nopeuden siivittäminä mukanamme tuoden uusien muotojen sekä luonnon olioiden uudet yhteydet. Me saavutimme Suprematismin, jättääksemme futurismin tuuletusaukoksi, josta perässä tulijat voivat meitä seurata - päästä läpi. Me olemme hylänneet futurismin, ja rohkeasti, uhmakkaina syljemme sen taiteen alttarille. Voivatko pelkurit tosiaan sylkeä päin idoleitaan, esikuviaan, niin kuin me teimme eilen!!! Kerron teille, ette pysty näkemään ennen uutta kauneutta tai totuutta, ennen kuin olette tehneet päätöksen sylkeä. Me emme kääntäneet selkäämme futurismille siksi, että se olisi riutuva, siksi että sen loppu olisi ollut lähestymässä. Nopeuden ja liikkeen kauneus, jonka se meille osoitti, on ikuinen ja sen uutuus paljastuu vielä monelle. Kun juoksemme kohti maaliamme, Futurismin nopeutta ja liikettä, ajatuksemme liikkuu sulavammin, ja kuka löytääkin itsensä Futurismista, tai Futurismin itsestään on lähempänä maaliaan – ja etäämpänä menneisyydestään. Sinun ymmärryksesi puute on luonnollinen. Miten voisikaan ihminen joka on aina kulkenut hevosrattailla ymmärtää sellaisen ihmisen kokemuksia ja tunteita, joka kulkee pikavuorolla tai lentää halki ilmojen. Akatemia on homeinen, sammaloitunut holvi, jossa taide särkee ja haurastuttaa itsensä. Suuret sodat, mahtavat keksinnöt ja innovaatiot – ilmateiden valloittajat, matkustamisen nopeus, puhelimet ja lennättimet, hyökkäysvaunut –sähkön aluepiirit, -vaan meidän nuoret taiteilijat yhä maalaavat Neroja sekä puolialastomia Rooman sotureita. Kaikki kunnia Futuristeille, jotka kielsivät naisten pakaroiden, muotokuvien, sekä kuunvalossa kylpevien kitaroiden maalaamisen. He ottivat suuren askeleen eteenpäin. He hylkäsivät lihan ja ylistivät/ihannoivat konetta. Liha ja kone ovat elämän lihakset. Molemmat vartaloita/kokonaisuuksia, joissa elämä liikkuu. Tässä kaksi maailmaa törmäävät - Lihan maailma ja raudan maailma. Molemmat muodot hyötykäytön/utilitarismin välikappaleita ja elimiä. Taiteilijan tulee tehdä selväksi itselleen suhteensa niihin muotoihin, joissa elämä on. Tähän asti taiteilija on aina tavoitellut jotain tiettyä. Siksi uusi Futurismi tavoitteleekin tämän päivän koneen nopeutta. Nämä ovat kahta erilaista taidetta: Uusi ja vanha Futurismi, ovat etenevien muotojen taiteen “taustalla”. Herää kysymys: Oikeuttaako tämä tavoite maalauksessa sen olemassaolon? Ei! Tavoitellessamme lentokoneiden tai autojen muotokieltä, me näin päädymme teknologian hylkäämiin ja meille luovuttamiin muotoihin. Toiseksi: Tavoittaaksemme muodon ytimen/olevaisen, emme voi havaita/löytää maalausta itsessämme jonkinlaisena loppuna tai umpikujana, vaan suuntana ohjata luomistyötämme. Maalaus tulee säilyttämään tarkoituksensa representoida/esittää sen tai tuon elävään elämään liittyvän muodon tilan. Futuristit kieltäytyvät kuvaamasta alastomuutta, ei siksi että he eivät antaisi maalauksen tai sanojen toimia lopputuloksena itsessään, vaan koska on tapahtunut muutoksia teknistyneen elämämme suhteen. Raudan ja koneen uusi elo, autojen huudot, sähkövalojen kimallus – propellien surina on herättänyt sielun, joka aiemmin oli kankeana järjen muinaisissa katakombeissa, ja joka nyt on ilmestynyt maanteille, joka sitoo yhteen taivaan ja maan. Jos jokainen taiteilija näkisi tämän taivaallisten polkujen risteämän, he voisivat käsittää nämä hirviömäiset kiihdytyskaistat, kiitotiet ja kiemurtelevat kehomme - taustanaan taivaan pilvet, he eivät enää maalaisi krysanteemeja. (mykerökukkais-sukuun kuuluva koristekasvi).-suom.huom. Liikkeen dynaamisuus/liikkeeseen pyrkiminen on ohjannut ajattelua tuottaakseen plastisen maalauksen dynaamisuuden. Futuristien pyrkimys valmistaa puhtaasti plastinen/ taipuisa/kaunisliikkeinen maalaus ei tullut kruunatuksi menestyksellään. He eivät kyenneet hylkäämään aihetta/tutkimuksen kohdetta, mikä olisi tehnyt heidän pyrkimyksestään helpomman. Kun he olivat puolittain kyenneet ajamaan järjen/ymmärryksen pois kuvapinnasta – (Parkkiintunut tapa nähdä kaikki naturalistisen tulkinnan tavalla) he kykenivät kuvaamaan uutta elämää, uusien esineiden eloa, - vaan ainoastaan edellä mainittuja. Vauhdin kuvaamisessa asioiden kokonaisuus katoaa, niiden välähtelevät partikkelit kätkevät itsensä toisten juoksevien/etenevien kehojen sekaan. Konstruoimalla eteneviä objekteja he pyrkivät kuvaamaan vain objektien liikkeiden vaikutelmia. Kyetäkseen kuvaamaan modernin elämän liikettä, täytyy sinun operoida siinä ilmenevillä/sen sisältämillä muodoilla. Tämä tekee maalaustaiteen maaliin saapumisen monin verroin vaikeammaksi. Vaan miten hyvänsä se tuli tehdyksi, tiedostaen tai ei, liikkeen tähden, tai vaikutelman kuvaamisen johdosta, asioiden eheyttä/täyteyttä häirittiin ja sopimusta rikottiin. Tässä hajaannuksessa ja kokonaisuuden rikkomuksessa piilee kätketty merkitys, jonka naturalistiset yhteydet olivat kätkeneet. Tämän tuhon ensisijainen piilotettu tarkoitus ei ollut asioiden liikkeen kuvaaminen, vaan tuho puhtaan maalauksen keskeisen sisällön puolesta, mikä tarkoittaa siirtymistä ei-esittävään/ei-objektikeskeiseen luomiseen. Syrjäytettyään järjen, Futuristit julistivat intuition alitajunnaksi. Miten vain, he eivät kuitenkaan luoneet kuviaan alitajunnan intuitiivisista muodoista, vaan työllistivät pelkästään hyötyä tavoittelevat utilitaristiset muodot. Intuitiivisen, mielestäni tulisi paljastaa itsensä muodoissa jotka ovat alitajuisia ja vastauksettomia/reaktiottomia. Käsittääkseni, oli välttämätöntä ymmärtää intuitiivinen taiteessa meidän valikoivien tunteidemme tavoitteina -suhteessa esineisiin/objekteihin. Ja se (intuitiivinen) seurasikin täysin tiedostavaa polkua, täsmällisesti, periksi antamattomasti ja pakottaen, kohti taiteilijaa. Se antaa itsensä ilmi kahtena tietoisuuden tasona, jotka käyvät taistoa keskenään. Tietoisuus, utilitaristisen järjen totuttama ja harjoittama, ei löydä yhteisymmärrystä sen järjen kanssa, joka johti objektien maailman hävitykseen. Taiteilija ei tätä pyrkimystä ymmärtänyt -alistuen tälle järjelle(utilitaristiselle) petti sen, vääristi ja rumensi muodon. Utilitaristisen järjen luomistyöllä on tietty eksakti tarkoitus. Vaan intuitiivisella järjellä ei ole tiettyä päämäärää. Tähän asti meillä ei ole ollut intuitiiviselle järjelle manifestia taiteissa. Taiteessa kaikki kuvat ilmaantuvat utilitaristisen luomisen järjestystä noudattaen. Naturalistin kuvissa on samat muodot kuin luonnossakin. Intuitiivisen muodon tulisi saapua ei-mistään. Samalla tavoin kuin Järki –joka luo asioita jokapäiväiseen elämäämme tyhjästä, vielä samalla täydellistään ne. Taiteilijan pitäisi nyt tietää mitä ja miksi – asioita tapahtuu hänen luomissaan kuvissa. Aiemmin hän eli tunnelmissa. Hän odotti kuun kohoamista, kuutamoa siis. Asetti vihreät varjostimet lamppuihinsa, ja tämä kaikki viritti hänen tunnelmaansa kuin viulun kaltaisesti. Mutta kysyttäessä miksi tämä naama oli käyrä/kiero tai vihreä, hän ei kyennyt antamaan eksaktia vastausta. `Halusin sen sellaiseksi, pidän siitä tuollaisena`. Lopulta tämän katsottiin johtuvan intuitiivisesta tahdosta. Ikävä kyllä intuitiivinen tunne ei ilmaissut itseään selkeästi. Siinä tapauksessa sen tila ei ollut vain piilotajuinen, vaan totaalisen tiedoton. Maalaukset olivat tämän konseptin sekasotkuja. Kuva oli puolittain todellinen, puolittain epämuodostunut. Ollakseni maalari, minun tulisi pystyä perustelemaan miksi kuvissani ihmisten kasvot on maalattu vihreäksi tai punaiseksi. Kuva – maali, väri – on organismeissamme. Niiden ilonpurskahdukset ovat mahtavia ja vaativia. Hermostoni on niiden värjäämä. Aivoni palaa niiden väreissä. Mutta väri oli talonpoikaisjärjen sortama, sen orjuuttama. Värin henki heikentyi ja kuihtui, kuoli pois. Mutta sen vallattua maalaisjärjen/terveen järjen – värit virtasivat kammottuun, oikeiden asioiden muotoon. Värit varttuivat, vaan niiden muoto tietoisuudessa ei kypsynyt. Siksi kasvot ja vartalot olivat punaisia, vihreitä ja sinisiä. Tämä oli se enne, joka ohjasi kohti muotojen luomiseen maalaustaiteessa, joka on päämäärä/umpikuja itsessään. Nyt on välttämätöntä antaa vartalolle muoto ja lainata sille näin ollen elävä muoto reaalisesta maailmasta. Tämä tapahtuu sillä edellytyksellä, että muodot tulevat esiin maalauksen massoista: joten nämä muodot nousevat esiin kuten utilitaristisetkin muodot nousivat ja nostivat päätään. Sellaiset muodot eivät ole elävien asioiden kopioita, vaan tulevat itsessään eläviksi. Maalattu pinta on todellinen, elävä muoto. Intuitiivinen tunne muuntuu näin tiedostavaksi, näin ollen se ei ole enää alitajuinen. Tai jopa juuri toisin päin –se oli aina tiedostava, taiteilija vain ei kyennyt tulkitsemaan sen vaatimuksia/vaateita. Suprematismin muodot, maalauksen uusi realismi, on todiste muotojen rakenteista luotuna ei mistään
- intuitiivisen järjen löytäminä. Kubismissa, yritys uudelleen muovata todellisuuden muotoja esineiden/objektien pirstaloiminen/särkeminen – representoi tahdon pyrkimystä niiden muotojen omavaraiseen elämään, jotka se itse on luonut.
