keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Käsittele Se!

Deal with it?! Olen päätynyt tilanteeseen jossa minun on yritettävä syntyä uudelleen - tai ainakin minun on leikiteltävä ajatuksen kanssa tosissaan... En oikein tiedä mitä se tarkoittaa - vaan ajattelen nyt, että jotenkin minun on tehtävä ns. 'tiliä menneisyyteni kanssa', jotta jotain uutta voisi syntyä. Ehkä vain 'tapan', 'kuoletan' symbolisesti 'aikaisemman' tyypin - menneen (miehen) ja aloitan alusta. Markkuna? En kuitenkaan oikeasti halua muuttaa nimeäni tai matkustaa kahdeksi vuodeksi Intiaan ym. ym. En halua tuhlata vähiä rahojani tai aikaani mihinkään mielestäni hölmöön. Symbolismi saakoon auttaa minua nyt. Näin päätin aloittaa tuon yritykseni!: En ole kirjoittanut moneen kuukauteen mitään mihinkään kun on ollut niin paljon ajateltavaa - olen laiminlyönyt päiväkirjaani ja blogiani - kun aika on mennyt loputtomien ajatusketjujen päiden solmimiseen - mielenterveys on ollut koetuksella ja tuskinpa koettelemukset sillä saralla ovat päättymässä vähään aikaan - päin vastoin ongelmia on luvassa jatkossakin... --- Elämä on täynnänsä pettymyksiä - elämä on kertomus selviytymisistä - eikö totta? Päätin listata omat Top 10 tragediaani, jotta osaisin arvostaa selviytymiskykyäni paremmin - Deal with it, U know? Nyky-aikaan tuntuu kuuluvan ilmiö 'trendikkäästi' pillittää julkisesti kaikesta - joten päätin itsekin 'ryhtyä hommiin', kun en pelkästään kavereitani halua asioillani jatkuvasti kuormittaa. Terapia taitaisi olla liian kallista - ja epäterveeksi koen sellaisen suhteen, jossa minä annan ja hän ottaa rahani... Varoituksen sana! Rakkaat ystävät älkää lukeko tätä mikäli haluatte säilyttää minusta sen kuvan jonka olette päissänne minusta luoneet!!! Se ei ole kokonainen - vaan kuitenkin ihan arvokas ja säilytettäväksikin luokiteltavissa - vaan niin on kai monen muunkin 'todelliseksi luullun' asian laita... Deal with it! ---1. Ensimmäisiä muistikuviani lapsuudestani on kun naapurin poika vihjaili minulle siitä miten oli kuullut minut tuodun kotiin... - ja miten vanhempani hiusten väri ja minun pellavapääni eivät oikein sopineet eheästi 'yksiin' - kasvattivanhempani kun olivat molemmat tummatukkaisia... 'Kasvatti' -vanhempani kertoivat minulle myöhemmin itse adoptiostani, kun olin 7 -vuotias. Kerkesi kuitenkin kulua 25 vuotta ennen kuin kohtasin ensimmäisen kerran biologisen Äitini. Siitä sitten ehkä joskus myöhemmin lisää. 'Oikeiksi vanhemmiksi' toki kutsun heitä jotka minut kasvattivat! ---2. Ala-asteella olin koulukiusattu - ainakin jonkin aikaa - (ehkä edellisestä syystä?). Pieni kokoni saattoi olla yksi syy? Hyppelin myös kesken tuntien ulos ikkunasta (1.kerros) ja tappelin kaiketi usein 'kaltaisteni heikoimpien lenkkien' kanssa kun piti selvittää kuka on se kaikista heikoin... ---3. Ylä-asteelle vaihdoin koulua ja tappelin uudestaan heikoimpien kanssa. Siihen aikaan sain myös silmälasit - opinnot alkoivat sujua paremmin - kun näin vihdoin taululle asti (ja suostuin pitämään laseja päässä useammin) - vaan optikolla kävin myös usein väännätyttämässä sankoja suoriksi... tappelujen johdosta siis. --- 4. Eka kertani oli tosi outo tapaus. Kaverini otti minut mukaan juhliin jossa join melko runsaasti minulle tarjottuja juomia. Myöhemmin olen oppinut ettei kukaan väkisin kaada juomia kurkkuun! Joku kuitenkin saattoi minut hämärästi valaistuun huoneeseen jossa minua odoteltiin. Se oli eka kerta meille molemmille. Muuta en sitten tapauksesta muistakaan - en nimeä enkä naamaakaan kunnolla. 