torstai 31. lokakuuta 2013

Aion pitää pääni

Työpaikkakiusaamisesta ja narsismista: mistä tunnet sä ystävän? Hulluksi leimaaminen on nykyään valitettavan yleistä. Vähän ’toisella tavalla’ ajattelevia ja toimivia ihmisiä syrjitään nyky-yhteiskunnissa moninaisin keinoin. Tämän tiedämme jo mielipidekirjoituksia lukemalla. Lisäksi narsismilla ja tehokkuudella, menestymisellä ja nopeilla voitoilla näyttäisi olevan tietynlainen kausaalinen suhde. ++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ Itse olen tullut kiusatuksi aika monissa eri ympäristöissä. Toki luulen, että tapaukset ovat olleet sellaista evolutiivista biologian perussääntöihin pohjautuvaa nokittelua, heikoin lenkki –selvittelyä. Mikä on kaikkein ikävintä kiusaamisessa ja mielivaltaisessa vallankäytössä, on se, että sen osoittaminen todeksi, kiusatun väärinkohdelluksi tuleminen on vaikea näyttää toten, koska kiusaaja on yleensä ’näkymätön’. Siksi tämä kiusaamis-ilmiö voikin olla olemassa ja menestyä. Hän joka haluaa hallita hajottamalla, ei halua tulla ilmiannetuksi, ja osaakin pysytellä piilossa taitavasti. Sortaja tai alistaja kerran valehdeltuaan pakottaa näin itsensä pitäytymään valitsemallaan polulla, siitä huolimatta että kaikki ympärillä olevat tosiasiat ovatkin ristiriitaisia ns. todellisuuden kanssa. Se aiheuttaa myötäeläjille tukalia tilanteita, jossa todellisuus näyttäytyy vähintäänkin sekavalta, ja näin olemme mielestäni yhteiskunnassa ilmenevien ja ryhmässä toimimista lamaannuttavien mielenterveysongelmien syiden ytimessä. Vaikka en mitään todellista tai tutkimuksiin perustuvaa asiasta tiedäkään, väitän tässä nyt näin, jos vaikka jotain ajatuksia syntyisi, tai keskustelua… ++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ Kehen voin, tai ketä minun pitäisi uskoa, kun ne kaksi ilmi tullutta ja esillä olevaa maailmaa, jotka ovat asetetut rinnan, eivät täsmää. Tällöin se jolla ei ole kavereita, tukijoita, ymmärtäjiä, leimataan usein tilanteessa hulluksi, tai häiriökäyttäytyjäksi. Esimerkiksi Johanna Korhonen on mielestäni omissa radio-ohjelmissaan silloin tällöin pyrkinyt tuomaan tällaisia ’epäkohtia’ ja tilanteita päivänvaloon. Hän kaiketi tietää aika hyvin mistä puhuu, kun on tullut itsekin työelämässä sorretuksi. ++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ Hyväksikäyttö ja hyödyn tavoittelu ovat usein syinä siihen miksi sortaja alistaa sorrettua. Ilmainen työvoima on valitettavasti yleisempää maailmassamme, kuin mitä haluaisimme uskoa.(ks. Ykkösaamun kolumnit 31.10.2013, Merja Rehn: Vieraan maan näkymättömät) Kiltit ja sinisilmäiset ihmiset haluavat lähteä ’auttamaan’ sorrettuja, joilla näyttää olevan kohtuuttoman hankalaa, tai ei muita vaihtoehtoja. Oikeastaan koko systeemimme lepää sen varassa, että aina jostain löytyy joku tarpeeksi ’tyhmä?’ ja hyväuskoinen, joka suostuu tulemaan apuun hädän hetkenä – tai vaihtoehtojen puuttuessa, ja näin saattaa päätyä hyväksikäytetyksi. Nyt minä en todellakaan puhu Sini Saarelasta! Vakavaraisten luottamus siihen, että joku siivoaa jäljet minimipalkalla, alkaa toivottavasti tulla tiensä päähän, koska nyt meillä on internet joka pystyy paljastamaan ja laajasti tiedottamaan väärinkäytöksistä. ++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ Puhun ihmisistä, jotka tekevät likaisen työn. He ehkä pitävät mölyt mahassakaan, niin kauan kuin tuntevat tulevansa arvostetuiksi, tai kenties jopa rakastetuiksi, vaan kun sorrettu ei enää ole hyödyllinen sortajalleen, hänet hylätään kuin kakki kalliolle. Talouskasvu ei näytä olevan mahdollista ilman sortoa ja orjuutusta. Kaksinaismoralismi tulee vastaan turhan usein kaikessa länsimaisessa kulttuurissa, kuin myös käytännön toimintatavoissa. Kolonialismi (tai imperialismi) ei ole hävinnyt minnekään. Mielenterveysongelmien syitä ei haluta otsikoihin? Joka tuntee ihmisen, hän eläimiä rakastaa... ++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ Sorrettu voi muodostaa uhkan sortajalle, mikäli alkaa penätä oikeuksiaan, tai ilmaista mielipiteitään julkisesti. Se aiheuttaa sortajan maailmaan särön, ja muodostaa joskus ihan todellisen uhkan sortajan pyrkimyksille. Greenpeace ja Gazprom/Shell saavat luvan kelvata tässä esimerkiksi. Sitten voi vielä käydä niinkin, että sorrettu päätyy mielenterveyspalveluiden piiriin, saa diagnoosin – leiman. Siten sortajan uhka on melko tehokkaasti kuoletettu. Hänhän on hullu, älkää uskoko mitä mielenvikainen teille puhuu..!? ++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ Elämä voi silti voittaa. Helppoja ratkaisuja on tarjolla paljon. Pidemmän tähtäimen suunnitelmia ja pyrkimyksiä on silti alistetussa asemassa olevan vaikea ’visioida’, eli harhaisesti kuvitella. Koiran tai kissan hankkiminen ei ole ratkaisu. Ulkomaille pakeneminen helpottaisi vain hetkeksi. Pian tulisi ikävä rantakoivuja ja uusia perunoita. Uusi seurustelusuhde sisältää muassaan varmasti samat ongelmat, kuin aiemmatkin, joten on käsiteltävä ensin vanhat pois… ’Huorissa’ käyminen ei sovi kaikkien etiikkaan. Päihteiden käyttökään ei sovi kaikille, tuskin kenenkään psyykkeelle. LSD on tosin helpottanut useiden ihmisten oireilua (Docventures: Psyyke-jakso, 30.10.2013 Yle TV 2). Onneksi meillä on alitajuntamme ja untennäkökykymme! Laskuvarjohyppely ei ole kovin ekologista. Silti kannattaa tehdä kaikkensa pysyäkseen hengissä ja järjissään, ihan jo ’lajien’ monimuotoisuudenkin tähden. Vaikka juuri nyt ei huvittaisikaan mikään, niin ehkä vielä jonain päivänä..?! Itse aion tänä syksynä vetää verhot eteen ja soittaa kitaraa, lukea kirjoja, katsoa hyviä televisio-ohjelmia, tutkia Raamattua ja masturboida herkeämättä. Vitsi. Aion pitää pääni ja nukkua paljon, päiväuniakin. ++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Sananl.23.html http://yle.fi/radio1/asia/ykkosaamun_kolumni/vieraan_maan_nakymattomat_43063.html Lennon: Imagine http://www.youtube.com/watch?v=XLgYAHHkPFs http://www.youtube.com/watch?v=4uxvwiwY2OU ++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++++ Mies-77