Futuristinen maalaus
Futuristeille tärkein asia maalaustaiteessa oli kolmiulotteisen muodon dynaamisuus ja energisyys. Epäonnistuessaan hajottamaan objektien maailman, he saavuttivat vain asioiden tai olioiden dynaamisuuden. Siten futuristiset maalaukset, sekä ei-olennaiset taiteilijat voidaan palauttaa/supistaa kahdestakymmenestä väristä yhteen ilman että ne menettävät ilmaisustaan mitään. Ilja Repinin maalaama kuva Iivana Julmasta voisi olla tehty ilman värejä ( tässä tarkoitetaan ilmeisesti musta-valko-harmaa-asteikkoa, suom.huom. ) ja silti se kykenisi ilmentämään meissä samoja tunnetiloja, kuin mitä värillisenä. Subjekti/Aihe tappaa aina värin, ja tätä meidän ei tulisi huomioida. Kun kasvot maalataan vihreäksi tai punaiseksi tiettyyn pisteeseen, subjekti/aihe kuolee, ja väristä tulee huomioarvoisempi. Väri on se mistä maalaus elää: - mikä taas tarkoittaa sitä, että se on kaikkein tärkein. Tässä olen saavuttanut puhtaat värilliset muodot. Suprematismi on puhtaan taiteen maalausta, jonka itsenäisyyttä ei voida palauttaa yhteen väriin. Hevosen laukkaa voidaan kuvata kynästä saadulla yhdellä värillä, vaan on mahdotonta kuvata punaisen, vihreän ja sinisen massan liikettä suhteessa toisiinsa pelkällä kynällä. Maalarin tulisi hylätä aihe ja objekti, jos hän toivoo olevansa puhtaan maalaustaiteen maalari. Tämä dynaamisuuden vaade plastisessa maalaustaiteessa osoittaa maalauksen massojen ilmestymistä objektista ja saapumista kohti muodon dominointia yhtenä päämääränään sisällön ja asioiden ylitse Suprematistisessa maalaustaiteessa, uuden realismin ja absoluuttisen luomisen taiteissa. Futurismi lähestyy maalaustaiteen dynaamisuutta muotojen akateemisuuden kautta. Molempien voimien polut johtavat Suprematismiin maalaustaiteessa. Jos tutkimme kubismia taiteena ja kysymme itseltämme, mikä energia objekteissa nosti intuitiivisen tunteen aktiiviseksi, huomaamme että maalauksen energia oli toissijainen. Objekti itsessään, yhdessä olemuksensa, tarkoituksensa ja järkensä kanssa, tai presentaationsa kokonaisvaltaisuus, sekä kubistiset päätelmät, - olivat tarpeettomia. Tähän asti on vaikuttanut siltä, että esineiden/objektien kauneus on säilytetty, kun ne siirrettiin kokonaisina kuviin. Niiden todellinen olemus on näin paljastunut erityisesti ”ääri”- viivan raakuudessa , tai sen yksinkertaisuudessa, siinä käy ilmi, että yksi uusi objektin situaatio/tilanne on löydetty, ja se paljastaa meille uuden kauneuden. Nimittäin/siis: Intuitiivinen tunne löysi esineistä dissonanssista/riitasoinnusta aiheutunutta energiaa, joka on saatu kahden vastakkaisen muodon yhteentörmäyksen seurauksena. Objektit ilmentävät suurten massojen liikettä ajassa. Niiden muodot ovat lukemattomia, ja siitä seurauksena niiden kuvaukset ovat myös moninaisia. Kaikki nämä aspektit ajassa ja niiden anatomiassa – puun vuosirenkaat – ovat tulleet yhä tärkeämmiksi -kuin niiden olemus tai tarkoitus. Nämä uudet tilanteet ovat kubistien sovittamia/mukauttamia tarkoituksenaan kuvan konstruoiminen. Samaan aikaan nämä tarkoitusperät olivat niin konstruoituneita, että kahden muodon odottamaton kallistuma tarjosi dissonanssin, joka vastaa suurinta kuviteltavissa olevaa jännitettä. Jokaisen syntyneen muodon mittakaava/suuruus on mielivaltainen. Tämä oikeuttaa oikeiden/reaalisten objektien olemassaolon ilmentymät luontoon viittaamattomissa positioissa. Tavoitellessaan tätä uutta kauneutta, tai yksinkertaistaen energiaa, olemme vapauttaneet itsemme esineiden kokonaisvaltaisuuden impressioista. Myllynkivi kaulamme, sekä maalauksen ympärillä alkaa halkeilla. Kubismin prinsiippien mukaan maalattu objekti voidaan näin ollen todeta valmiiksi, kun sen dissonanssit ovat uuvutetut. Kuitenkin, taiteilijan tulisi lyödä laimin kopiona kaikki sellaiset muodot jotka toistavat itseään. Vaan, jos taiteilija löytää pienen jännitteen kuvasta, hän on vapaa – oikeutettu ottamaan sen toisesta esineestä. Tämän seurauksena kubismi objektin muuntelussa ei periaatteessa/teoriassa toimi. Kuva on tehty, vaan objekti ei muuntunut. Tästä voimme päätellä: Vaikka taiteilija onkin tuhansien vuosien ajan pyrkinyt kuvaamaan objekteja niin tarkkaan kuin vain mahdollista, esittääkseen sen olemuksen ja tarkoituksen, kubismin ajanjaksona taiteilija on tuhonnut/särkenyt objektit ja niiden tarkoituksen, olemuksen sekä funktion. Uusi kuva on ponnahtanut esiin fragmenteistaan. Esineet ovat kadonneet savun lailla, uuden taiteen kulttuurin hyväksi. * * * Ei ole enää rakkautta luonnon pieniä kulmia/osia kohtaan. Ei ole enää rakkautta, jotta taiteen totuus olisi petettävissä. Neliö ei ole alitajunnan muoto. Se on intuitiivisen järjen luoma. Se on uuden taiteen kasvot. Neliö on elävä, kuninkaallinen (pikku)lapsi. Se on ensimmäinen askel kohti puhdasta luomista taiteissa. Sitä ennen oli vain naiiveja epämuodostumia ja luontokopioita. Meidän taiteemme maailma on tullut uudeksi, ei-esineelliseksi ja puhtaaksi. Kaikki on kadonnut, jäljelle on jäänyt vain runsaasti materiaalia, josta uudet muodot rakentuvat. Suprematismin taiteessa muodot elävät, kuten kaikki luonnon muodot. Nämä muodot tuovat julki sitä, että ihminen on saavuttanut tasapainon edetessään yhdestä järkeilyn tilasta sellaiseen tilaan jota voisi kutsua tuplajärkeilyksi. ( kahden, toisilleen `erilaisen/vastakohtaisen` järkeilyn tilaan ), utilitaristiseen, sekä intuitiiviseen järkeilyyn. Maalauksen uusi realismi on realismia siitä huolimatta, ettei se sisällä vuorten, taivaan tai vesien realismia… Tähän asti on ollut objektien realismi, vaan ei sellaista, mikä ei olisi ollut riippuvainen maalattujen yksiköiden määrästä, jotka on konstruoitu riippumaan, olemaan vaikutusyhteydessä huolimatta niiden muodosta tai väristä, tai sijainnista suhteessa toisiinsa. Jokainen muoto on vapaa ja individuaali. Jokainen muoto on maailma itsessään. Mikä tahansa maalauspinta on elävämpi kuin yksikään kasvo, josta virnistys ja silmäpari työntyvät esiin. Maalatut kasvot kuvassa on elämän säälittävää parodiaa ja tämä viittaus on vain muisto elävästä. Vaan pinta elää, se on syntynyt. Hauta muistuttaa meitä kuolleesta ihmisestä, kuvasta elävästä olennosta. Vastakkain asetettuna, elävät kasvot, maisema luonnossa, muistuttavat meitä kuvasta, ja se on jotain kuollutta. Tästä syystä on omituista katsella punaista tai mustaa maalattua pintaa. Tästä johtuu uusia tyylisuuntia/liikkeitä kohden osoittelu ja sylkeminen näyttelyissä. Taide ja sen uudet tavoitteet ovat aina olleet sylkykuppeina, vaan kissat tottuvat nurkkiinsa ja on vaikeaa opettaa ja osoittaa niille uusia. Sellaisille ihmisille taide on tarpeetonta niin kauan kuin on kuvia isoäideistä ja osia maisemasta, jossa on syreeni ja lehto-metsä. Kaikki kulkee menneestä tulevaisuuteen ja kaiken tulisi elää nykyisyydessä - tässä hetkessä, koska tulevaisuudessa omenapuut varistavat kukkansa. Huominen pyyhkäisee tämän hetken jäljet ja sinä et pysy mukana elämän tahdissa. Menneisyyden muta, myllynkivi vetää sinut kumaraan. Siksi vihaan niitä jotka toimittavat sinulle kuoleman monumentteja. Akatemia ja kriitikot ovat se myllynkivi. Kaulaasi kuristaa vanha realismi, ja liike joka tavoittelee luonnon ( elämän ) jäljittelemistä. Ne toimivat kuten suuri inkvisitiolaitos. Niiden tavoitteet ovat naurettavia, koska he haluavat hinnalla millä hyvänsä pakottaa sen, mikä elää luonnossa, elämään kankaalla. Samalla kun kaikki on käynnissä ja hengittää, kuvissa ovat heidän pysähtyneet poseerauksensa.
Tämä kidutus on pahempaa kuin murtuma kärryn pyörässä. Veistetyt patsaat – inspiroidut elävät, seisovat paikoillaan, poseeraavat liikkeessä. Eikö tämä ole kidutusta? Asettaa sielu marmoriin ja pilkata elämää/elävää, mutta sinun ylpeyden aiheesi on taiteilija joka tietää miten kidutetaan. Sinä laitat lintuja häkkiin nauttiaksesi. Tiedon tähden pidät eläimiä tarhattuina. Olen onnekas vapauduttuani inkvisition kidutuskammiosta, joka on siis Akatemiointi. Minä olen päässyt pinnalle ja voin ottaa elävän vartalon ulottuvuuden. Minun tulee käyttää dimensiota/ulottuvuutta josta voin luoda uutta. Olen vapauttanut linnut ikuisuuden häkeistään ja avannut portit eläimille tarhoistaan. Ne saattavat repiä palasiksi ja pistää poskeensa sinun taiteesi jäänteet. Vapautettu karhu pääsee kylpemään pohjoisen jäisissä vesissä, eikä riudu enää akateemisen puutarhan kuumavetisissä akvaarioissa. Saatat ilahtua maalauksen sommitelmasta/kompositiosta, vaan sommitelma on kuolemantuomio figuurille, jonka taiteilija on tuominnut ikuiseen asentoonsa. Sinun ilosi varmistaa tämän tuomion paikkaansa pitävyyden. Suprematistien joukko: K.Malevits, I.Puni, M.Menlov, I.Klyun, K.Boguslavskaja ja Rosanova, ovat johtaneet taistelua objektien/esineiden vapauttamisen puolesta, velvollisuutenaan taidetta kohtaan, ja pyytää Akatemiaa luopumaan luonnon - inkvisitioinnista. Kidutuksen instrumentteina ovat olleet idealismi sekä esteettisten tunteiden vaatimukset. Ihmisen muodon idealisointi on kidutuksen jäänne. Estetiikka on intuitiivisten tunteiden roskakori. Sinä haluat nähdä luonnon osia seiniesi koukuissa. Samoin kuin Nero vaati nähdä silvottujen ihmisten ja eläinten vartaloita. Sanon kaikille: Hylätkää rakkaus, hylätkää estetiikka, hylätkää viisauden kanto/runko, koska uuden kulttuurin myötä sinun viisautesi on naurettavaa ja merkityksetöntä. Olen avannut viisauden solmut ja vapauttanut tietoisuuden värit. Poistakaa itsestänne nopeasti vuosisatojen kovettunut ihokerros, jotta saavuttaisitte meidät vaivattomammin. Olen saavuttanut mahdottoman ja muodostanut virtauksia hengittämällä. Olet horisontin verkostossa – kuin kala. Me – Suprematistit, avaamme tien sinulle. Kiirehdi! - koska huomenna et meitä enää tunnista. Suomentajan huomautuksia: Nykyajan manifestien puute, sekä alkutekstin runollisuus ja ehdottomuus saivat minut aloittamaan tämän tekstin kääntämisurakan. Suosittelen myös lähdetekstiin tutustumista. Tavoitteenani oli ymmärtää lukemani täysin, joten jouduin suomentamaan sen kokonaisuudessaan. Malevitsin ajatusten saattaminen laajempaan tietoisuuteen oli myös pyrkimyksenäni. Kursivoinneille on useita syitä. Yhtenä monista esimerkkinä mainitakseni tekstin monipuolisen tulkinnan mahdollisuus. Suomennokseni lähde on suhteellisen vanha, ja jotkut siinä mainitut asiat voivat lukijasta tuntua täysin yhdentekeviltä/irrelevanteilta suhteessa nykypäivän taidekeskusteluun. Toisaalta se sisältää kuitenkin paljon huomioita, jotka ovat mielestäni hyvinkin huomionarvoisia myös tässä hetkessä. Toni Hautamäki 17.04.2008 Helsingissä
Voinko minä?