'Hänen' kaverinsa tuli kuitenkin seuraavana päivänä kotiovelleni 'tarkistamaan' onko kaikki hyvin. No oli kai tavallaan - vaan ei sitten ehkä kuitenkaan täysin..?! Melko hämentävä kokemus 15-vuotiaalle Itsetunnossani taisi olla jo tuolloin toivomisen varaa... ---Aika pian tuon jälkeen aloin seurustella 'yhden toisen' - ja tosi ihanan tytön kanssa - olin rakastunut - ja se oli taivaallista - luulin että me olisimme yhdessä lopun elämän - siis 15 - vuotiaana... Seuraavalla viikolla kävi ilmi että hän oli kuitenkin vaihtanut minut toiseen 'kundiin'. Kundi oli kuulemma joku 'kovis'... Nuorena aikuisena minua hämmensi todella paljon se kuinka paljon muut ihmiset puheidensa mukaan touhuilivat huumeiden kanssa - ja kuinka paljon 'pitäisi' että tulisi hyväksytyksi... Ajan ilmiöt kuten Grunge ja Britti-pop :) tavallaan johdattelivat tutustumaan 'edes' pilven poltteluun. Välttelin hommaa useat vuodet kunnes ympäristö tavallaan 'pakotti' minut ottamaan selvää 'asioista'... Deal with it! ---. Onneksi en koskaan kokeillut muuta kuin pilveä - vaikka luulen että silloisissa 'kaveriporukoissa' oli useita jotka olivatkin testailleet muutakin. Polttelin pilveä kunnes en tiennyt enää yhtään kuka oli oikeasti ystäväni - ja ketkä vain pössyttely-seuraa - aika vaikeaa on kai yhä edelleenkin tehdä tarkkaa rajaa näistä asioista oikea ja ei -oikea ystävä.. kun kaikki suhteet perustuvat jonkinlaiseen vastavuoroisuuteen.... myöhemmin kuitenkin radiosta (Tiede-ykkönen, Yle Radio 1) kuulin että he jotka eivät ole saaneet rinta-ruokintaa vauvoina, heillä on suurempi alttius päätyä psykoosiin kannabista runsaasti käyttämällä. Tuohon aikaan päädyin opiskelemaan kuvataiteita koska kaikki bändi-viritykset olivat olleet enemmän tai vähemmän vähemmän menestyksekäitä yrityksiä - filosofian opinnot jotenkin johdattelivat taiteisiin... Halusin pohdiskella elämän tarkoitusta kai syvemmin kuin vain kodinkoneita korjailemalla - vanhempieni firmassa minua ahdisti jatkuva riitely vanhempieni välillä. Luulin että kuvataiteilijuus olisi mahdollisimman kaukana yrittäjyys-maailmasta. Myöhemmin yhdellä vero-luennolla Turun Taideakatemiassa todellisuus sitten valkeni minulle... Vanhempani olivat saman yrityksen 'omistajat' 40 vuotta ja minä siinä sivussa 'äänetön yhtiömies'. Kasvoin siinä keskellä - osittain yltäkylläisyyteen - ja harhaluuloon että raha kasvaa puissa. Sain ostetuksi kaikki uudet 'hyvät' levyt ja baarissa saatoin tarjota kevereille. Minulla oli tuolloin aika paljon 'ystäviä'. Nykyään minulla on vähän ystäviä - vaan laatu korvaa tässä tapauksessa määrän oivallisesti. 5. Seurustelin jonkin aikaa tosi kivan tytön kanssa n. 23 vuotiaana - ja meillä taisi mennä 'ihan hyvin' - paitsi että sitten kerran ryssin itse hommat ihastumalla tyttöystäväni luokka-toveriin... no selvinpäin en varmasti olisi moista virhettä tehnyt - vaan myöhäistä on nyt katua... Niin oli parempi - vaikka se tekikin kipeää... Olen ollut monasti 'todella ihastunut' johonkin tiettyyn tyttöön nuoruudessani - ja vieläkin...vaan en koskaan uskonut (enkä usko vieläkään) että minulla olisi mitään mahdollisuuksia saada sellaista 'unelmieni tyttöä' (omakseni?!). Nykyäänhän ketään ei kai myöskään saada sillä lailla 'omaksi' koska kaikki ovat 'individuaaleja ja omaehtoisia yksityisiä kosmoksiaan jotka toteuttavat loputtomia mahdollisuuksiaan' tässä äärettömästi laajenevassa avaruudessamme - vaan silloin joskus 90-luvun alussa - vai lopussa - se oli vielä ehkä osittain mahdollista, kaiketi. Suhteeseen on helppo ajautua seksin tarpeessa... Pitäisi olla riittävä itseluottamus odottaa sitä 'oikeaa saapuvaksi' kohdalleen. Deal with it! ---6. Äitini yritti itsemurhaa samana kesänä kun valmistuin kuvataiteilijaksi AMK. Hän paleltui sitten myöhemmin