tiistai 15. lokakuuta 2013

What’s going on

What’s going on Olen joutunut oikein todella pohtimaan omaa käyttäytymistäni, ja suhdettani ympärillä oleviin viime aikoina. Minun pitäisi muuttua, jos haluan että minut hyväksytään? Ihmiskunta, ympäristö, tai yhteiskunta muodostaa tiettyjä normeja, ja sitten meidän tulisi käyttäytyä niiden mukaan, jotta homma sujuisi, jottei aiheutuisi konflikteja. Olen sitten pohtinut myös sitä, onko meidän yhteiskuntamme normisto sellainen, jonka hyväksyn, jota haluan noudattaa, ja johon sopivaksi haluan muuttua, kehittyä? On kai aika selvää, että jos en muuta käytöstäni hillitympään suuntaan, vähemmän provokatiiviseksi ja tyynny rauhalliseksi sivustakatsojaksi, en pysty muodostamaan kestäviä ihmis-suhteita. Tätä mieltä oli siis ainakin terapeuttini. Itse taas olen sitä mieltä, että mikäli en tule hyväksytyksi omana itsenäni – olen väärässä seurassa. No, siten olen myös pohtinut tätä vallalla olevaa normistoa ja sitä pitäisikö nousta kapinaan, vai vain tyytyä istuskelemaan tyynesti 'sormi keskellä p#rs#tt% ja nauttia maisemista, kuin junassa jonka kulkusuuntaan ei voi itse vaikuttaa millään tavalla. OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO Olen myös pohdiskellut viime päivinä aika tavalla itsensä saastuttamista. Syön jonkin verran karkkia, tällä hetkellä ehkä normaalia enemmän, korvatakseni muita nautintoja, kuten tupakan polttoa, jonka pyrin lopettamaan, sekä seksin nälkää, josta olen nyt paitsiossa, ja josta tupakan polttoni kaiketi johtuu... Hampaat siinä kärsivät, muun ohessa, vaan omatpahan ovat hampaani. Olen joutunut myös pohtimaan autoiluani. Sieneen ei pääse kaupungista kuin autoilemalla jonnekin n. 20 -30 km päähän kaupungin keskustasta. Muuten kyllä liikun pyörällä, vaan jos haluan vielä rämpiä metsässä (ja löytää sieniä) ja päästä kotiin ennen puolta yötä, autolla se on mentävä. Pitäisikö tyytyä käymään vain kaupassa - tai torilla? Linja-autoilua tosin tulisi taas alkaa opettelemaan. Sillä tavallakin kuulemma pääsee kauas. OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO Työllistän siis joitain ihmisiä saastuttamalla itseäni ja ympäristöäni. Nyt puhutaan paljon taas talouden kasvusta ja työpaikoista. Mielestäni yhteiskunnan normisto on näissä asioissa vääränlainen. Me emme voi perustella työpaikkoja millä tahansa toiminnalla. Jos toiminta on pahasti turmiollista, yhteiskuntaa tuhoavaa, ympäristöä saastuttavaa ja orjuuttavaa sekä alistavaa, ei sitä voi tukea edes sen varjolla, että niin luodaan työpaikkoja ja kasvatetaan taloutta. Mielestäni tämä on päivän selvää. Me suomalaiset emme voi ottaa siirtolaisia vastaan ajatellen vain, että he tulevat tekemään ne työt jotka meiltä jäävät yli, joita meidän ei huvita tehdä. Samalla kuitenkin ns. white trash –joukkio kasvaa kasvamistaan. Muodostuu myös luokka tai luokkia ihmisiä, jotka eivät suostu ’huonon palkan’ takia tekemään mitään. Tämä taas johtuu siitä, että monien keskituloisten palkat ovat liian hyviä, mikä taas johtuu siitä että monien johtajien palkat ovat kohtuuttomia. Ongelmana on myös se että ne joilla on työtä, on sitä liian paljon. Pitäisi jakaa tasaisemmin! OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO Sini Saarela on nyt vankilassa, koska hänen mielestään globaali normisto on vääristynyt ja hän ei halua toimia niin kuin suurin osa meistä muista, tekemättä mitään – tai antamalla rahaa – ostaakseen puhtaan omatunnon. Kansalaistottelemattomuus on vanha termi, vaan hyvin käyttökelpoinen edelleen. En ala sitä tässä nyt selittämään, kääntykäätte wikipedian puoleen, arvon lukijat. Moraali ja etiikka ohjaa toimintaamme. Me tiedämme, noin niin kuin periaatteessa, mikä on oikein ja mikä väärin. Karkin syöntikin on vähän väärin, vaan omatpahan ovat hampaamme. Öljyn poraus on välttämätöntä, jos haluamme ajella autoillamme. Onko autolla ajeleminen väärin? Onko kansalaistottelemattomuus väärin? OOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOOO Itse olen kansalaistottelematon siinä mielessä, että en suostu hyväksymään kaikkia yhteiskunnan normeja kyseenalaistamatta niitä, mikäli minusta tuntuu, että jokin onkin pielessä. Tämä seikka on hyvin kimurantti asia esimerkiksi lasten kasvatuksessa ja parisuhteessa. Olemme kuitenkin vastuussa teoistamme viime kädessä omille lapsillemme, ja heidän lapsille. Itse olen elänyt kriittisimmän kasvuvaiheeni kahdeksankymmenluvun puolessa välissä, aikana jolloin kaikkea oli kohtuuttomasti. Sain mitä hyvänsä osasin toivoa, joten maailmankuvani kieroutui jo lähtökohdissa. Lisäksi esim. vanhempieni alkoholin käyttö oli sitä kosteaa sukupolvea sanan varsinaisessa merkityksessä. Elän jo toista lamaa, ja sen seuraamuksia. Vaikka en osaisi tehdä oikein, haluan tehdä kuitenkin toisin kuin vanhempani. Niin ehkä sitten myös lapseni haluaa tehdä (toisin?)– ja hyvä niin. Nyt elämme niukkuuden aikaa. Siihen varmasti parhaiten voisimme valmistautua, tai syventyä lukemalla Ville Lähteen tuoreen kirjan Niukkuudesta, ja antamalla täyden tuen, täysin oikeutetulle, sankarimaiselle kansalaistottelemattomuudelle, Greenpeacelle ja Sini Saarelalle, muun muassa. Toni Hautamäki, kansalaistottelematon kuvataiteen maisteri ja ympäristöhoitaja, Turussa lokakuussa 2013 http://netn.fi/niukkuuden-maailmassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Kansalaistottelemattomuus http://fi.wikipedia.org/wiki/Koij%C3%A4rvi-liike