Voinko minä muuttaa asioiden tilaa yhteiskunnassa? Voiko vääryyksiä vähentää, ilman että uusia ja voimakkaampia vääryyksiä tulee tilalle välittömästi? Koska nykymaailmassa ikäviä asioita ei haluta kertoa, totuus on tiedossa, mutta sitä ei sanota ääneen, luottamus ihmisten välillä on siten olematon. Yritän päivittäin miettiä pääni puhki, miten ihmiset saataisiin kiinnostumaan oman ympäristönsä hyvinvoinnista, muuttamaan kulutustottumuksiaan kestävämmiksi, itselleen ja lähimmäisilleen edullisemmiksi. Televisiosta näimme, keskellä yötä, kuinkas muuten, miten John Webster elokuvassaan Recipes for Disaster ( Katastrofin aineksia, 2008 ) myös pohti asioita. Ohjelman esitysaika olisi voinut olla paremmin valittu?
On fakta, että sellaisia lehtiä kuten Voima tai Elonkehä, ei lue muut kuin asiaan jo vihkiytyneet. On totta kai tärkeää, että heille on oltava ilmaisukenttä, media, jossa ruotia asioiden suhteita ja tiloja. Pääkaupunkiseutu on jokseenkin etulyöntiasemassa tässä asiassa, tietenkin. Silti, tunnen itse suurta ahdistusta vallitsevan asiantilan suhteen. Ei ole kovinkaan hyödyllistä tuoda Afrikkalaiselle tuliaisiksi suomesta aurinkovoidetta, kuulakärkikynälle taas löytyy aina käyttäjä. Olen nyt toteuttanut lähes – vegaanista elämäntapaa 4 kk, ja vasta nyt olen havahtunut tarkkailemaan myös eri ostamieni tuotteiden luomu-merkintöjä, sekä mahdollista geenimuuntelua. Muuntelematonta soijaa ei kaikista kaupoista saa. Varmistuakseen on kaiken oltava luomua. Geenimuunnellut tuotteet pitäisi saada varustetuksi suurin varoituksin! Ennustan, että 10 vuoden kuluessa elintarviketeollisuus tulee tekemään täyskäännöksen ja kaupoista saa pelkästään luomu-tuotteita, tai sitten, vaihtoehtoisesti, koko maailma hukkuu paskaan, jossa se vankasti jo törröttää, ja pikaruokapakaste-murha-tuotteet jatkavat voittokulkuaan, länsimainen ”sivistys” tuhoutuu ihmisten aivojen lilluessa uppokeitin-rasvassa, ja rikkaimmat meistä asuvat maata kiertävällä radalla, taistelu oli turhaa.
Kävin viime viikolla etsiskelemässä Koijärveä. Forssan kirjaston näyttelyä ( Koijärvi 30 v. ) ei oltu vielä saatu ripustettua (viikot 14 -15, Seppo Pessisen valokuvia ), mutta Päivälehden museon
( 11.3. - 3.5.2009 ) kuvasarja oli hieno. Jussi Kiven näkeminen alle kaksikymppisenä teljettynä poliisiauton takaosaan, sai minut ratkeamaan nauruun. Kiitos Jussi tarinoistasi ja opetuksistasi! Ajelin turhaan etsiskellen lintu – tai näkötornia, joka oli merkattu internetistä tulostamaani karttaan. Kevätmuuttajia etsiskellessä siis saastutin turhalla autoilulla. Alueen hyödyntämistä matkailukohteena vielä tutkitaan, kerrottiin kartassa. Aika omituista, eikö Forssan lintutieteellinen yhdistys ole kiinnostunut paikasta? Päätin piipahtaa myös alueella toimivan kehystämön tiloissa, kun kerran pääkohde jäi tavoittamatta. Minut valtasi taas kerran suuri murheellisuus, kun pitkät tovit juteltiin kehystäjä Urpo Volasen kanssa ABC – ketjusta ja muista pikkukauppiaita ja maaseudun monimuotoisuutta köyhdyttävistä monokulttuurivillityksistä.
Olemme tilanteessa, joka on kestämätön. Jakauma kahteen on aiheuttanut epäsuhdan, jossa viha lisääntyy, katkeruus ja huono omatunto, sekä kateus voimistuvat. On ihmisjoukko, joka valitsee tietoisesti köyhyyden, pienellä toimeen tulemisen, luonnosta, eläimistä ja lähimmäisistä välittämisen. Heidän ensimmäinen motiivinsa, ajatuksensa ei ole hyötyyn perustuva, utilitaristinen. Ystävyyttä ei solmita ajatellen omaa taloudellista etua – se ei perustu suunnitelmallisuuteen, oman edun tavoitteluun. Maassa ei asuta ahneudesta – vaan rakkaudesta. Samaan aikaan, aivan lähellä, vaikuttaa toisenlainen joukko ihmisiä. Väkimäärältään, kooltaan, sekä äänenkäytöltään ja röyhkeydeltään väkevämpi. Nöyryydestä ei ole tietoakaan, ehkä sunnuntaisin kirkon penkillä tunnin ajaksi, vaan sen jälkeen todellinen herra taas palaa näyttämölle. Iso kala syö aina pienemmän. Symbioosi on unohtunut heiltä. Voima ratkaisee, valta ja väki. Murjomalla, läpi harmaan kiven. Miksi minä en liity voittajien puolelle? Mitä on moraali? Miksi en vaihda villasukkia ja luomupuuroa Alfa Romeoon ja neljän vuodenajan kesämökkiin, jossa asun kaksi viikkoa vuodesta?
Kautta aikain ihmisen suurimmat keksinnöt ovat olleet luonnossa jo keksittyinä. Nyt näyttäisi siltä, että ihminen on taas kerran kohonnut luonnon yläpuolelle, unelmissaan ja fantastisissa fantasioissaan. Luonto on hyväksikäytön näyttämö yhä useammille. Jumala sijaitsee jossain mikrosirun ja Microsoftin välissä. Käsi pystyyn, ken uskoo, että ihminen pärjää ilman ampiaisia! Suomi- brändiksi ehdotan metsässä istuskelua, käpytikan nakuttelun kuuntelua, murtomaahiihtoa... ikävien palaverien välttelyä.
Toni Hautamäki
Kuvataiteen maisteri
8.4.2009 Mäntyharjulla
tonihau@suomi24.fi
Voinko minä muuttaa asioiden tilaa yhteiskunnassa? Voiko vääryyksiä vähentää, ilman että uusia ja voimakkaampia vääryyksiä tulee tilalle välittömästi? Koska nykymaailmassa ikäviä asioita ei haluta kertoa, totuus on tiedossa, mutta sitä ei sanota ääneen, luottamus ihmisten välillä on siten olematon. Yritän päivittäin miettiä pääni puhki, miten ihmiset saataisiin kiinnostumaan oman ympäristönsä hyvinvoinnista, muuttamaan kulutustottumuksiaan kestävämmiksi, itselleen ja lähimmäisilleen edullisemmiksi. Televisiosta näimme, keskellä yötä, kuinkas muuten, miten John Webster elokuvassaan Recipes for Disaster ( Katastrofin aineksia, 2008 ) myös pohti asioita. Ohjelman esitysaika olisi voinut olla paremmin valittu?
On fakta, että sellaisia lehtiä kuten Voima tai Elonkehä, ei lue muut kuin asiaan jo vihkiytyneet. On totta kai tärkeää, että heille on oltava ilmaisukenttä, media, jossa ruotia asioiden suhteita ja tiloja. Pääkaupunkiseutu on jokseenkin etulyöntiasemassa tässä asiassa, tietenkin. Silti, tunnen itse suurta ahdistusta vallitsevan asiantilan suhteen. Ei ole kovinkaan hyödyllistä tuoda Afrikkalaiselle tuliaisiksi suomesta aurinkovoidetta, kuulakärkikynälle taas löytyy aina käyttäjä. Olen nyt toteuttanut lähes – vegaanista elämäntapaa 4 kk, ja vasta nyt olen havahtunut tarkkailemaan myös eri ostamieni tuotteiden luomu-merkintöjä, sekä mahdollista geenimuuntelua. Muuntelematonta soijaa ei kaikista kaupoista saa. Varmistuakseen on kaiken oltava luomua. Geenimuunnellut tuotteet pitäisi saada varustetuksi suurin varoituksin! Ennustan, että 10 vuoden kuluessa elintarviketeollisuus tulee tekemään täyskäännöksen ja kaupoista saa pelkästään luomu-tuotteita, tai sitten, vaihtoehtoisesti, koko maailma hukkuu paskaan, jossa se vankasti jo törröttää, ja pikaruokapakaste-murha-tuotteet jatkavat voittokulkuaan, länsimainen ”sivistys” tuhoutuu ihmisten aivojen lilluessa uppokeitin-rasvassa, ja rikkaimmat meistä asuvat maata kiertävällä radalla, taistelu oli turhaa.
Kävin viime viikolla etsiskelemässä Koijärveä. Forssan kirjaston näyttelyä ( Koijärvi 30 v. ) ei oltu vielä saatu ripustettua (viikot 14 -15, Seppo Pessisen valokuvia ), mutta Päivälehden museon
( 11.3. - 3.5.2009 ) kuvasarja oli hieno. Jussi Kiven näkeminen alle kaksikymppisenä teljettynä poliisiauton takaosaan, sai minut ratkeamaan nauruun. Kiitos Jussi tarinoistasi ja opetuksistasi! Ajelin turhaan etsiskellen lintu – tai näkötornia, joka oli merkattu internetistä tulostamaani karttaan. Kevätmuuttajia etsiskellessä siis saastutin turhalla autoilulla. Alueen hyödyntämistä matkailukohteena vielä tutkitaan, kerrottiin kartassa. Aika omituista, eikö Forssan lintutieteellinen yhdistys ole kiinnostunut paikasta? Päätin piipahtaa myös alueella toimivan kehystämön tiloissa, kun kerran pääkohde jäi tavoittamatta. Minut valtasi taas kerran suuri murheellisuus, kun pitkät tovit juteltiin kehystäjä Urpo Volasen kanssa ABC – ketjusta ja muista pikkukauppiaita ja maaseudun monimuotoisuutta köyhdyttävistä monokulttuurivillityksistä.