kuoliaaksi, seuraavan vuoden tammikuun yönä kovassa pakkasessa Nunnavuoren puru(hiihtoladun)radan lähettyvillä - nautittuaan ensin riittävän määrän lääkkeitä ja alkoholia. Alkoholismi ja 'työholismi' olivat perheessämme iso ongelma. Minunkin on vaikea olla 'työstämättä' ainakin mielessäni jatkuvasti jotain projektia 'eteenpäin'... Ex-ex-tyttöystäväni hyvä ystävä kuoli seuraavana kesänä - ja huomasin miten tervehdyttävää on itkeä omia murheitaan 'tuntemattoman' hautajaisissa. Sain vihdoin puolen vuoden jälkeen itketyksi Äitini menetyksen johdosta - en ollut ehtinut tehdä sitä aiemmin kun kaikki energia oli mennyt Isän auttamiseen. Sitten aloitin opiskeluni Helsingissä maisteriksi ja löysin itseni pian YTHS:n psykiatrin istunnoilta. Hyvä niin. Tajusin olevani parisuhteessa väärän ihmisen kanssa, väärässä kaupungissa. Lähdin pakoon Mäntyharjulle. Palasin takaisin Turkuun - vietettyäni lähes yksin 5 kk hiihdellen ja vaellellen metsissä ja maalaten omakuvia. Deal with it! 7. Mäntyharjulla punaviinin ja musiikin avustamana onnistuin kaivamaan alitajunnastani sillä hetkellä elämästäni puuttuvan asian - ihastuksen kohteen. Joskus ihastuminen alkaa jostain ihan pienestä yksityiskohdasta. Muistan kun olin baarissa sen yhden tytön kanssa josta juuri kerroin (Helsinkiin jättämäni), kun sitten päädyin juttelemaan yhden tutun kanssa, jonka kaveri oli erityisen viehättävän oloinen. Lisäksi hän puhui juuri niistä asioista joita olin itsekin mietiskellyt viime aikoina. Olin kai vähän aiemmin tavannut saman naisen häneen sen enempää huomiota kiinnittämättä - vaan alitajunta oli ilmeisesti toiminut tehokkaasti ja huomioinut asioita joita tietoinen minäni ei kyennyt havaitsemaan. Näin siis unta (tai valveunta) tästä nyt niin kovin ihanasta naisesta, josta en tiennyt 'juuri mitään' - paitsi että kun olin hänet aikoinaan kohdannut olin tuntenut häntä kohtaan lähinnä vain epämääräisiä varauksellisia 'fiiliksiä' - koin hänet lähinnä näsäviisaaksi nuoreksi hippitytöksi! Vuotta myöhemmin hän oli sitten siis jatkuvasti ajatuksissani. Nyt tiedän että asiaan vaikuttivat kuukausien yksinolo ja itsetutkiskelu sekä intensiivinen musiikin kuuntelu jonka keskiössä olivat Emmylou Harris, Joni Mitchell ja pari muuta hippi-ajan naisartistia ehkä. Tein tuolloin monta laulua tämä muusa mielessäni. Kiitos siitä hänelle - taiteilija tarvitsee innoittajansa. ---Ajattelin siis pitkään että 'ehkä tämä nyt on se oikea jonka perään minun on lähdettävä? Muutin Turkuun. [Freud Marx Engels & Jung /... Just niin mä tulin Turkuun]. Kyttäsin unelmaani vuoden verran. Ei näkynyt vilaustakaan. Aloin nähdä muita unelmia. Pian tämä 'uusi' unelma asui luonani. Sitten asuimme yhdessä uudessa kodissa. Syntyi lapsi. Olin päättänyt asettua ja ottaa vastuun. Elämä on tässä! Samalla kuitenkin tämä 'aikaisempi unelma' alkoi vilahdella 'siellä sun täällä'. Deal with it!? 8. Lapsen Äiti kyllästyi minuun - oikkuihini. Lensin pihalle - jouduin jättämään 'kaiken' arvokkaaksi kokemani - ensimmäisen oikean perheeni - muutin asumaan korttelin päähän vapaana olevaan asuntoon jonka pystyin nopeasti löytämään - jossa asuin melkein 3 vuotta! Home ajoi minut lopulta pakoon 16 neliön luukusta. Deal with it! 9. Isäni kuoli maksakirroosin aiheuttamiin moninaisiin sairauksiin tammikuussa. Hän kuihtui pois kolmessa kuukaudessa - pian eroni jälkeen - se kaikki tapahtui mielestäni hyvin nopeasti. Isältäni jäi firma- omistusasunto - pari autoa ym ym... rekkalastillinen erilaista irtaimistoa (itselleni arvokasta - ei ehkä muille) - kuten lapsuudenaikaisia valokuvia ja muuta mitä ei saa ikinä takaisin jos kerran tuikkaa tuleen - muistoja lapsuudesta jotka tuntuvat nyt kovin muistamisen arvoisilta... minulla ei ole kovin montaa ihmistä joiden kanssa muistella - vaan ehkä oma lapseni haluaa sen joskus kanssani tehdä. Juuret U know! Minun työttömyystukeni ei meinannut riittää asioiden niputamiseen - vaan olen jolllain lailla 'toistaiseksi' selvinnyt omista ja edesmenneen Isäni veloista. 