Olemme tilanteessa, joka on kestämätön. Jakauma kahteen on aiheuttanut epäsuhdan, jossa viha lisääntyy, katkeruus ja huono omatunto, sekä kateus voimistuvat. On ihmisjoukko, joka valitsee tietoisesti köyhyyden, pienellä toimeen tulemisen, luonnosta, eläimistä ja lähimmäisistä välittämisen. Heidän ensimmäinen motiivinsa, ajatuksensa ei ole hyötyyn perustuva, utilitaristinen. Ystävyyttä ei solmita ajatellen omaa taloudellista etua – se ei perustu suunnitelmallisuuteen, oman edun tavoitteluun. Maassa ei asuta ahneudesta – vaan rakkaudesta. Samaan aikaan, aivan lähellä, vaikuttaa toisenlainen joukko ihmisiä. Väkimäärältään, kooltaan, sekä äänenkäytöltään ja röyhkeydeltään väkevämpi. Nöyryydestä ei ole tietoakaan, ehkä sunnuntaisin kirkon penkillä tunnin ajaksi, vaan sen jälkeen todellinen herra taas palaa näyttämölle. Iso kala syö aina pienemmän. Symbioosi on unohtunut heiltä. Voima ratkaisee, valta ja väki. Murjomalla, läpi harmaan kiven. Miksi minä en liity voittajien puolelle? Mitä on moraali? Miksi en vaihda villasukkia ja luomupuuroa Alfa Romeoon ja neljän vuodenajan kesämökkiin, jossa asun kaksi viikkoa vuodesta?
Kautta aikain ihmisen suurimmat keksinnöt ovat olleet luonnossa jo keksittyinä. Nyt näyttäisi siltä, että ihminen on taas kerran kohonnut luonnon yläpuolelle, unelmissaan ja fantastisissa fantasioissaan. Luonto on hyväksikäytön näyttämö yhä useammille. Jumala sijaitsee jossain mikrosirun ja Microsoftin välissä. Käsi pystyyn, ken uskoo, että ihminen pärjää ilman ampiaisia! Suomi- brändiksi ehdotan metsässä istuskelua, käpytikan nakuttelun kuuntelua, murtomaahiihtoa... ikävien palaverien välttelyä.
Toni Hautamäki
Kuvataiteen maisteri
8.4.2009 Mäntyharjulla
tonihau@suomi24.fi
11. Hetken synnyttämiä ajatuksia
Vietin marraskuun ( 2008 ) puolenvälin jälkeen kaksi viikkoa Utön saaressa ( Kuvataideakatemian oppilaskunnan residenssissä ). Oli hyvä hetki tutustua jo pitkään mieltäni askarruttaneeseen Pentti Linkolaan hänen tekstiensä kautta. Usein on niin, että ihmiset suhtautuvat asioihin, jotka ovat vaikeita, jyrkästi, siitäkin huolimatta ovatko tutustuneet tähän asiaan pintapuolisesti toisen käden kautta, tai syvemmin oman mielipiteensä muodostaen huolellisesti asiaa tutkien monista eri vinkkeleistä. Olin itse päättänyt muodostaa jonkinlaisen käsityksen tästä parjatusta pioneerista lukemalla hänen sanomaansa, ensin Eero Ale’nin ( Soutajan päiväkirja ) ja myöhemmin Linkolan itsensä kirjoittaman kirjan ( Voisiko elämä voittaa ) avulla. Olin aiemmin pintapuolisesti tutustunut Tere Vadenin toimittamaan Linkolan ajamana –esseekokoelmaa ja ilmeisesti se riitti , olin jo puolittain koukussa.
Utön residenssiperiodin jälkeen ostin Helsingin Stockmannin lehtimyymälästä elämäni ensimmäisen Elonkehän numeron 12/2008. Noin viikkoa myöhemmin, lauantaina 13.12.2008 istuin Nuorisokeskus Wimmassa, Elonkehä ry:n sekä Vihreän Elämänsuojelun liiton, järjestämässä seminaarissa, jonka viimeisenä puhujana oli kalastaja ornitologi Pentti Linkola. Paluuta entiseen ei enää ollut, olin löytänyt laumani. Olin aiemmin yrittänyt etsiä internetin avulla sellaisia kansalaisjärjestöjä, jotka toiminnallaan osoittaisivat, että osanottajien tarkoituksena on tehdä muutakin kuin tutustua tuleviin tyttö ja poikaystäviin glögiä juoden ja pipareita mutustellen, vaikka sellaisessakaan toiminnassa en sinänsä näe mitään pahaa. Ekologisempaa olisi tietenkin lukea suurelle joukolle ääneen kirjaa kynttilänvalossa, ja näin seminaareissa usein tapahtuukin, tosin kynttilät on korvattu energiansäästölampuin... On suositeltavaa ja eduksi edes pinnallisesti tutustua kumppaniinsa ennen kuin tapahtuu kohtalokkaampia yhteenliittymisiä, vaikka ajat toki ovatkin muuttuneet...
Seminaariaamuni käynnistyi hieman vaivalloisesti, koska edellisenä iltana olin tavannut vapaassa illanvietossa ystäviäni kolmen vuoden tauon jälkeen, ”ravintoloinnin” merkeissä, vaan koska käsiteltävänä oli vihdoin aiheita, jotka ovat olleet pääni sisällä epäjärjestyksessä jo monia vuosia, oli nyt syystäkin tarkennettava aisteja ja koetettava kestää pystypäin nautitut hermomyrkyt vaikutuksineen. Ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka ensimmäisenä puhujana kommentoikin alkoholikeskeistä kulttuuriamme, jossa hermomyrkkyjä ei nautita kulinaarisista, vaan ainakin minun käsittääkseni eskapistisista syistä, oikeanlaisen terapian korvikkeena. Seminaariin en mielestäni ollut menossa hakemaan hyväksyntää olemassaololleni. Uteliaisuuteni ajoi paikalle. Uskoin löytäväni tietoa ja toivoa samansuuntaisten ajatusten kantajien/kannattajien tapaamisesta, mikä on monelle, kuten itsellenikin välttämätöntä vallalla olevan musertavan tasapäistämisen aikana. Syväekologista ”tasapäistämistähän” Suomi on nyt vailla, ei pinnallistamisen ja rahanvallan jatkumisen syöksykierrettä. Mielenterveystilastot puhuvat puolestaan.
Leena Vilkan, sekä poliitikkona ja tekniikan tohtorina tunnetun Eero Paloheimon keskustelunavausten aikana ei mielestäni päässyt syntymään vielä suuriakaan mielipide -eroja yleisön ja puhujien välille, joten keskustelua ei syntynyt, ainakaan odottamassani määrässä. Olin kuullut itse jo monelta taholta, esimerkiksi Kuvataideakatemian ja kuvataiteilija Antti Majavan järjestämällä Antroposeenin taide-luentosarjalla puhuttavan melko perusteellisesti ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista, esimerkiksi tiede – ja ympäristötoimittaja Pasi Toiviaisen taholta, sekä luonnon ja ihmiselon vallalla olevista epätasapainosuhteista Filosofian tohtori, tutkija Ville Lähteeltä, joka vaikuttaa ainakin niin & näin filosofisen aikakauslehden sivuilla. Toki nämä asiat edelleen vaativat jatkuvaa käsittelyä - itsestään muistuttelua, jotta aihepiiri ei valtaväestön mielissä jäisi trendin asteelle. Tapanahan on, että huomio kiinnittyy seuraavaan murheeseen, kun suuret joukot on saatu lakkaamaan kyselemästä vaikeita ”edellisestä”. Kirjailija Antti Nylenin esitys oli partaveitsen terävää suomen kielen täysimittaista hallintaa ja aiheiden käsittelyn ilotulitusta, oikea runsauden sarvi. Puhe tuli suoraan paperilta, eikä se sisältänyt montakaan epäselvyyttä tai ristiriitaa itsensä kanssa ensi kuulemalla. Keskustelijana hän ei kuitenkaan jostain syystä osoittanut taitojaan missään vaiheessa seminaarin aikana, mikä oli minusta todella surullista, koska suurin osa painavista puheenvuoroista oli niin sanottujen vanhojen pierujen esittämiä. Anteeksi ( Pentti ) kielenkäyttöni, mutta vanha pieru nyt vain kuvaa aika hyvin vanhoja pieruja, joissa ei siis ole mitään vikaa ”sinänsä”. Uudet pierut vain olisivat nyt enemmän kuin toivottuja, päästöistään huolimatta.
Pettymystä minussa aiheutti ja aiheuttaa yhä se tyytyväisyys, mikä usein huokuu oikeassa olevan tuomion profeetan kasvoilta, kun kukaan ei pysty todistamaan ennustuksia vääriksi. Tilanne muistuttaa tietokilpailua, jossa voittaja lunastaa oikeutuksensa oikeudellisuudestaan. Valitettavasti tilaisuudessa esiintyneet tuomionpäivän povaajat ovat mielestäni oikeassa. Seminaarissa olleista suurimman osan muodostivat ihmiset, jotka ajattelevat, viimeistään nyt seminaarin jälkeen samansuuntaisesti. Miten seminaarissa puhuttu saataisiin päättäjien päihin? Vihreä Liitto eli Vihreät tuli monasti seminaarin aikana julistetuksi menetetyksi lupaukseksi. Kansalaistottelemattomuudesta tulisi taas kerran nostaa päivänpolttava aihe valtapolitiikan tasolla. Tarvitaan todellinen ideologinen täyskäännös. Syväekologian kannattaja manifestoi rajojaan koetellen kohti yhteiskuntaa ja päämäärää, jossa päätökset tehdään luonnon monimuotoisuutta ja kestävää syväekologiaa toteuttaen. Toivokaamme siis, että Arne Naessin kuolema ( 12. 1. 2009 ) aiheuttaa syväekologisen ideologian valtavan popularisoitumisen, ja koko maailma seuraa hänen esimerkkiään. Yleensähän näin käy kun sankari ja esikuva poistuu keskuudestamme, mutta vasta sitten. Vielä ei ole näkynyt kovinkaan montaa merkkiä siitä, että näin Naessin kohdalla tapahtuisi...
Moni nuori minun lisäksi kokee suurta voimattomuutta, koska ilmassa/vallalla on tunne, että mitään ei ole tehtävissä ja kuitenkin oma ja omien lasten tulevaisuus on mitä enenevässä määrin fataalisti pelissä. Oma ajatukseni Luonnonsuojelupoliiseista, jonka esitin yhtenä tulevaisuuden ammattina, jottei meidän tarvitsisi osallistua työmme kautta kulutushysteriaan tavalla tai toisella, oli monen mielestä ilmeisesti vitsiksi tarkoitettu. Omasta mielestäni se on edelleen lisämietintöjä edellyttävä ajatus ja idea, siitäkin huolimatta, että se syntyi omassa päässäni. Ole hyvä ja ehdota kiitos parempaa ideaa, vaikka useaa kerralla! Ne ihmisoliot, jotka eivät asu urbaanisti päällekkäin julkisilla liikkuen, vaan jotka toivovat/haluavat edelleen olla jatkuvassa, sekä kestävässä yhteydessä luontoon, heistä tulisi kouluttaa halukkaat ammattiin, joka estäisi alhaisoa nelivetoineen sekä mönkijöineen/traktoreineen tuhoamasta sitä vähää metsäluontoa, jota ”meillä” vielä on jäljellä. He varmistaisivat, että edes vähän toivoa toipumisesta sisällyttävät luontoalueet saisivat toipua rauhassa, ilman ihmisen väliin puuttumista. Tätä tavoitetta Ikimetsän ystävät ry. varmasti jo toteuttaa parhain mahdollisin keinoin. Konsolit ja tietokoneet peleineen mielestäni tarjoavat välineurheilijoille riittävästi ajanvietettä. Jos ei jaksa liikkua omalla kehonsisäisellä moottorillaan, ei tarvitse liikkua ollenkaan luonnossa. Esitän hartaan toiveen pelienvalmistajille. Tehkää todellisen tuntuinen, mönkijöillä, moottorikelkoilla ja erävarusteilla, nuotionsytyttämisellä kilpaileva PC/konsoli-peli koko perheelle, jos se vaikka saisi useat pysymään kotonaan. Afrikan mineraaleja kai vielä riittää riistettäväksi..?
Palaan ideaani luonnonsuojelupoliiseista. Nämä luonnon erikoisosaajat koulutetaan tuntemaan luonto kokonaisuudessaan, kasvit ja eläimet perusteellisesti. He valvovat koko floran ja faunan oikeuksia, sekä valistavat niitä, jotka ovat valistusta vailla. Toiminnan rahoittaa valtio verorahoista, silläkin uhalla, että veroja pitäisi kaikkien maksaa, tuloista riippuen enemmän. Tämä tietysti edellyttäisi sitä, että vähäpalkkaiset saisivat ansaitsemansa korvauksen työstään, mikä ei selvästikään toteudu yhteiskunnassamme nyt, esimerkkinä sairaanhoitajien, opettajien tai siistijöiden palkat suhteessa muutamaan muuhun virkaan, joista viime aikoina on kohistu. Luonnonsuojelupoliisin työn kannustimena toimii lupaus työasuntonsa omaksi lunastamisesta, kun henkilö on palvellut riittäväksi katsotun ajan toimessaan. Hän myös perisi käyttöönsä valvontaoikeuden sopivan suuruiseksi koetulta metsätilalta, jolla siis näin ollen hänen eläkeasunto, ”loppusijoituskohde” sijaitsisi. Luonnonsuojelupoliisi toimii tämän vision mukaan syväekologisesti, itse itsensä moottorina, polkupyörällä, suksilla ja soutuveneellä liikkuen, mahdollisuuksien mukaan oman ravintonsa keräten ja tuottaen, kalansa kalastaen. Riistanhoito voitaisiin myös sisällyttää toimeen, jolloin metsästäjien keski-ikä laskisi, määrä kasvaisi ja taito säilyisi, sekä hallinta riistaan pysyisi valtion/meidän käsissä. Ammatti voisi periytyä perheen sisällä, jolloin syntyisi ammattikunta, joka on koko ihmislajin elinkaaren ajan tarpeellinen. Näillä henkilöillä voisi jopa olla lupa käyttää sitä traktorimönkijää, ellei hevosta löytyisi taloudesta...?!
Esimerkiksi tässä esitän havaintoni nyky-yhteiskunnan mielettömyydestä Turun keskustan kello neljän liikenneruuhkassa, jossa näin satojen autojen, jokaisen sisässä 1 kpl matkustaja/kuljettaja-yksikköjä, jonottavan, hitaasti etenevän 10 – 15 min aikana n. 2 kilometrin matkan. Kävellen olisivat kaikki olleet jo kotona. Istuin myös itse auton sisällä, ajatellen seuraavasti. Kaikki yksityisautot tulisi purkaa ja mahdollisuuksien mukaan valmistaa niistä syntyvästä materiaalista raitio ja junavaunuja, sekä kiskoja. Täten tieverkkoja ei tarvittaisi enää nykyisessä laajuudessa, vaan niille voisi rakentaa kiskot. Syntyisi uusi teollisuuden ala, sekä satoja, ellei tuhansia uusia työpaikkoja. Viikkoa myöhemmin satuin lukemaan saman ajatuksen Vihreän Elämänsuojelun liiton verkkosivuilta. Outo sattuma, vai ei? Näissä uusissa julkisissa kulkuneuvoissa ei saisi puhua kännykällä, tai surffata netissä. Kirjojen lukeminen taas ja muiden matkustajien kanssa keskustelu olisi jopa suotavaa. Mielenterveyspalvelujen tarve putoisi näiden toimien johdosta oman arvioni mukaan vähintään puoleen tämänhetkisestä valtakunnallisesti hälyttävästä tilanteesta. Asfalttipinnoitteen, parkkipaikkojen ja muiden turhien rakenteiden purkamiseen tarvittaisiin myös valtavasti uutta väkeä tämän tulevaisuuden vision toteutuessa. Fyysisten ponnistelujen tarve nykyihmisessä on hälyttävä. Miksi muuten ihmiset jumppaavat itsensä hengiltä ”peilisaleissa”?
Kuuntelin, muistaakseni helmikuussa 2009 Yle Radio Yhdestä Thomas Mannin Taikavuori – nimiseen kirjaan pureutuneen keskustelun Lukupiiri- ohjelmasta, jossa dramaturgi Outi Nyytäjä ihmetteli ääneen Hans Castorpin, kirjan päähenkilön sankarillisuutta. Se kun kumpuaa ominaisuudesta arvostella oman ryhmänsä toimia, sisältäpäin. Sellaiseen sankaruuteen on vain harvoilla uskallusta. Liekö tällainen henkilö sitten sankari, se jääköön arvioitavaksi tuonnempana.
Toni Hautamäki
Kuvataiteiden Maisteri
Mäntyharjulla 7.4.2009
tonihau@suomi24.fi
Vietin marraskuun ( 2008 ) puolenvälin jälkeen kaksi viikkoa Utön saaressa ( Kuvataideakatemian oppilaskunnan residenssissä ). Oli hyvä hetki tutustua jo pitkään mieltäni askarruttaneeseen Pentti Linkolaan hänen tekstiensä kautta. Usein on niin, että ihmiset suhtautuvat asioihin, jotka ovat vaikeita, jyrkästi, siitäkin huolimatta ovatko tutustuneet tähän asiaan pintapuolisesti toisen käden kautta, tai syvemmin oman mielipiteensä muodostaen huolellisesti asiaa tutkien monista eri vinkkeleistä. Olin itse päättänyt muodostaa jonkinlaisen käsityksen tästä parjatusta pioneerista lukemalla hänen sanomaansa, ensin Eero Ale’nin ( Soutajan päiväkirja ) ja myöhemmin Linkolan itsensä kirjoittaman kirjan ( Voisiko elämä voittaa ) avulla. Olin aiemmin pintapuolisesti tutustunut Tere Vadenin toimittamaan Linkolan ajamana –esseekokoelmaa ja ilmeisesti se riitti , olin jo puolittain koukussa.
Utön residenssiperiodin jälkeen ostin Helsingin Stockmannin lehtimyymälästä elämäni ensimmäisen Elonkehän numeron 12/2008. Noin viikkoa myöhemmin, lauantaina 13.12.2008 istuin Nuorisokeskus Wimmassa, Elonkehä ry:n sekä Vihreän Elämänsuojelun liiton, järjestämässä seminaarissa, jonka viimeisenä puhujana oli kalastaja ornitologi Pentti Linkola. Paluuta entiseen ei enää ollut, olin löytänyt laumani. Olin aiemmin yrittänyt etsiä internetin avulla sellaisia kansalaisjärjestöjä, jotka toiminnallaan osoittaisivat, että osanottajien tarkoituksena on tehdä muutakin kuin tutustua tuleviin tyttö ja poikaystäviin glögiä juoden ja pipareita mutustellen, vaikka sellaisessakaan toiminnassa en sinänsä näe mitään pahaa. Ekologisempaa olisi tietenkin lukea suurelle joukolle ääneen kirjaa kynttilänvalossa, ja näin seminaareissa usein tapahtuukin, tosin kynttilät on korvattu energiansäästölampuin... On suositeltavaa ja eduksi edes pinnallisesti tutustua kumppaniinsa ennen kuin tapahtuu kohtalokkaampia yhteenliittymisiä, vaikka ajat toki ovatkin muuttuneet...
Seminaariaamuni käynnistyi hieman vaivalloisesti, koska edellisenä iltana olin tavannut vapaassa illanvietossa ystäviäni kolmen vuoden tauon jälkeen, ”ravintoloinnin” merkeissä, vaan koska käsiteltävänä oli vihdoin aiheita, jotka ovat olleet pääni sisällä epäjärjestyksessä jo monia vuosia, oli nyt syystäkin tarkennettava aisteja ja koetettava kestää pystypäin nautitut hermomyrkyt vaikutuksineen. Ympäristöfilosofian dosentti Leena Vilkka ensimmäisenä puhujana kommentoikin alkoholikeskeistä kulttuuriamme, jossa hermomyrkkyjä ei nautita kulinaarisista, vaan ainakin minun käsittääkseni eskapistisista syistä, oikeanlaisen terapian korvikkeena. Seminaariin en mielestäni ollut menossa hakemaan hyväksyntää olemassaololleni. Uteliaisuuteni ajoi paikalle. Uskoin löytäväni tietoa ja toivoa samansuuntaisten ajatusten kantajien/kannattajien tapaamisesta, mikä on monelle, kuten itsellenikin välttämätöntä vallalla olevan musertavan tasapäistämisen aikana. Syväekologista ”tasapäistämistähän” Suomi on nyt vailla, ei pinnallistamisen ja rahanvallan jatkumisen syöksykierrettä. Mielenterveystilastot puhuvat puolestaan.
Leena Vilkan, sekä poliitikkona ja tekniikan tohtorina tunnetun Eero Paloheimon keskustelunavausten aikana ei mielestäni päässyt syntymään vielä suuriakaan mielipide -eroja yleisön ja puhujien välille, joten keskustelua ei syntynyt, ainakaan odottamassani määrässä. Olin kuullut itse jo monelta taholta, esimerkiksi Kuvataideakatemian ja kuvataiteilija Antti Majavan järjestämällä Antroposeenin taide-luentosarjalla puhuttavan melko perusteellisesti ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista, esimerkiksi tiede – ja ympäristötoimittaja Pasi Toiviaisen taholta, sekä luonnon ja ihmiselon vallalla olevista epätasapainosuhteista Filosofian tohtori, tutkija Ville Lähteeltä, joka vaikuttaa ainakin niin & näin filosofisen aikakauslehden sivuilla. Toki nämä asiat edelleen vaativat jatkuvaa käsittelyä - itsestään muistuttelua, jotta aihepiiri ei valtaväestön mielissä jäisi trendin asteelle. Tapanahan on, että huomio kiinnittyy seuraavaan murheeseen, kun suuret joukot on saatu lakkaamaan kyselemästä vaikeita ”edellisestä”. Kirjailija Antti Nylenin esitys oli partaveitsen terävää suomen kielen täysimittaista hallintaa ja aiheiden käsittelyn ilotulitusta, oikea runsauden sarvi. Puhe tuli suoraan paperilta, eikä se sisältänyt montakaan epäselvyyttä tai ristiriitaa itsensä kanssa ensi kuulemalla. Keskustelijana hän ei kuitenkaan jostain syystä osoittanut taitojaan missään vaiheessa seminaarin aikana, mikä oli minusta todella surullista, koska suurin osa painavista puheenvuoroista oli niin sanottujen vanhojen pierujen esittämiä. Anteeksi ( Pentti ) kielenkäyttöni, mutta vanha pieru nyt vain kuvaa aika hyvin vanhoja pieruja, joissa ei siis ole mitään vikaa ”sinänsä”. Uudet pierut vain olisivat nyt enemmän kuin toivottuja, päästöistään huolimatta.