10. Biologista Isääni en ole vielä tavoittanut - se on osoittautunut erittäin vaikeaksi tehtäväksi. Biologinen Äitini sairastaa skitsofreniaa. Hän muistelee tuota asiaa varsin vähäsanaisesti. Olen saanut häneltä vain nimen Kauko Ojala, tai Kauko Ojanen - vai Paakkola. Nimi vaihtelee joka kerta. Biologinen äitini epäilee etä hän on jo kuollut... Hakkiskuja 4 - osoitteessa on asustanut hän aikoinaan- kuulemma 70-luvun lopulla viinatrokarin 'ammattia' harjoittaen. Jäljet loppuvat siihen. Deal with it!? Tiedän että on Ebolaa, Ukrainan kriisiä, Palestiinaa ja Valaiden sukupuuttoa sekä ilmastonmuutosta ja ympärileikkauksia ja raiskauksia joka päivä vaan voinko tehdä jotain niiden pysäyttämiseksi - paitsi klikkailla näytöltä Join ja Sign. Jos oma elämä ei ole kunnossa on todella haasteellista auttaa ketään muutakaan. Rakasta itseäsi niin voit rakastaa muita! Deal with it! --- Miksi kirjoitan tästä? Minulle on vahvistunut viime vuosina ajatus siitä että 'hyvää taidetta' syntyy vain kovien kokemusten kautta. Kaikki kunnon oppi-isät ja äidit toitottavat että se mikä ei tapa vahvistaa joten olen oikealla alalla. Olen taiteilija. Kiusatkaa minua lisää niin teen vielä parempaa taidetta! Antaa tulla turpaan vaan mutta sallinette minun ottaa ensin silmälasit pois päästä. Tarvitsen silmiäni vielä! Pitäisikö todellisen taiteen tukijan koettaa aiheutaa 'suojatilleen jatkuvasti erilaista harmia ja murhetta, sekä taloudellista että fyysistä- jotta hän tekisi parempaa taidetta - jotta hän jalostuisi neroksi!? Oikeastaan tämän kirjoituksen aihe on minulle: miten voi säilyttää luottamuksensa ihmiseen - toisiin - täysin vieraisiin ihmisiin - jotka saattavat kyllä olla läsnä elämässäsi vuosien ajan vaan jonain päivänä jokin tapahtuma tai lause osoittaa että et tuntenutkaan häntä - heitä -hän onkin joku muu kuin luulit - oho!? Deal with it!? --- Tärkeä havainto tässä on se että olen kuitenkin yhden lapsen Isä, Maisteri, Ympäristöhoitaja ja muusikko ym. ym. Olen selviytynyt tähän asti - mutta vain vaivoin ja mahtavien - suurten ystävien avustamana. Nyt voin syntyä uudelleen - kuin Fenix-lintu konsanaan! Ja joka aamu uuteen elämään! Vaan toisaalta, olen kuitenkin juuri se joka on nähnyt ja kokenut - eikä mikään tai kukaan voi tätä toiseksi muuttaa. Olen minä - juuri sellainen yksilö- erityinen ja ainutkertainen! Enkä hae tällä mitään sääliä - vaan (vain?) ymmärrystä! Peace, Love & understanding! Deal with it! Toni Hautamäki, Turkkuses, 2014 Kuvataitelija, muusikko, elämäntaiteilija 'työtön' (ainakin) musiikki, -kahvi, ja hyvän seuran addikti. ps. Uskalikoille pieni musiikillinen bonari: http://www.youtube.com/watch?v=PHRloSXdE6o http://fi.wikipedia.org/wiki/Kannabis#Psyykkiset_sairaudet http://en.wikipedia.org/wiki/Workaholic epilogi 2016: on hauskaa lukea pari vuotta sitten kirjoittamaani tekstiä ja muistella omaa tukalaa tilannettaan lähinnä huvittuneena vaan myös itseäni paremmin ymmärtäen. Mielestäni ihminen on hieno otus ja elämä on mahtava oppimiskokemus. Turhan harvoin vain tulee juteltua näistä asioista ystävien kanssa - harva haluaa jakaa kokemuksiaan - itse mielelläni kuulisin muiden tarinoita - varsinkin tuttujen, toverien. Mielestäni juuri nämä jaetut kokemukset ovat elämän suola. Jos olet eri mieltä niin kommentoi vaikka!