Pettymystä minussa aiheutti ja aiheuttaa yhä se tyytyväisyys, mikä usein huokuu oikeassa olevan tuomion profeetan kasvoilta, kun kukaan ei pysty todistamaan ennustuksia vääriksi. Tilanne muistuttaa tietokilpailua, jossa voittaja lunastaa oikeutuksensa oikeudellisuudestaan. Valitettavasti tilaisuudessa esiintyneet tuomionpäivän povaajat ovat mielestäni oikeassa. Seminaarissa olleista suurimman osan muodostivat ihmiset, jotka ajattelevat, viimeistään nyt seminaarin jälkeen samansuuntaisesti. Miten seminaarissa puhuttu saataisiin päättäjien päihin? Vihreä Liitto eli Vihreät tuli monasti seminaarin aikana julistetuksi menetetyksi lupaukseksi. Kansalaistottelemattomuudesta tulisi taas kerran nostaa päivänpolttava aihe valtapolitiikan tasolla. Tarvitaan todellinen ideologinen täyskäännös. Syväekologian kannattaja manifestoi rajojaan koetellen kohti yhteiskuntaa ja päämäärää, jossa päätökset tehdään luonnon monimuotoisuutta ja kestävää syväekologiaa toteuttaen. Toivokaamme siis, että Arne Naessin kuolema ( 12. 1. 2009 ) aiheuttaa syväekologisen ideologian valtavan popularisoitumisen, ja koko maailma seuraa hänen esimerkkiään. Yleensähän näin käy kun sankari ja esikuva poistuu keskuudestamme, mutta vasta sitten. Vielä ei ole näkynyt kovinkaan montaa merkkiä siitä, että näin Naessin kohdalla tapahtuisi...
Moni nuori minun lisäksi kokee suurta voimattomuutta, koska ilmassa/vallalla on tunne, että mitään ei ole tehtävissä ja kuitenkin oma ja omien lasten tulevaisuus on mitä enenevässä määrin fataalisti pelissä. Oma ajatukseni Luonnonsuojelupoliiseista, jonka esitin yhtenä tulevaisuuden ammattina, jottei meidän tarvitsisi osallistua työmme kautta kulutushysteriaan tavalla tai toisella, oli monen mielestä ilmeisesti vitsiksi tarkoitettu. Omasta mielestäni se on edelleen lisämietintöjä edellyttävä ajatus ja idea, siitäkin huolimatta, että se syntyi omassa päässäni. Ole hyvä ja ehdota kiitos parempaa ideaa, vaikka useaa kerralla! Ne ihmisoliot, jotka eivät asu urbaanisti päällekkäin julkisilla liikkuen, vaan jotka toivovat/haluavat edelleen olla jatkuvassa, sekä kestävässä yhteydessä luontoon, heistä tulisi kouluttaa halukkaat ammattiin, joka estäisi alhaisoa nelivetoineen sekä mönkijöineen/traktoreineen tuhoamasta sitä vähää metsäluontoa, jota ”meillä” vielä on jäljellä. He varmistaisivat, että edes vähän toivoa toipumisesta sisällyttävät luontoalueet saisivat toipua rauhassa, ilman ihmisen väliin puuttumista. Tätä tavoitetta Ikimetsän ystävät ry. varmasti jo toteuttaa parhain mahdollisin keinoin. Konsolit ja tietokoneet peleineen mielestäni tarjoavat välineurheilijoille riittävästi ajanvietettä. Jos ei jaksa liikkua omalla kehonsisäisellä moottorillaan, ei tarvitse liikkua ollenkaan luonnossa. Esitän hartaan toiveen pelienvalmistajille. Tehkää todellisen tuntuinen, mönkijöillä, moottorikelkoilla ja erävarusteilla, nuotionsytyttämisellä kilpaileva PC/konsoli-peli koko perheelle, jos se vaikka saisi useat pysymään kotonaan. Afrikan mineraaleja kai vielä riittää riistettäväksi..?
Palaan ideaani luonnonsuojelupoliiseista. Nämä luonnon erikoisosaajat koulutetaan tuntemaan luonto kokonaisuudessaan, kasvit ja eläimet perusteellisesti. He valvovat koko floran ja faunan oikeuksia, sekä valistavat niitä, jotka ovat valistusta vailla. Toiminnan rahoittaa valtio verorahoista, silläkin uhalla, että veroja pitäisi kaikkien maksaa, tuloista riippuen enemmän. Tämä tietysti edellyttäisi sitä, että vähäpalkkaiset saisivat ansaitsemansa korvauksen työstään, mikä ei selvästikään toteudu yhteiskunnassamme nyt, esimerkkinä sairaanhoitajien, opettajien tai siistijöiden palkat suhteessa muutamaan muuhun virkaan, joista viime aikoina on kohistu. Luonnonsuojelupoliisin työn kannustimena toimii lupaus työasuntonsa omaksi lunastamisesta, kun henkilö on palvellut riittäväksi katsotun ajan toimessaan. Hän myös perisi käyttöönsä valvontaoikeuden sopivan suuruiseksi koetulta metsätilalta, jolla siis näin ollen hänen eläkeasunto, ”loppusijoituskohde” sijaitsisi. Luonnonsuojelupoliisi toimii tämän vision mukaan syväekologisesti, itse itsensä moottorina, polkupyörällä, suksilla ja soutuveneellä liikkuen, mahdollisuuksien mukaan oman ravintonsa keräten ja tuottaen, kalansa kalastaen. Riistanhoito voitaisiin myös sisällyttää toimeen, jolloin metsästäjien keski-ikä laskisi, määrä kasvaisi ja taito säilyisi, sekä hallinta riistaan pysyisi valtion/meidän käsissä. Ammatti voisi periytyä perheen sisällä, jolloin syntyisi ammattikunta, joka on koko ihmislajin elinkaaren ajan tarpeellinen. Näillä henkilöillä voisi jopa olla lupa käyttää sitä traktorimönkijää, ellei hevosta löytyisi taloudesta...?!
Esimerkiksi tässä esitän havaintoni nyky-yhteiskunnan mielettömyydestä Turun keskustan kello neljän liikenneruuhkassa, jossa näin satojen autojen, jokaisen sisässä 1 kpl matkustaja/kuljettaja-yksikköjä, jonottavan, hitaasti etenevän 10 – 15 min aikana n. 2 kilometrin matkan. Kävellen olisivat kaikki olleet jo kotona. Istuin myös itse auton sisällä, ajatellen seuraavasti. Kaikki yksityisautot tulisi purkaa ja mahdollisuuksien mukaan valmistaa niistä syntyvästä materiaalista raitio ja junavaunuja, sekä kiskoja. Täten tieverkkoja ei tarvittaisi enää nykyisessä laajuudessa, vaan niille voisi rakentaa kiskot. Syntyisi uusi teollisuuden ala, sekä satoja, ellei tuhansia uusia työpaikkoja. Viikkoa myöhemmin satuin lukemaan saman ajatuksen Vihreän Elämänsuojelun liiton verkkosivuilta. Outo sattuma, vai ei? Näissä uusissa julkisissa kulkuneuvoissa ei saisi puhua kännykällä, tai surffata netissä. Kirjojen lukeminen taas ja muiden matkustajien kanssa keskustelu olisi jopa suotavaa. Mielenterveyspalvelujen tarve putoisi näiden toimien johdosta oman arvioni mukaan vähintään puoleen tämänhetkisestä valtakunnallisesti hälyttävästä tilanteesta. Asfalttipinnoitteen, parkkipaikkojen ja muiden turhien rakenteiden purkamiseen tarvittaisiin myös valtavasti uutta väkeä tämän tulevaisuuden vision toteutuessa. Fyysisten ponnistelujen tarve nykyihmisessä on hälyttävä. Miksi muuten ihmiset jumppaavat itsensä hengiltä ”peilisaleissa”?
Kuuntelin, muistaakseni helmikuussa 2009 Yle Radio Yhdestä Thomas Mannin Taikavuori – nimiseen kirjaan pureutuneen keskustelun Lukupiiri- ohjelmasta, jossa dramaturgi Outi Nyytäjä ihmetteli ääneen Hans Castorpin, kirjan päähenkilön sankarillisuutta. Se kun kumpuaa ominaisuudesta arvostella oman ryhmänsä toimia, sisältäpäin. Sellaiseen sankaruuteen on vain harvoilla uskallusta. Liekö tällainen henkilö sitten sankari, se jääköön arvioitavaksi tuonnempana.
Toni Hautamäki
Kuvataiteiden Maisteri
Mäntyharjulla 7.4.2009
tonihau@suomi24.fi
Terveellistä näpertelyä polkan tahtiin...?
Uskon ja toivonkin, että suurin osa Elonkehän lukijoista toteuttaa ruokaostoksillaan syväekologista ajattelua ja monet ovat myös pyrkimyksissään omavaraisuuteen jo pitkällä. Emmaliisa -palstalta ovat veteraani- elonkehääjät varmasti lukeneet monet hyvät neuvot ja niistä ideoita saaneet. Lähdin kirjoittamaan tätä esseetä omista lähtökohdistani ja sanani massoille suunnatakseni, vaikka toki ymmärrän, että Elonkehästä sanani eivät välttämättä kovin pitkälle kiiri. Jostain on kuitenkin aloitettava. On helpompi kirjoittaa sananvapautta tuntien, kun tietää, että ei saa palkkiota.
Kuulun ryhmään nuori/tyhmä, kaupungissa kasvanut ja nykymenoa kohtaan kriittisyyttä enenevässä määrin tunteva. Tiedän, että meitä on monia sellaisia, jotka ovat sivistyneitä, korkeasti koulutettuja jopa, älykkäitäkin – jotka haluaisivat tehdä OIKEIN. Elintarvikkeiden suhteen neuvoja ekokulutukseen on saatavilla, vaan on etsittävä tosissaan niitä löytääkseen. Jogurtti – ja energiajuomien pariin eksyy merkittävästi helpommin, kuin esimerkiksi Kikherneiden tai maustamattoman Yofun. Valojen sammuttelua ja nopeita suihkuja moni jo toteuttaa. Ostin itse Kamputseasta ”Lets Bathe together” t-paidan, eli kylvetään yhdessä ”iskulauseella” varustetun vaatekappaleen, jonka HYVÄÄ -tarkoittava idea on pelastaa maailma siten, että ( pariskunnat ) kylvetään yhdessä, säästetään siten vettä. Jaloa, vaan ei kovin tehokasta -NÄPERTELYÄ. Jokaisen matkustavan pitäisi olla velvoitettu kertomaan matkan jälkeen kokemuksistaan DIA- esityksin ainakin 200 kaverilleen, jos näin voitaisiin estää muutamaa henkilöä hakeutumasta samaan paikkaan itse. Tiedämme, että paidan ostaminen ei merkittävästi auttanut. Tiedämme myös, että kotona yksin kynttilän valossa istuminen ei juuri auta muita kuin itseä. Olen ottanut tehtäväkseni selvittää, miten ekologista on syödä luomua, soijaa ja tofua, ym. muita niin sanottuja ekologisesti kestävää kehitystä tavoittelevia elintarvikkeita. Tiedän toistaiseksi asiasta aika vähän, joten toivon PALAUTETTA, apua, kaikkea mahdollista tietoa asian tiimoilta. Me emme kuitenkaan kaikki voi muuttaa maaseudulle kasvattamaan porkkanoita, vaikka itse niin haluaisinkin tehdä. Uutta kaupunkisukupolvea tulisi kannustaa luomuruuan ja liikunnan pariin, eroon konsolipeli – riippuvuudesta ja muista tasapäistymis-rituaaleista. Hiihto on hieno laji, itse hiihdin talven aikana 200 km, 10 vuoden tauon jälkeen. Voin vakuuttaa, että olo on nyt parempi, kuin jos en olisi hiihtänyt lainkaan. Avanto oli myös ”mukava” uusi tuttavuus.
Palaan tässä kirjoituksessa vielä 11. Hetki – seminaarin antiin. Seminaarissa käytettiin usein sanaa NÄPERTELY suhteessa ilmastonmuutoksen vaikutuksen ehkäisykeinoihin. Jostain syystä närkästyin tästä kovasti. Nyt yritän purkaa ja analysoida tuntojani ja sitä kautta perustella oman näpertelyni kauaskantoisia ja eheyttäviä vaikutuksia, joiden toivon esimerkkien kautta leviävä etäälle ja laajasti. Olen nimittäin täysin vakuuttunut, että omat testitulokseni voivat kannustaa myös muita ihmisiä kokeilemaan elämänmuutosta. Kaikki me olemme kuitenkin siitä yhtä mieltä, että syöminen on tärkeää, välttämätöntä siis. Lisäksi monet ovat varmoja siitä, että olemme mitä syömme. Suosittelen tässä samalla kuuntelemaan Otto Ilmari Hotakaisen säveltämän näpertelypolkan.
Olen ollut kananmunia ja maitotuotteita silloin tällöin syövä kasvis-syöjä 15 vuotta. Luovuin lähes kokonaan maitotuotteista, kun muutin Mäntyharjulle vuoden vaihteessa. Syön edelleen taloussuklaata. Syntien määrä on vakio, väittävät. Kävin Helsingissä vanhassa kodissani kolmen kuukauden maidottomuuden jälkeen huomatakseni, että entinen kotini haisi lievästi sanottuna omituiselle. Aivan kuin joku olisi unohtanut juuston pöydälle minun poissaoloni ajaksi. Olen usein miettinyt, miltä me länsimaalaiset haisemme maitotuotteita välttelevien, tofua ja soijaa popsivien Aasialaisten mielestä. Hajun muisto saa minut mitä luultavimmin pysymään vielä pitkään LUOMU -soijan käyttäjänä. Soijaa käyttäessä on ehdottoman tärkeää varmistua sen muuntogeenittömyydestä, eli että tuote on LUOMUA, siis mikäli haluaa välttyä syömästä GMO-ruokaa
Monet skeptikot ihmettelevät miten minulla on varaa ostaa kauramaitoa ja yofua, eli tofu - jogurttia? Olen vakuuttunut ja itse huomannut käytännössä sen, että hieman hintavampi, mutta eettisesti ja ympäristö-”poliittisesti” laadukkaampi tuote maistuu paremmalta, koska sitä arvostaa sen sisältämien arvojen takia, jolloin sitä ei myöskään ahnehdi, osittain sen kalliimman hinnan, osittain omien varantojen niukkuuden takia. Eräs minua nuorempi valistuneen oloinen henkilö väitti minulle, että luomu on huijausta, että se on yritysten keino saada samasta tuotteesta enemmän voittoa. En ollut pysyä housuissani. Voiko tuo olla totta!? Jos koko nuorempi sukupolvi uskoo tuon todeksi, ei luomun tulevaisuus vaikuta kovinkaan valoisalta. Nykynuoriso ei tunnu kannattavan kasvis-syöntiä. Miksi ei?
Aiemmin höyläsin halpaa juustoa kolmesta kuuteen siivuun leivän päälle, ihan vain siksi, että kermajuustoa sai kilon kuudella eurolla. Se on vasikalta pois ja lehmä lajinsa edustajana on tuon takia ikuisesti vangittu ja riistetty palvelemaan ihmisen yhä totalitaarisempia vaatimuksia. Koiranomistajille terveisiä! Miksi ette syö lemmikkejänne? Onhan kotieläin ”kotieläin”. On käsittämätöntä että Brasilialainen lehmä maksaa suomalaiselle puolet vähemmän kuin suomalainen lehmä. Lehmät siis lentävät? Geenimuunneltua rehua syövät molemmat, elleivät ole LUOMUA. Ensin sinua sorretaan, sitten opit itse sortamaan. Tuo elämänohje tuntuu pätevän vuosisadasta toiseen. Soijaviljelmät ovat käsittääkseni myös ongelmallisia, aiheuttavat köyhien maanviljelijöiden pakkosiirtoja, eroosiota, ynnä muuta kaikkea pahaa, joista emme saa tietoa muuta kuin tonkimalla, kiitos riistokapitalistisen länsimaailmankaikkeutemme...
Kaikki ”vihreät” organic/luomu- yhtiöt eivät varmasti ole täysin ”puhtaita”. Siitepölyn kautta kuulemma GMO siirtyy myös luomutiloille...
Eläinten alistaminen ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi, aiheutettuja kärsimyksiä halveksien on kuitenkin laajuutensa takia niin hirvittävä synti koko ihmisrodun kantaa, että jokainen viipale tofua leipäni päällä on mielestäni lähes sankarillinen teko kun tiedän, että tuo leipä ei ole minun kitaani kadotessa aiheuttanut kärsimystä kenellekään, vai onko sittenkin? Vedestä käydään jo sotia...
Tottumuksista ja käytännöistä, sekä standardeista ja vakioista pitäisi keskustella enemmän. Ihminen on tapojensa orja. Jokaisen tavan muuttaminen on askel kohti suurempaa tietoisuutta ja ymmärrystä omasta itsestään sekä ympäröivästä maailmasta. Pakasteruuista luopumisella suomalaisten terveys kohenisi merkittävästi ja voitaisiin jättää rakentamatta se ydinvoimalakin. Tupakan polton lopettamiseen minua kannusti työtoverin kiusoittelu. Hän oli sitä mieltä, että minusta ei ole siihen, lopettamaan. Osoitin hänen olevan väärässä. Sitten innostuin jatkamaan kokeilua muihinkin turhiin kulutustottumuksiini. Kaiken turhan pois karsiminen elämästä on syväekologinen elämänasenne, buddhalaisuudella höystettynä voisi kai saavuttaa mitä mieluisimpia mielentiloja, vaan pysytäänpä asiassa. Kaikki elämää halveksiva teollisesti tuotettu ruoka on mielestäni turhaa. Ihmisen turhamaisuus on luultavasti suurin yksittäinen voimavaramme, laiskuus seuraa perässä hyvänä kakkosena. Kirsi Virtanen paasasi ohjelmassaan Yle radio 1:ssä( viikolla 15 ) suomalaisen makkaran raaka-aineista, ja hehkutti saksalaista täyslihamakkaraa. Mikäli kaikki suomalainen makkara ei sisältäisi 50 prosenttisesti sian pippeleitä, poskia ja päänahkoja, makkaraa ei riittäisi kaikille, lihaan verrattavissa oleva aines päätyisi roviolle ja makkara valmistettaisiin brasilialaisista bodari-lehmistä.
Nyt meidän tulisi opetella luopumista. Google – haut pitäisi lopettaa lailla. Blackle.com on jo yritys parempaan, luomu – kasvis -reseptejä etsiessäkin. Suosittelen sitäkin, vaikka se on sitä näpertelyä. Jokainen Google - hakukomento kuluttaa energiaa/sähköä yhtä paljon kuin energiansäästölamppu tunnin aikana, väitti HS:t helmikuussa 2009.
Maailma "kehittyy" ja business jyllää sillä perusajatuksella, että ihminen ei pysty olemaan paikallaan, tekemättä mitään. Kapitalistinen systeemi siis houkuttelee meitä mainosten avulla mitä erilaisin keinoin kuluttamaan, nykyään ovelasti niin, että luulemme jopa olevamme älykkäitä kuluttajia, vaan kaiken aikaa tuhlaamme luonnonvaroja johonkin täysin triviaaliin, kuten Youtube:n katseluun ,sähköpostien lukemiseen, kiireen ylläpitämiseen, jogurttijuomamainoksien tuijotteluun. Miksi? Miksi ihmeessä kaikki vihannekset pitää punnita itse, varustaa MUOVIpussilla ja viivakoodilapulla? Olenko jotenkin älykkäämpi, kun osaan punnita itse ostokseni. Hinnoittelussa pitäisi palata keskiarvon käsitteeseen, jotta päästäisiin eroon turhista pilkuista ja senteistä, sekä ylimääräisistä pakkauksista ja hintalapuista. Kirjassa Remaking the Way We Make Things, jonka ovat kirjoittaneet amerikkalainen arkkitehti William McDonough, sekä saksalainen kemisti Michael Braungart, kerrotaan esimerkiksi elintarvikepakkauksista, jotka liukenevat veteen, tai sulavat
( pakasteille ) ja muuttuvat vedeksi lämmetessään. Nämä pakkaukset voivat myös sisältää jonkin kasvin siemeniä, joten maastoon päätyessä niistä olisi hyötyä ilmakehälle, ekosysteemille, ihmiselle. Niiden valmistaminen tietysti kuluttaa myös energiaa. Kuinka paljon, verrattuna siihen vahinkoon, jota nyt aiheutamme?
Tarvitsemme ekologisia vaihtoehtoja, ja hyvin toimeentulevien valistus/käännätys - työtä, heidät pitää saada ajattelemaan, että syväekologia on trendikästä sekä älykästä, koska älykkyys on seksikästä. Jertta Blomstedt sanoi Yle radio Yhden keskiviikko- kolumnissaan ( viikolla 10 ), että on seksikkäämpää seurata katastrofien syntymistä, kuin estää niitä tapahtumasta. En ole edes uskaltanut katsoa, mitä ihmiset työntävät ostoskärryissään, kun olen käynyt tekemässä omia ostoksiani, kerran viikossa, kaikki kerralla, - se on mahdollista. En ole nähnyt ihmisiä ostoslappuineen käytävillä pohtimassa hintoja...
Noin. 200 euroa kuluu kuukaudessa minun elintarvikkeisiini. Onko se paljon luomuruuasta? Se tarkoittaa noin 6,5 euroa päivää kohden. En luule olevani muita älykkäämpi tai parempi. En todellakaan usko että maailma pelastuisi, jos kaikki toimisivat niin kuin minä toimin. Usein mielessä kuitenkin käy, että asioiden tulisi muuttua ”edes vähän”. Toivottavampaa olisi täyskäännös. Päätän kliseeseen. Suuri laiva kääntyy hitaasti.
Toni Hautamäki
Kuvataiteen maisteri
tonihau@suomi24.fi
8.4.2009 Mäntyharjulla
Uskon ja toivonkin, että suurin osa Elonkehän lukijoista toteuttaa ruokaostoksillaan syväekologista ajattelua ja monet ovat myös pyrkimyksissään omavaraisuuteen jo pitkällä. Emmaliisa -palstalta ovat veteraani- elonkehääjät varmasti lukeneet monet hyvät neuvot ja niistä ideoita saaneet. Lähdin kirjoittamaan tätä esseetä omista lähtökohdistani ja sanani massoille suunnatakseni, vaikka toki ymmärrän, että Elonkehästä sanani eivät välttämättä kovin pitkälle kiiri. Jostain on kuitenkin aloitettava. On helpompi kirjoittaa sananvapautta tuntien, kun tietää, että ei saa palkkiota.
Kuulun ryhmään nuori/tyhmä, kaupungissa kasvanut ja nykymenoa kohtaan kriittisyyttä enenevässä määrin tunteva. Tiedän, että meitä on monia sellaisia, jotka ovat sivistyneitä, korkeasti koulutettuja jopa, älykkäitäkin – jotka haluaisivat tehdä OIKEIN. Elintarvikkeiden suhteen neuvoja ekokulutukseen on saatavilla, vaan on etsittävä tosissaan niitä löytääkseen. Jogurtti – ja energiajuomien pariin eksyy merkittävästi helpommin, kuin esimerkiksi Kikherneiden tai maustamattoman Yofun. Valojen sammuttelua ja nopeita suihkuja moni jo toteuttaa. Ostin itse Kamputseasta ”Lets Bathe together” t-paidan, eli kylvetään yhdessä ”iskulauseella” varustetun vaatekappaleen, jonka HYVÄÄ -tarkoittava idea on pelastaa maailma siten, että ( pariskunnat ) kylvetään yhdessä, säästetään siten vettä. Jaloa, vaan ei kovin tehokasta -NÄPERTELYÄ. Jokaisen matkustavan pitäisi olla velvoitettu kertomaan matkan jälkeen kokemuksistaan DIA- esityksin ainakin 200 kaverilleen, jos näin voitaisiin estää muutamaa henkilöä hakeutumasta samaan paikkaan itse. Tiedämme, että paidan ostaminen ei merkittävästi auttanut. Tiedämme myös, että kotona yksin kynttilän valossa istuminen ei juuri auta muita kuin itseä. Olen ottanut tehtäväkseni selvittää, miten ekologista on syödä luomua, soijaa ja tofua, ym. muita niin sanottuja ekologisesti kestävää kehitystä tavoittelevia elintarvikkeita. Tiedän toistaiseksi asiasta aika vähän, joten toivon PALAUTETTA, apua, kaikkea mahdollista tietoa asian tiimoilta. Me emme kuitenkaan kaikki voi muuttaa maaseudulle kasvattamaan porkkanoita, vaikka itse niin haluaisinkin tehdä. Uutta kaupunkisukupolvea tulisi kannustaa luomuruuan ja liikunnan pariin, eroon konsolipeli – riippuvuudesta ja muista tasapäistymis-rituaaleista. Hiihto on hieno laji, itse hiihdin talven aikana 200 km, 10 vuoden tauon jälkeen. Voin vakuuttaa, että olo on nyt parempi, kuin jos en olisi hiihtänyt lainkaan. Avanto oli myös ”mukava” uusi tuttavuus.
Palaan tässä kirjoituksessa vielä 11. Hetki – seminaarin antiin. Seminaarissa käytettiin usein sanaa NÄPERTELY suhteessa ilmastonmuutoksen vaikutuksen ehkäisykeinoihin. Jostain syystä närkästyin tästä kovasti. Nyt yritän purkaa ja analysoida tuntojani ja sitä kautta perustella oman näpertelyni kauaskantoisia ja eheyttäviä vaikutuksia, joiden toivon esimerkkien kautta leviävä etäälle ja laajasti. Olen nimittäin täysin vakuuttunut, että omat testitulokseni voivat kannustaa myös muita ihmisiä kokeilemaan elämänmuutosta. Kaikki me olemme kuitenkin siitä yhtä mieltä, että syöminen on tärkeää, välttämätöntä siis. Lisäksi monet ovat varmoja siitä, että olemme mitä syömme. Suosittelen tässä samalla kuuntelemaan Otto Ilmari Hotakaisen säveltämän näpertelypolkan.
Olen ollut kananmunia ja maitotuotteita silloin tällöin syövä kasvis-syöjä 15 vuotta. Luovuin lähes kokonaan maitotuotteista, kun muutin Mäntyharjulle vuoden vaihteessa. Syön edelleen taloussuklaata. Syntien määrä on vakio, väittävät. Kävin Helsingissä vanhassa kodissani kolmen kuukauden maidottomuuden jälkeen huomatakseni, että entinen kotini haisi lievästi sanottuna omituiselle. Aivan kuin joku olisi unohtanut juuston pöydälle minun poissaoloni ajaksi. Olen usein miettinyt, miltä me länsimaalaiset haisemme maitotuotteita välttelevien, tofua ja soijaa popsivien Aasialaisten mielestä. Hajun muisto saa minut mitä luultavimmin pysymään vielä pitkään LUOMU -soijan käyttäjänä. Soijaa käyttäessä on ehdottoman tärkeää varmistua sen muuntogeenittömyydestä, eli että tuote on LUOMUA, siis mikäli haluaa välttyä syömästä GMO-ruokaa
Monet skeptikot ihmettelevät miten minulla on varaa ostaa kauramaitoa ja yofua, eli tofu - jogurttia? Olen vakuuttunut ja itse huomannut käytännössä sen, että hieman hintavampi, mutta eettisesti ja ympäristö-”poliittisesti” laadukkaampi tuote maistuu paremmalta, koska sitä arvostaa sen sisältämien arvojen takia, jolloin sitä ei myöskään ahnehdi, osittain sen kalliimman hinnan, osittain omien varantojen niukkuuden takia. Eräs minua nuorempi valistuneen oloinen henkilö väitti minulle, että luomu on huijausta, että se on yritysten keino saada samasta tuotteesta enemmän voittoa. En ollut pysyä housuissani. Voiko tuo olla totta!? Jos koko nuorempi sukupolvi uskoo tuon todeksi, ei luomun tulevaisuus vaikuta kovinkaan valoisalta. Nykynuoriso ei tunnu kannattavan kasvis-syöntiä. Miksi ei?
Aiemmin höyläsin halpaa juustoa kolmesta kuuteen siivuun leivän päälle, ihan vain siksi, että kermajuustoa sai kilon kuudella eurolla. Se on vasikalta pois ja lehmä lajinsa edustajana on tuon takia ikuisesti vangittu ja riistetty palvelemaan ihmisen yhä totalitaarisempia vaatimuksia. Koiranomistajille terveisiä! Miksi ette syö lemmikkejänne? Onhan kotieläin ”kotieläin”. On käsittämätöntä että Brasilialainen lehmä maksaa suomalaiselle puolet vähemmän kuin suomalainen lehmä. Lehmät siis lentävät? Geenimuunneltua rehua syövät molemmat, elleivät ole LUOMUA. Ensin sinua sorretaan, sitten opit itse sortamaan. Tuo elämänohje tuntuu pätevän vuosisadasta toiseen. Soijaviljelmät ovat käsittääkseni myös ongelmallisia, aiheuttavat köyhien maanviljelijöiden pakkosiirtoja, eroosiota, ynnä muuta kaikkea pahaa, joista emme saa tietoa muuta kuin tonkimalla, kiitos riistokapitalistisen länsimaailmankaikkeutemme...
Kaikki ”vihreät” organic/luomu- yhtiöt eivät varmasti ole täysin ”puhtaita”. Siitepölyn kautta kuulemma GMO siirtyy myös luomutiloille...
Eläinten alistaminen ihmisten tarpeiden tyydyttämiseksi, aiheutettuja kärsimyksiä halveksien on kuitenkin laajuutensa takia niin hirvittävä synti koko ihmisrodun kantaa, että jokainen viipale tofua leipäni päällä on mielestäni lähes sankarillinen teko kun tiedän, että tuo leipä ei ole minun kitaani kadotessa aiheuttanut kärsimystä kenellekään, vai onko sittenkin? Vedestä käydään jo sotia...
Tottumuksista ja käytännöistä, sekä standardeista ja vakioista pitäisi keskustella enemmän. Ihminen on tapojensa orja. Jokaisen tavan muuttaminen on askel kohti suurempaa tietoisuutta ja ymmärrystä omasta itsestään sekä ympäröivästä maailmasta. Pakasteruuista luopumisella suomalaisten terveys kohenisi merkittävästi ja voitaisiin jättää rakentamatta se ydinvoimalakin. Tupakan polton lopettamiseen minua kannusti työtoverin kiusoittelu. Hän oli sitä mieltä, että minusta ei ole siihen, lopettamaan. Osoitin hänen olevan väärässä. Sitten innostuin jatkamaan kokeilua muihinkin turhiin kulutustottumuksiini. Kaiken turhan pois karsiminen elämästä on syväekologinen elämänasenne, buddhalaisuudella höystettynä voisi kai saavuttaa mitä mieluisimpia mielentiloja, vaan pysytäänpä asiassa. Kaikki elämää halveksiva teollisesti tuotettu ruoka on mielestäni turhaa. Ihmisen turhamaisuus on luultavasti suurin yksittäinen voimavaramme, laiskuus seuraa perässä hyvänä kakkosena. Kirsi Virtanen paasasi ohjelmassaan Yle radio 1:ssä( viikolla 15 ) suomalaisen makkaran raaka-aineista, ja hehkutti saksalaista täyslihamakkaraa. Mikäli kaikki suomalainen makkara ei sisältäisi 50 prosenttisesti sian pippeleitä, poskia ja päänahkoja, makkaraa ei riittäisi kaikille, lihaan verrattavissa oleva aines päätyisi roviolle ja makkara valmistettaisiin brasilialaisista bodari-lehmistä.
Nyt meidän tulisi opetella luopumista. Google – haut pitäisi lopettaa lailla. Blackle.com on jo yritys parempaan, luomu – kasvis -reseptejä etsiessäkin. Suosittelen sitäkin, vaikka se on sitä näpertelyä. Jokainen Google - hakukomento kuluttaa energiaa/sähköä yhtä paljon kuin energiansäästölamppu tunnin aikana, väitti HS:t helmikuussa 2009.
Maailma "kehittyy" ja business jyllää sillä perusajatuksella, että ihminen ei pysty olemaan paikallaan, tekemättä mitään. Kapitalistinen systeemi siis houkuttelee meitä mainosten avulla mitä erilaisin keinoin kuluttamaan, nykyään ovelasti niin, että luulemme jopa olevamme älykkäitä kuluttajia, vaan kaiken aikaa tuhlaamme luonnonvaroja johonkin täysin triviaaliin, kuten Youtube:n katseluun ,sähköpostien lukemiseen, kiireen ylläpitämiseen, jogurttijuomamainoksien tuijotteluun. Miksi? Miksi ihmeessä kaikki vihannekset pitää punnita itse, varustaa MUOVIpussilla ja viivakoodilapulla? Olenko jotenkin älykkäämpi, kun osaan punnita itse ostokseni. Hinnoittelussa pitäisi palata keskiarvon käsitteeseen, jotta päästäisiin eroon turhista pilkuista ja senteistä, sekä ylimääräisistä pakkauksista ja hintalapuista. Kirjassa Remaking the Way We Make Things, jonka ovat kirjoittaneet amerikkalainen arkkitehti William McDonough, sekä saksalainen kemisti Michael Braungart, kerrotaan esimerkiksi elintarvikepakkauksista, jotka liukenevat veteen, tai sulavat
( pakasteille ) ja muuttuvat vedeksi lämmetessään. Nämä pakkaukset voivat myös sisältää jonkin kasvin siemeniä, joten maastoon päätyessä niistä olisi hyötyä ilmakehälle, ekosysteemille, ihmiselle. Niiden valmistaminen tietysti kuluttaa myös energiaa. Kuinka paljon, verrattuna siihen vahinkoon, jota nyt aiheutamme?
Tarvitsemme ekologisia vaihtoehtoja, ja hyvin toimeentulevien valistus/käännätys - työtä, heidät pitää saada ajattelemaan, että syväekologia on trendikästä sekä älykästä, koska älykkyys on seksikästä. Jertta Blomstedt sanoi Yle radio Yhden keskiviikko- kolumnissaan ( viikolla 10 ), että on seksikkäämpää seurata katastrofien syntymistä, kuin estää niitä tapahtumasta. En ole edes uskaltanut katsoa, mitä ihmiset työntävät ostoskärryissään, kun olen käynyt tekemässä omia ostoksiani, kerran viikossa, kaikki kerralla, - se on mahdollista. En ole nähnyt ihmisiä ostoslappuineen käytävillä pohtimassa hintoja...
Noin. 200 euroa kuluu kuukaudessa minun elintarvikkeisiini. Onko se paljon luomuruuasta? Se tarkoittaa noin 6,5 euroa päivää kohden. En luule olevani muita älykkäämpi tai parempi. En todellakaan usko että maailma pelastuisi, jos kaikki toimisivat niin kuin minä toimin. Usein mielessä kuitenkin käy, että asioiden tulisi muuttua ”edes vähän”. Toivottavampaa olisi täyskäännös. Päätän kliseeseen. Suuri laiva kääntyy hitaasti.
Toni Hautamäki
Kuvataiteen maisteri
tonihau@suomi24.fi
8.4.2009 Mäntyharjulla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
